Media­kirjasto

Numeri

Neljäs Mooseksen kirja tunnetaan hepreankielisellä nimellä bĕmidbar (”autiomaassa”), ja se tulee kirjan ensimmäisen jakeen sanasta. Toisena nimenä on käytetty kirjan ensimmäistä sanaa wajjĕdabbēr, ”ja hän puhui.” Mishnassa (m.Joma 7:1 ja m.Menahot 4:3) ja Talmudissa (b.Sota 36b) kirjaa kutsutaan nimellä ḥômeš happĕqquddîm (”väenlaskujen viides”). Nimi viittaa siihen, että kirja on yksi Mooseksen nimissä talletetuista kirjoista. Se alkaa väenlaskulla (4. Moos. 1-4), ja kirjan lopussa esitetään uusi väenlasku (4. Moos. 26). Latinankielinen nimi Numeri ja vastaava kreikankielinen Arithmoi (”numerot”) viittaavat myös väenlaskuun.

Kirjan sisältö

Kirjan sisällölle on tyypillistä kerronnan ja lakien vaihtelu. Ei ole helppoa löytää selvää logiikkaa sille, millä tavalla kerronta etenee ja uudet lait esitellään kirjassa. Joka tapauksessa on selvää, että Neljäs Mooseksen kirja on jatkoa Toisen Mooseksen kirjan historian kuvaukseen. Kun israelilaiset luvussa 2. Moos. 19 saapuvat Siinain vuoren juurelle, niin jakeissa 4. Moos. 10:11-12 he lähtevät sieltä eteenpäin autiomaahan. Luvuissa 4. Moos. 11-25 kuvataan israelilaiset napisemassa Herraa vastaan ja kapinoimassa Herran antamia johtajia Moosesta ja Aaronia vastaan. Tämän takia Jumala rankaisee heitä 40 vuoden pituisella autiomaavaelluksella, kunnes kaikki Egyptistä lähteneet ovat kuolleet Joosuaa ja Kalebia lukuun ottamatta (4. Moos. 14:26-38). Luvussa 26 esitetään uusi väenlasku ikään kuin merkiksi sille, että Egyptistä lähtenyt sukupolvi on kuollut, ja uusi sukupolvi on ottanut paikkansa. Se on valmis seuraamaan Herran tahtoa ja ottamaan Kanaaninmaan haltuunsa. Luvuissa 4. Moos. 27-36 israelilaiset seuraavat tarkoin Jumalan antamia ohjeita. Kirja antaa siis sen vaikutelman, että Kanaanin maahan saapui kansa, joka haluaa elää Jumalan tahdon mukaan.

Autiomaavaellus ja sen historia

Neljännen Mooseksen kirjan kerronta viittaa siihen, etteivät kirjassa säilyneet traditiot käsittele juuri lainkaan neljäkymmentä vuotta kestäneen autiomaavaelluksen tapahtumia. Jakeen 4. Moos. 33:38 mukaan Aaron kuolee neljäkymmentä vuotta israelilaisten Egyptistä lähdön jälkeen. Siitä kerrotaan jakeissa 4. Moos. 20:22-29. Israelilaisia rangaistaan neljäkymmentä vuotta pitkällä autiomaavaelluksella ilmeisesti pian Siinailta lähdön jälkeen (4. Moos. 14:26-38). Näin ollen Neljännen Mooseksen kirjan kirjoittaja tuntee vain joitakin yksittäisiä tapahtumia israelilaisten pitkän autiomaavaelluksen ajoilta. Näidenkin tapahtumien väliin on kirjoitettu uhreja koskevat lisämääräykset (4. Moos. 15), pappien ja leeviläisten oikeudet (4. Moos. 18) sekä laki puhdistusvedestä (4. Moos. 19). Numerissa ei ole siis kovinkaan paljon tietoja siitä, mitä autiomaassa tapahtui näiden neljänkymmenen vuoden aikana: 1) Israelilaiset hävisivät taistelun Hormassa (4. Moos. 14:39-45); 2) muuan mies rikkoo sapatin määräyksiä (4. Moos. 15:32-36); 3) Korah, Datan ja Abiram kapinoivat Moosesta ja Aaronia vastaan (4. Moos. 16-17); 4) vettä saadaan Meriban kalliosta (4. Moos. 20:1-13); ja 5) edomilaiset kieltävät israelilaisia kulkemasta maansa halki (4. Moos. 20:14-21). Edomilaisten antama kielto liittyy läheisesti Aaronin kuolemaan, joka tapahtui lähellä Edomin rajaa (4. Moos. 20:23).

Historiallisesti tarkasteltuna neljänkymmenen vuoden autiomaavaellus antaa Raamatun lukijalle mielenkiintoisia haasteita. Voidaan nimittäin osoittaa, että Vanhassa testamentissa talletettu kronologiset ajanjaksot ovat jännitteessä toistensa kanssa. Jakeen 1. Kun. 6:1 mukaan Salomon temppeliä ryhdyttiin rakentamaan 480 vuotta israelilaisten Egyptistä lähdön jälkeen. Tuomarien kirjojen tietojen mukaan tuomarit hallitsivat Israelia yhteensä 390 vuotta. Kun tähän lisätään 40 vuoden autiomaavaellus, Elin johtama 40 vuoden ajanjakso (1. Sam. 4:18) ja Daavidin 40 hallitusvuotta (2. Sam. 5:4-5) päädytään jo yli 480 vuoden ajanjaksoon. Lisäksi tulisi vielä laskea mukaan ainakin Saulin hallitusvuodet (ks. 1. Sam. 13:1; Apt. 13:21) ja Joosuan johtaman maan valloittamiseen käytetty aika, joka on ainakin kuusi vuotta. Tämä ”ainakin kuuden vuoden” jakso saadaan jakeiden 4. Moos. 10:11; 13:26-27 ja Joos 14:10-11 tiedoista: Kaleb muistelee 85-vuotiaana (Joos. 14:10-11) sitä, kuinka hänet toisena vuotena Egyptistä lähdön jälkeen (4. Moos. 10:11) 40-vuoden ikäisenä lähetettiin vakoilemaan maata (4. Moos. 13:26-27). Jos autiomaavaellus kesti 40 vuotta, niin Kaleb on vakoiluretkensä jälkeen ollut 39 vuotta autiomaassa ja kuusi vuotta Kanaanin maassa.

Vanhemmat historialliset lähteet

Neljäs Mooseksen kirja sisältää muutamia Israelin historian kannalta mielenkiintoisia viittauksia.  4. Moos. 21:14 viittaa ”Herran sotien kirjaan”. Tässä kirjassa oli ilmeisesti kerrottu tarkemmin israelilaisten käymiä varhaisia taisteluita, joiden seurauksena heidän onnistui valloittaa Jordanin itäpuoleisia alueita. Jeftan argumentointi ammonilaisille perustuu siihen, että hän tuntee tradition, jonka mukaan israelilaiset asettuivat asumaan Jordanin itäiselle puolelle Arnon-joen pohjoiselle puolelle (Tuom. 11:12-28). Myös Mesan steelassa viitataan israelilaisten asutukseen Arnon-joen pohjoispuolella. Erikseen mainitaan nimeltä Gadin heimo.

Toinen historiallisesti merkittävä kertomus käsittää luvut 4. Moos. 22-24. Niissä kerrotaan profeetta Bileamista, jota Moabin kuningas pyytää kiroamaan Israelin. Jumala puuttuu kuitenkin tapahtumien kulkuun, ja lopulta Bileam on pakotettu siunaamaan Israel. Lukujen 4. Moos. 22-24 taustaa valottaa Tell Deir ^cAllasta löytynyt piirtokirjoitus, jonka mukaan Bileam oli merkittävä profeetta. Piirtokirjoituksesta ei käy selville, milloin Bileam eli. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että piirtokirjoituksen syntyaikana n. 700 eKr. Bileam oli kuollut jo kauan aikaisemmin. On selvää, että Bileamin ennustukset israelilaisten menestymisestä ovat ”Herran sotien kirjan” ohella toinen varhainen traditio, jolla perusteltiin Israelin olemassaoloa niin Jordanin idänpuoleisilla kuin myös lännenpuoleisilla alueilla.

Leevin suvun pappeus

Neljännessä Mooseksen kirjassa tehdään tarkempaa selkoa siitä, kuinka Leevin suvun jälkeläiset jakaantuvat varsinaisiin pappeihin, jotka ovat Aaronin jälkeläisiä, ja muihin Leevin suvun jäseniin, leeviläisiin. Pappien tehtäviä oli esitelty jo Kolmannessa Mooseksen kirjassa ja Neljännessä Mooseksen kirjassa niitä tarkennetaan (4. Moos. 6:22-26; 10:1-10; luvut 28-29). Leeviläisten palvelutehtävät pyhäkössä esitetään nyt ensimmäistä kertaa (4. Moos. 3-4: ks. myös 4. Moos. 8:5-26). Tehtävien jako johti myös erimielisyyksiin siitä, ketkä kaikki voisivat toimia papillisissa tehtävissä ja kenellä on hengellinen arvovalta Israelissa. Ensimmäinen konflikti syntyi Mooseksen sekä Aaronin ja Mirjamin välillä (4. Moos. 12). Sen seurauksena Herra ilmoitti puhuvansa ainoastaan Mooseksen kautta ja siksi tämän välittämää sanaa tuli kunnioittaa. Toinen konflikti koski Aaronin ja leeviläisten välistä kiistakysymystä siitä, kenellä oli oikeus toimia papillisissa tehtävissä (4. Moos. 16-17). Jumala vahvisti Aaronin ja hänen poikiensa aseman ainoina oikeina pappeina Israelissa. Näkyvinä merkkeinä tästä olivat kapinoitsijoiden kuolema (4. Moos. 16) sekä Mooseksen sauvan puhkeaminen lehteen (4. Moos. 17).

Aaronilainen siunaus

Aaronilainen siunaus tai Herran siunaus (4. Moos. 6:22-26) tunnetaan lähes samanmuotoisena yhdestä arkeologisesta löydöstä. Vuonna 1979 Jerusalemin lähistöltä, Ketef Hinnomin laakson haudasta löytyi kaksi hopearullaa. Kun ne avattiin, huomattiin että niissä oli Aaronin siunaus hieman lyhyemmässä sananmuodossa. Rullat ajoittuvat n. 600 eKr. tai hiukan sen jälkeen ja ovat varhaisin todistus Vanhan testamentin tekstin sananmuodoista. Hopearullissa olevan pidemmän tekstin sananmuoto kuului: ”Herra siunatkoon sinua, Hän varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, ja antakoon sinulle rauhan.”

Herran siunaus on kristityille tuttu jumalanpalveluselämästä ja siihen on sidottu paljon kristillisen liturgian sanomaa. On mm. ajateltu, että kolmiosainen siunaus, jossa esiintyy kolmesti Herran nimi ”Jahve” on kolmiyhteisen Jumalan siunaus. Siksi se päätetäänkin sanoilla ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Varhaisessa Israelissa Herran siunaus muotoiltiin suhteessa muinaiseen itämaiseen uskonnolliseen ajatteluun. Heprean ”kirkastaa kasvot” (hē^cîr pānîm) vastaavia ilmaisuja esiintyy usein muinaisissa Lähi-idän teksteissä. Esimerkiksi babylonialaisessa 1100-luvulta eKr. peräisin olevassa rajakivessä (ns. kudurru-kivessä) Enlil lupaa ”kirkastaa kasvonsa” Nebukadnessar I:lle (n. 1125–1104 eKr.). Heprean ”kääntää kasvot” (nāšā’ pānîm) vastaavia ilmaisuja esiintyy usein akkadin kielisissä uskonnollisissa teksteissä: ”kohdistaa kasvot”, ”nostaa pää jotakuta kohti”, ”kääntää kasvonsa jotakuta kohti”. Esimerkkinä voitaisiin mainita babylonialaisen kärsijän (Jobin prototyypin) valitus teoksessa Ludlul Bēl Nēmeqi (ks. edelleen luku 8.1): ”Minä kutsuin jumalaa, mutta hän ei kohdistanut kasvojaan // minä etsin jumalatartani, mutta hän ei nostanut päätänsä.” Heprean rauhan käsite šālôm on laaja. Se sisältää yleisesti kaiken sen, mitä ihmisen hyvään elämään ja tarpeelliseen hyvinvointiin kuuluu. Ulkoinen rauha on tietysti kaiken tämän edellytys. Taustalla on muinainen itämainen ajattelu, jonka mukaan jumalat takasivat hyvinvoinnin. Akkadinkielinen rauhan toivotus jumalan nimessä oli ”suojatkoot jumalat sinua hyvinvoinnilla ja vastaavanlainen ugaritin kielinen taas ”suojelkoot jumalat sinua ja antakoon sinulle hyvinvoinnin”. Arameankielisessä kirjeessä (400-luvulta eKr.) toivotetaan rauhaa jumalten nimissä: ”Ja meidän puolestamme taas rukouksia lausutaan, että jumalat [tai: jumala] suovat sinulle rauhan (šlm yśymw lk).” Tämä arameankielinen ilmaisu on jo ihan vastaava kuin Herran siunauksessa oleva ”antakoon sinulle rauhan (wĕjāśēm lĕkā šālôm).”

Antti & Martti Laato