Media­kirjasto

Käsillä oleva kirja kuuluu deuteronomistiseen historiateokseen (5. Moos. – 2. Kun.). Sen ajoituksesta ja tekijästä ei ole yksimielisyyttä.

 

Myöhäisen juutalaisen perinteen mukaan  Samuel on kirjoittanut Tuomarien kirjan tai ainakin osan siitä. Todennäköisemmin kirjoittajia on useita, ja syntyprosessi on sekä pitempi että monimutkaisempi. Kauan sitten on kirjoitettu pohjaversio, jota on myöhemmin täydennetty monista eri lähteistä. On siis vaikeaa ellei mahdotontakin ajoittaa sitä tarkasti.

 

Jos pako Egyptistä sijoittuu 1200-luvulle eKr. ja kuninkaiden aika alkaa n. 1000 eKr., tuomarien aika sijoittuu tähän väliin. Jos lasketaan yhteen kaikkien tuomarien vuodet, saadaan 390, eikä niin pitkälle jaksolle jää historiallisesti tarkasteltuna tilaa. Siksi jotkut tuomareista ovat toimineet keskenään samaan aikaan mutta eri alueilla.

 

Tuomarien kirja kertoo ajasta Kanaanin maassa ennen kuninkaita ja se on ikään kuin silta kuninkaiden aikaan. Heti kirjan alussa mainitaan Joosua ja kerrotaan, että Kanaanin maan valloittaminen jatkuu.

 

Kirjan lukija ei voi välttyä huomaamasta, miten israelilaiset elävät Jumalan tahdon mukaan niin kauan kuin joku tuomareista johtaa heitä. Tuomarin kuoltua he kuitenkin sortuvat yhä uudestaan synnintekoon. Tämä karuselli pyörii kautta kirjan (2:10; 3:11–12; 4:1; 6:1; 10:6; 13:1). Jae 2:17 näyttää kertovan, etteivät israelilaiset olleet Jumalalle kuuliaisia tuomarienkaan hallitessa. Tuomareita mainitaan 12, mikä vastaa symbolisesti Israelin heimojen lukumäärää.

 

Kirjan juoni on yksinkertainen. Kun israelilaiset lankeavat syntiin, Jumala lähettää jonkin kansan sortamaan heitä. Kun israelilaiset sitten kääntyvät Herransa puoleen, Jumala lähettää tuomarin johtamaan kansaansa ja pelastamaan sen. Järjestyksessä mainitaan Otniel (3), Ehud (3), Samgar (3), Debora (4–5), Gideon (6–8), Tola (10), Jair (10), Jefta (10), Ibzan (12), Elon (12), Abdon (12) ja Simson (13–16). Viimeisen tuomarin poistuttua näyttämöltä kansan rappiotilaa kuvataan luvuissa 17–21. Niissä mainitaan epäjumalien valaminen, laiton papiksivihkiminen, varkauksia, hirvittävä raiskaus ja murha ja lopuksi vielä sisällissota.

   Lukujen 18 ja 19 alun sekä luvun 21 lopun maininnat siitä, ettei kuningas vielä hallinnut kansaa, antavat olettaa, että kaikki olisi ollut paremmin, jos israelilaisillakin olisi ollut kuningas. Kun kuninkaiden aika koittaa, vastaus on selvä. Jos kuningas on hurskas ja pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaan, kansakin voi hyvin. Jos taas kuningas on jumalaton, hän syöksee kansankin synnintekoon.

 

Tuomarien kirjan suuri sanoma on siinä, että kansa tarvitsee Jumalansa apua. Tuomarit eivät selviydy töistään ilman Jumalaa. Kansa on hukassa, jos hyvä johtaja puuttuu.

 

Gideon, Barak, Simson ja Jefta mainitaan Heprealaiskirjeessä uskon sankareina, vaikkeivät he olleet alkuunkaan täydellisiä. Gideon vaati monta merkkiä Jumalalta, Jefta uhrasi tyttärensä ja Simson eleli hillitöntä elämää. Yhteistä näille sankareille loppujen lopuksi oli se, ettei kukaan heistä kuvitellut voittavansa vihollista ilman Jumalaa. – ML