Media­kirjasto

Sakarja

Sakarjan kirjan perustana ovat historiallisen profeetan saamat yölliset näyt sekä niiden tulkinta luvuissa Sak. 1-6. Näissä näyissä profeetta näkee Jerusalemin tulevan loiston ja kunnian. Pakkosiirtolaisuus päättyy, temppeli rakennetaan uudelleen sekä Daavidin suvun kuninkuus ja Aaronin suvun pappeus (kaksi voideltua luvuissa Sak. 3-4) perustetaan uudelleen. Luvuissa Sak. 7-8 puolestaan kerrotaan, millä tavalla profeetta sitten kohtasi todellisuuden pakkosiirtolaisuuden jälkeisessä Juudassa ja Jerusalemissa. Hän toivoi edelleen Jumalan suurten tekojen käyvän toteen, mutta kaikki ei todellisuudessa näyttänyt toteutuvan odotusten mukaan. Profeetta joutui kritisoimaan kansaansa ja kehottamaan sitä rohkeasti luottamaan Jumalan pelastussuunnitelmiin. Historia osoitti sittemmin, etteivät Sakarjan hienot näyt käyneet toteen hänen elinaikanaan. Temppeli kyllä rakennettiin, mutta siitä tuli melko vaatimaton (Esra 3:10-12). Joosua tuli ylipapiksi Jerusalemin temppeliin, mutta Daavidin suku ei alkanut hallita Jerusalemissa. Sakrajan kirjan jälkimmäinen osa vastaa näihin kariutuneisiin toiveisiin.

Sak. 9-14 ovat jonkun Sakarjan oppilaskuntaan kuuluvan kirjoitus, jossa perustellaan, miksi Sakarjan ennustukset eivät käyneet toteen. Kun jakeessa Sak. 2:14 iloitaan siitä, että Jumala saapuu Siioniin ja perustaa uudelleen voideltujen (Daavidin ja Aaronin) virat, jakeissa Sak. 9:9-10 viitataan toisenlaiseen iloon. Jakeiden kirjoittaja tietää, että ylipapin virka on perustettu (Sak. 3), mutta Daavidin suvun kuninkuutta ei. Siksi hän kehottaa Siionia riemuitsemaan, sillä Messias saapuu sen luokse nöyränä ja Jumalan apuun luottavana. Aasilla ratsastaminen on kuva nöyrästä asenteesta Jumalan edessä. Esimerkiksi luvun 1. Kun. 1 mukaan Adonia hankki itsellensä paljon hevosia ja ratsumiehiä (1. Kun. 1:5; vrt. myös Absalomin toiminta 2. Sam. 15:1) osoittaakseen voimaansa. Salomo taas tyytyi ratsastamaan aasin selässä (1. Kun. 1:38). Joskaan aasilla ratsastamista ei voida pitää kunniattomana tai vähäarvoisena, se symbolisoi joka tapauksessa luottamusta Jumalaa eikä ihmisiä kohtaan. Hevoset ja sotavaunut puolestaan ovat Vanhassa testamentissa usein käytetty kuva luottamuksesta ihmisvoimaan (Ps. 20:8-9; 33:16-17). Jakeissa Sak. 9:9-10 kuvattu kuningas ei turvaudu hevosiin tai sotavaunuihin, koska hän hävittää ne Jerusalemista ja Efraimista. Messias luo uudelleen Daavidin aikaisen suurvaltakunnan (Sak. 9:1-8). Sak. 9:1-8 kuvaa vanhojen kansoja vastaan lausuttujen tuomio-oraakkelien pohjalta Herran perustamaa uutta valtakuntaa. Sen keskuksena on Siion ja sen kuninkaana on Herraan luottava Messias, joka myös ottaa huomaansa nämä pakanakansat (vrt. Sak. 9:10: ”hän julistaa rauhaa kansoille”). Näin täyttyvät myös monet kansoille lausutut toiveet, joiden mukaan uuden Daavidin valtakunnassa on tilaa myös heille (ks. esim. Jes. 16:1-5 ja Aam. 9:11-12; vrt. myös Hes. 17:22-24).

Luvuissa Sak. 9-14 käy kuitenkin ilmi, ettei tämä Herran pelastussuunnitelma saa vastakaikua kansan keskuudessa eikä Daavidin suvun keskuudessa. Syyksi esitetään daavidilaisten ruhtinaiden harjoittama sortopolitiikka. Jakeissa Sak. 11:4-14 kuvatut huonot paimenet ovat luultavastikin daavidilaisia ruhtinaita, kun taas profeetan itsensä esittämä hyvä paimen on Herran lupaama Messias, Davidin poika. Profeetta julistaa symbolisella kuvakielellä, kuinka Hesekielin kirjassa esitetty tulevaisuuden näky ei ole saannut toteutua Juudassa. Luvun Hes. 34 ennustus uudesta Daavidin kaltaisesta paimenesta, joka tekee lopun kelvottomien paimenten toimista, on sortunut kansan, daavidilaisten ruhtinaiden ja temppeliaristokratian uskottomuuteen.  Jakeissa Hes. 17:22-24 ennustettu Daavidin suurvaltakunta on jäännyt toteutumatta (vrt. Sak. 11:10) samoin kuin luvussa Hes. 37 ennustettu Juudan ja Efraimin sauvojen yhdistyminen (vrt. Sak. 11:14; luvusta Hes. 37 on peräisin myös sauvojen kuvakieli).

Sak. 11:13 on vaikean tekstin avainkohtia. Uskottomuudellaan kansa ja sen johtajat ovat olleet syypäät siihen, ettei Messias ole saapunut. He ovat symbolista ilmaisua käyttäen hyljänneet Messiaan ja samalla itse Jumalan, kuten jakeesta käy ilmi. Kansa ja sen johtajat, jotka maksavat Messiaalle orjan palkan, 30 hopearahaa (jakeen 2. Moos. 21:32 mukaan orjalle tuli maksaa 30 hopearahan palkka, kun hänet lähetetään pois), ovat itse asiassa maksaneet sen Herralle: ”jonka arvoiseksi he ovat minut arvioineet”. Kansa, joka on näin pitänyt halpa-arvoisena Herran ja hänen (lupaaman) Messiaansa, saa vastaanottaa ankaran tuomion sanan: Herra pitää vastaavasti halpa-arvoisena Jerusalemin temppelin ja siellä pidettävän jumalanpalveluksen, koska rahat palautetaan sinne!

Sak. 13:7-9 liittyy teemallisesti läheisesti jakeisiin Sak. 11:4-14 ja siksi onkin todennäköistä, että myös tässä tekstissä profeetta käyttää symbolikieltä kuvatessaan Hyvän Paimenen eli Messiaan kuoleman. Messiaan kuolemaan viitataan myös jakeissa Sak. 12:10-13. Siitä käy ilmi, että profeetta näkee messias-ohjelman kariutumisen Josian kuoleman aiheuttaman katastrofin typologisena täyttymyksenä. Josian, Jumalalle uskollisen kuninkaan kuolema Megiddossa selitettiin johtuvaksi hänen kansansa tekemistä synneistä. Jakeiden 2. Kun. 23:26-27 mukaan Manassen aikana tehdyt synnit olivat niin pahoja, ettei Jumala voinut edes Josian vanhurskaiden töiden johdosta pelastaa Jerusalemia tuholta ja kansaa pakkosiirtolaisuuden kohtalolta. Jakeissa Sak. 13:7-9 Messiaan kohtalo tulkitaan Josian kuoleman valossa. Herran lupaus Messiaasta eli uudesta Daavidista oli kariutunut, kuten aikoinaan Josian kuolema teki lopun haaveille yhdistää taas Juuda ja Israel yhdeksi valtakunnaksi. Seurauksena on suuri ahdistuksen aika, jota voidaan verrata pakkosiirtolaisuuden aikaan. Kaikki on kuitenkin päättyvä hyvin, kun Jumala tuomiopäätöstensä kautta luo uuden kansan itselleen. Uusi liitto solmitaan: Herra tunnustaa kansan omakseen ja kansa Herran Jumalaksensa.

Vastaava toivon näköala on esillä myös jakeissa Sak. 12:10-13:1. Jerusalemin ja Daavidin huoneen ollessa suuressa ahdingossa ja pakanakansojen vyöryessä heitä vastaan Jumala herättää heidät synnin unesta. Silloin ”he katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet”. Kansa kääntyy itkien ja valittaen Jumalansa puoleen ja tunnustaa, että se on ollut syypää Jumalan pelastussuunnitelmien viipymiseen ja Messian ilmestymisen kariutumiseen. Tämä syntien tunnustaminen johtaa uuteen aikakauteen. Jumala antaa kansallensa synnit anteeksi ja antaa uuden ihanan aikakauden Daavidin suvulle; Jerusalemin ja Juudan asukkaille (12:7-8; 13:1).

Uudessa testamentissa erityisesti Matteuksen evankeliumissa viitataan näihin Sakarjan kirjan lukujen 9-14 messiaanisiin teksteihin (Mt. 21:5 ja Sak. 9:9-10; Mt. 26:15 ja Sak. 11:12; Mt. 27:3-4, 9 ja Sak. 11:13; Mt. 26:31 ja Sak. 13:7). Ne nähdään täyttyneeksi Jeesuksen toiminnassa ja siinä, kun juutalaiset kansana hylkäsivät hänet. Jeesus itse jo samastui tähän Messias-hahmoon ratsastamalla aasilla Jerusalemiin. Juutalaiset kirjanoppineet ilmeisesti tahtoivat pilailla Jeesuksen kustannuksella antamalla Juudakselle jakeen Sak. 11:12 mukaan 30 hopearahaa. Tämä ironinen pilailu kuuluikin yllättäen Jumalan pelastussuunnitelmaan! Johanneksen evankeliumissa viitataan jakeeseen Sak. 12:10 ja nähdään se täyttyneeksi, kun Jeesus riippuu lävistettynä ristillä (Joh. 19:37). Tätä taustaa vasten nähtynä tulee ymmärretyksi Jeesuksen sanat ”hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä” (Joh. 10:11). Sanat nousevat lukujen Sak. 9-14 messiaanisista teksteistä (erityisesti Sak. 11:4-14 ja 13:7-9).

Apostoli Pietarin helluntaina pitämän puheen sisältö liittyy jakeisiin Sak. 12:10-13:1. Ensinnäkin Pietari viittaa siihen, miten juutalaiset ovat syypäät Jeesuksen kuolemaan ristillä (vrt. Messiaan lävistämiseen; Sak. 12:10). Toiseksi kansa saa piston sydämeensä ja tunnustaa syyllisyytensä (vrt. valittajaiset, jotka pidetään Messiaan kuoleman johdosta; Sak. 12:11-13). Kolmanneksi Pietari kehottaa kansaa vastaanottamaan kasteen syntien anteeksisaamiseksi (vrt. ”avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan”, Sak. 13:1). Kuten luvussa Sak. 12. Sam.oin Pietarin puheen jälkeen luvun Apt. 2 mukaan kansa tunnustaa syyllisyytensä Messiaan kuolemaan. Tämän seurauksena kansa saa lupauksen syntien anteeksiantamisesta, joka tapahtuu veden vihmomisella.

Toisaalta Sak. 12:10-13:1 sisältää myös eskatologisen motiivin, joka koskee Jumalan oman kansan, lihallisen Israelin, kääntymistä ennen Jeesuksen paluuta maan päälle. Jeesuksen sanat jakeissa Mt. 23:37-39 (par. Lk. 13:34-35) liittyvät lukujen Sak. 9-14 messiaanisiin teksteihin. Jeesus sanoo Jerusalemin asukkaille, että ”tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.” Messiaalle lausuttu siunaus on lainaus jakeesta Ps. 118:26. Se on Matteuksen evankeliumissa identtinen jakeessa Mt. 21:9 lausutun tervehdyksen kanssa, jonka juutalaiset antoivat Jeesukselle tämän ratsastaessa aasilla Jerusalemiin (Sak. 9:9-10). Näin ollen Mt. 23:37-39 on evankeliumin kontekstista sidoksissa jakeiden Sak. 9:9-10 profeetalliseen täyttymykseen Jeesuksen elämässä. Sak. 9:9-10 taas yhdessä muiden Sakarjan kirjan messiaanisten tekstien kanssa antaa hyvän taustan Jeesuksen esittämälle nuhtelulle Jerusalemia kohtaan. Jeesus olisi halunut pitää hyvää huolta jerusalemilaisista (vrt. Sak. 11:7), mutta he eivät tahtoneet vastaanottaa häntä (vrt. Sak. 11:8). Jeesus ennustaa, että jerusalemilaisten huone on jäävä hylätyksi, mikä Matteuksen kontekstista katsottuna merkitsee erityisesti Jerusalemin temppelin hävitystä (vrt. Mt. 24). Jerusalemin temppelin hylkääminen on puolestaan keskeisenä motiivina jakeessa Sak. 11:13. Jeesus päättää sanansa toivorikkaaseen näkyyn: jerusalemilaiset saavat nähdä hänet, mutta vasta kun he tunnustavat hänet Jumalan nimessä saapuneeksi (Messiaaksi). Tämä muistuttaa taas paljon jakeiden Sak. 12:10-13:1 sanomaa, jonka mukaan kansa lopulta tunnustaa syyllisyytensä Messiaan kuoleman johdosta.

Sakarjan 9-14:n messiaaniset tekstit selittävät hyvin sen, miksi Uudessa testamentissa ristillä tapahtunut sovitustyö nähdään kiinteästi Jumalan omana tekona Jeesuksessa. Lukujen Sak. 9-14 kuvaama Paimen on Herran antama; hänen hylkäämisensä merkitsee Herran hylkäämistä (Sak. 11:13); ja hänen puoleensa kääntyminen samaa kuin Herran puoleen kääntyminen. Ristille lyöty, juutalaisten hylkäämä Messias, oli itse asiassa Jumala: ”he katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet” (Sak. 12:10).

Antti & Martti Laato