Media­kirjasto

Mitä Raamattu opettaa kasteesta?

18.5.2010 ⟩ Jari Rankinen

Luultavasti olet kuullut kasteesta hyvinkin erilaista opetusta. Ehkä olet joutunut väittelemäänkin siitä. Selvittelen tässä raamattuopetuksessa, mitä Raamattu opettaa ja mitä luterilaisina uskomme kasteesta.

Jeesus käski kastaa: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." (Matt 28:19-20). Mitä Jeesus on käskenyt tehdä, se täytyy tehdä. Vaikka emme tietäisi mitään muuta syytä kastaa, Jeesuksen käsky riittää syyksi. Asiamme ei niinkään ole arvioida tai arvostella Jumalan käskyjä, vaan noudattaa niitä.

Raamattu kertoo kasteesta kyllä muutakin. Raamatun opetus voidaan tiivistää sanoihin Kristukseen liittäminen. Kasteessa ihminen liitetään Jeesukseen ja niin ihminen pääsee osalliseksi Jeesuksesta ja siitä, mitä hän ansaitsi meille. Tästä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 6. luvussa: meidät kastettiin Jeesuksen kuolemaan ja niin pääsimme osallisiksi siitä, mitä Jeesuksen kuolemassa tapahtui. Kristukseen liittäminen on myös Kristukseen kätkeytymistä. Ihminen, joka on paha, peitetään Jeesuksella ja hänen pyhyydellään ja niin hän kelpaa pyhyyttä vaativalle Jumalalle. Tätä Paavali tarkoittaa puhuessaan Kristuksen päällepukemisesta, joka tapahtuu kasteessa (Gal 3:27). Muistutuksena tästä kastettava puetaan pitkään valkeaan pukuun, joka peittää hänet. Pietari saarnaa, että kaste tuo syntien anteeksiantamuksen (Apt 2:38). Syntien anteeksisaaminen on juuri sitä, että syntinen ihminen saa omakseen sen, mitä Golgatalla ansaittiin, sitä, että syntinen ihminen puetaan Kristukseen ja tämän perusteella Jumala katsoo hänelle kelvottoman ihmisen kelvolliseksi.

Tämä tuntuu monista oudolta. Onko tarpeellista saada synnit anteeksi, päästä osalliseksi Jeesuksesta ja kätkeytyä Jeesukseen? Tämä ei ole tarpeellista, jos Jumala on sellainen, millaiseksi hänet tänä aikana monet ajattelevat: hän vain rakastaa, hyväksyy eikä suinkaan tuomitse. Mutta sellainen Jumala ei ole. Hän on pyhä Jumala, joka vihaa syntiä. Siksi syntinen ihminen tarvitsee suojakseen syntien Sovittajan, jotta kestäisi pyhän Jumalan edessä. Syntien Sovittaja tulee ihmisen suojaksi juuri kasteessa.

Jos kaste tuo syntien anteeksiantamuksen, kasteessa täytyy tapahtua muutakin. On mahdotonta, että on saanut syntinsä anteeksi mutta ei ole Jumalan lapsi. Voimme päätellä, että kasteessa Jumala ottaa lapsekseen. Mahdotonta on myös se, että olisi Jumalan lapsi vailla Pyhää Henkeä. Raamatun selvä opetus on, että jokaisessa Jumalan omassa asuu Jumalan Henki (esim. Room 8:9). Kasteessa tapahtuu siis myös tämä: Jumalan Henki tulee kastettuun asumaan. Mainio Svebiliuksen katekismus tiivistää sen, mitä Raamattu opettaa kasteesta: "Isä Jumala ottaa kastettavan lapsekseen, Poika pukee hänet vanhurskaudellaan, Pyhä Henki uudestisynnyttää hänet ja tekee asuinsijakseen."

Syntiinlankeemuksen jälkeenkin ihminen on kyllä Jumalan luoma mutta syntyy tähän maailmaan erossa Jumalasta. Ja se, joka on erossa Jumalasta, on Paholaisen oma. Muita mahdollisuuksia kuin nämä kaksi ei ole. Kasteessa Jumala siirtää ihmisen Paholaisen joukoista omiensa joukkoon. Siksi vanhassa kastekaavassa kysyttiin kastettavalta: "Luovutko Perkeleestä?" Niin pitäisi edelleen kysyä - se olisi sopiva muistutus siitä, mistä kasteessa on kyse.

Kasteessa saa kaiken, mitä ihminen tarvitsee Jumalan omana elämiseen ja taivaaseen pääsemiseen. Sinäkin sait sen kaiken, kun sinut kastettiin, eikä sinun tarvinnut ansaita sitä mitenkään. Ihmettele ja mieti tätä, opettele tuntemaan tätä ja kiitä tästä Jumalaa.

Miten näin voi tapahtua? Eihän lapsi edes ymmärrä, mistä on kyse, kun hänet kastetaan? Kaste on Jumalan teko. Kasteessa Jumala on, tulee paikalle, tekee työtä ja jakaa armoaan. Se ei ole niin tärkeää, mitä me teemme tai miten paljon me ymmärrämme. Se on tärkeää, mitä Jumala tekee - että hän ottaa omakseen ja pelastaa. Juuri tässä on ratkaiseva ero luterilaisen ja ns. vapaiden suuntien kastekäsityksen välillä. Me opetamme - kuten Raamattukin - että kaste on ensisijaisesti Jumalan teko. Vapaissa suunnissa korostetaan, että kaste on ihmisen teko, ratkaisu ja tunnustautuminen ja edellyttää ihmisen ymmärrystä ja kilvoitusta.

Joku saattaa ajatella, että eikö se ole melkein taikuutta, jos ajatellaan, että kaste - vedellä valelu ja muutamien sanojen sanominen - pelastaa. Tuntui se meistä taikuudelta tai miltä tahansa, Jumala on kuitenkin valinnut tämän tavan pelastaa. Miksi? Siihen emme ehkä osaa antaa täysin tyydyttävää vastausta. Ehkä siksi, että pelastumisestamme olisi jokin näkyvä merkki - että voisimme tarttua siihen ja uskoa, että minutkin on pelastettu.

Uskooko pieni lapsi? Usko Jeesukseen on varsinaisesti sitä, että Pyhä Henki asuu ihmisessä ja synnyttää ja ylläpitää ihmisessä luottamuksen Jumalan hyvyyteen ja armoon. Lapsi saa kasteessa Pyhän Hengen ja siksi sanomme, että lapsi uskoo. Pyhä Henki synnyttää lapsessa aikanaan uskon, jonka lapsi osaa pukea sanoiksi. Kuitenkin siinäkin on syvimmiltään kyse siitä, mitä usko varsinaisesti on - siitä että Pyhä Henki asuu ihmisessä.

Kirkon opettajat ovat sanoneet, että kaste on välttämätön pelastumiseen. Kastamatonta ei ole kirkossa pidetty Jumalan omana ja siksi kastamaton ei ole saanut osallistua ehtoolliselle, joka on Jumalan lasten ateria. Vanhoissa kirkossa kastemalja sijoitettiin kirkon ulko-oven tuntumaan muistuttamaan kirkkoon tulijoita siitä, että kaste on portti pelastettujen joukkoon eikä muuta porttia ole.

Onko sitten niin, ettei ilman kastetta ole mitään mahdollisuutta pelastua? Muutama vuosi sitten nuori äiti oli synnyttämässä lasta ja lapsi syntyi hyvin heikkona. Kätilö kysyi, kastetaanko lapsi, ja äiti vastasi, ettei kasteta ajattelematta asiaa sen enempää - hän toivoi, että saataisiin järjestää kotona kastejuhla. Lapsi kuoli pian synnytyksen jälkeen. Muutama päivä tämän jälkeen kätilö tapasi äidin sairaalassa ja sanoi: "Oletpa julma äiti - lähetit lapsesi kadotukseen, kun et antanut kastaa häntä." Äiti järkyttyi ja kyseli papilta ja muiltakin, onko se totta, mitä kätilö sanoi. Ehkä sinultakin on tätä kysytty tai olet joutunut tätä miettimään, kun asia on tullut sinua lähelle.

Aikanaan kirkkoisä Augustinus kirjoitti lauseen, joka kannattaa toistaa: "Kasteen puuttuminen ei välttämättä kadota, mutta kasteen halveksiminen kadottaa." Augustinus tarkoitti, että me ihmiset olemme sidottuja Jumalan asettamiin armonvälineisiin, jotka ovat Jumalan sana ja sakramentit. Ne ovat meille ainoa keino päästä osalliseksi Jumalan armosta tai tuoda Jumalan armo toisille ihmisille. Mutta Jumala on kaiken yläpuolella eikä ole sidottu mihinkään. Hän voi tehdä poikkeuksen ja pelastaa ilman armonvälineitä tavalla, jota me emme tunne. Emme siis sano, että lapsi, jota ei ehditty kastaa, joutuu varmasti kadotukseen. Tämä ei tarkoita, että voimme jättää lapset kastamatta - se juuri olisi kasteen halveksimista. Kastamme aina, kun se on mahdollista. Jos mahdollisuutta syystä tai toisesta ei ollut, jätämme kastamattoman lapsen hyvän Jumalan käsiin ja sanomme: Hän päättää, mitä hän tekee, eikä hän tee koskaan mitään väärää. Tämä sama koskee pakanoita, jotka eivät kuulleet evankeliumia tämän elämän aikana. Meidän tehtävämme on viedä heille evankeliumi. Mutta emme sano, että ne miljoonat, jotka eivät kuulleet evankeliumia, joutuvat varmasti kadotukseen. Jätämme tuomion Jumalalle. Tämä on vapautta ahdistavista kysymyksistä, johon meillä Jumalan sanan perusteella on oikeus.

Totta on, että kasteessa saa pelastuksen. Yhtä totta on, että pelastuksen, jonka kasteessa saa, voi menettää. Sen menettää, jos hylkää Jeesuksen ja elää epäuskossa. Siinä tapauksessa kastettu palaa siihen, mistä Jumala hänet pelasti. Tämä tapahtuu tavallisesti vähitellen ja siitä syystä, ettei kastettu lapsi kuule Jumalan sanaa, jolla Jumala pitää ihmisen omiensa joukossa. Usein myös jokin synti on irrottamassa kastettua Jumalasta. Näyttää siltä, että useimmille kastetuille tässä maassa käy näin. On epärehellisyyttä, ihmisten pettämistä ja Raamatun selvien sanojen sivuuttamista väittää, että kaikki kastetut ovat uskossa ja matkalla taivaaseen. Ja silti usein näin väitetään tai ainakin näin annetaan ymmärtää. Teet tärkeää työtä, jos kylvät kastettuihin lapsiin Jumalan sanaa. Se pitää heitä siinä, mitä he ovat kasteessa saaneet.

Jumalan luota poiseksyneenä ja kadotuksen tiellä kulkevanakin kastettu on yhä Jumalalle rakas lapsi, jota Jumala kutsuu hartaasti luokseen, että saisi antaa hänelle takaisin sen, minkä hän on menettänyt. Uskoontulo tai parannus - mitä sanaa sitten käytetäänkin - on palaamista siihen, mihin kasteessa päästiin. Eikä palaajan tarvitse tehdä jotakin erinomaista päästäkseen jälleen Isän lapseksi. Isän puolelta sovinto on jo valmis - täytyy vain palata ja suostua sovintoon. Muista vertaus tuhlaajapojasta. Muista myös, ettei uskoontulo täydennä kastetta - kasteessa saatiin kaikki, mitä pelastumiseen tarvitaan. Ei siis välttämättä tarvita uskoontuloa tai juuri oikeanlaista uskoontuloa. Eikä tarvitse osata sanoa, milloin on tullut uskoon. Pääasia on, että uskoo nyt. Kastettu voi pysyä Jumalan omana kasteesta hautaan asti - mikä onkin ihanne - ja väärin tekee se, joka antaa ymmärtää, ettei tällainen ihminen olisi oikeasti uskossa. Uudelleen kastamista ei missään tapauksessa tarvita - eihän Jeesustakaan tarvitse ristiinnaulita uudestaan, jos me olemme luopuneet hänestä. Yhtä kertakaikkinen Jumalan teko kuin risti on myös kaste, jossa meidät on liitetty ristiinnaulittuun Herraamme.

Kun kysytään, onko lapset kastettava, on palattava siihen kysymykseen, tarvitseeko lapsikin pelastusta itsensä ulkopuolelta. Järki ja ihmisen tunteet sanovat, ettei tarvitse - eihän lapsi ole tehnyt mitään pahaa ja hän on niin suloinen. Ne, jotka jättävät lapset kastamatta, kuuntelevat järkeään tai tunteitaan. Jumalan sana on toista mieltä. "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room 3:23). Sana "kaikki" tarkoittaa myös lapsia. Myös lapsi tulee tekemään syntiä ja hänessä on perisynti, joka "on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan" (Augsburgin tunnustus). Kasteessa lapselle tuodaan se pelastus, jota hän tarvitsee ja jonka Jeesus on hankkinut hänellekin.

Paavali vertaa kastetta Kaislameren ylitykseen (1 Kor 10:2). Egyptistä pakenevaa kansaa ajoivat takaa faaraon joukot. Jumala valmisti kansalleen pelastuksen halkaisemalla eteen tulleen meren kahtia. Valittuun kansaan kuului kaikenikäisiä sylilapsista vanhuksiin. Lapsia ei tietenkään jätetty rannalle faaraon käsiin, vaan heidät kannettiin toisten mukana läpi halkaistun meren. Jos joku olisi vaatinut lasten rannalle jättämistä siksi, että lapset eivät ymmärrä, mistä nyt on kyse, vaatijaa olisi pidetty typeryksenä. Yhtä kummallinen on vaatimus jättää lapset kastamatta - koska heillä ei ole tarpeeksi ymmärrystä - ja näin jättää heidät vaille sitä, mitä Jumala on tehnyt pelastaakseen tuomion ansainneen ihmiskunnan.

Lapsena saadulla kasteella on suuri merkitys aikuiselle:

Minun ei tarvinnut tehdä mitään ansaitakseni paikkani Jumalan lasten joukossa. Kaste muistuttaa tästä ja vakuuttaa, että näin on nytkin. Saan olla Jumalan lapsi ilman mitään sellaista syytä, joka löytyy minusta. Jumala pelasti minut armosta, vaikka en osannut tehdä asian eteen mitään. Pelastumiseni on siis Jumalan teko. Jumalan teon varassa olen kestävällä perustalla. Jumalan teko kestää tämän elämän myrskyt ja kantaa minut taivaaseen. Varsinkin silloin, kun tuntee itsensä huonoksi ja kun tuntuu, että usko on niin heikkoa, on syytä muistaa kastetta. Minun huonouteni tai minun heikko uskoni ei tee tyhjäksi Jumalan tekoja ja voin Lutherin kanssa sanoa: "Olen kastettu, olen pelastuva." Saan turvautua kasteeseeni silloinkin, kun muuta ei ole jäljellä. Eikä muuta tarvitakaan. Tästä saa pelastusvarmuuden.

Kaste kysyy: Pääsit Jumalan lapseksi - elätkö Jumalan lapsen arvon mukaisesti? Kasteessa alkoi uusi elämä - näkyykö tämä siinä, miten elät? Kastetun kuuluu elää Isänsä tahtoa kuunnellen ja totellen. Jos elät toisin, olet todellisessa vaarassa, että hukkaat sen, mitä kasteessa sait. Mieti, missä asioissa et elä Jumalan lapsen arvon mukaisesti, ja tee niissä asioissa parannusta.

Kaste on muistutus jokaiselle kastetulle: Ovatko asiat Jumalan kanssa kunnossa? Kaste on paluukutsu sille, joka elää erossa Jumalasta: Kuulut Jumalalle - olet nyt väärässä joukossa, oikea paikkasi on Jumalan lasten joukossa. Isäsi odottaa sinua ja tie hänen luokseen on sinulle avoin. Paluumuuttajan on helpompi palata kuin sen, jolla ei ole mitään yhteyksiä sinne, minne pitäisi muuttaa. Kastetulla on yhteyksiä - hän on ollut Isän kotona.