Media­kirjasto

Erkki Koskenniemi

Kun puhutaan Jeesuksen antamasta uhrista ja VT:n uhrista, pitää onnitella aiheen antajia. Nyt on osuttu aivan kristinuskon keskukseen, lisäksi tuoreeseen ja upeaan aiheeseen. On luennoitsijan vika, jos näistä aiheista ei nosteta esille jotakin varsin mielenkiintoista.

Tässä aihepiirissä yksi UT:n kirja nousee yli muiden ja se on Heprealaiskirje. Meille tuntematon kirjoittaja keskittyy kirjeessään nimenomaan Kristuksen uhriin ja sen esikuviin. Se tapahtuu hieman vaikeasti ja aiheeseen käytetään monta pitkää lukua. Siksi teksti ei aukea helposti. Vaiva kuitenkin kannattaa nähdä!

Heprealaiskirje on kaiken kaikkiaan yksi niitä aarteita, jotka lojuvat aivan turhaan käyttämättöminä. Osittain syynä on se, että kirje ei aukea pieninä palasina, vaan merkittävästi laajemmissa jaksoissa. Siis: Ota Heprealaiskirje esille ja lue se tänään kokonaan. Jos tahdot paloitella kirjettä, jaa se osiin seuraavasti: Luvut 1-4 sopivat kerralla luettavaksi, luvut 5-8, 9-13 seuraavina päivinä. Nyt alkaa kirja aueta!

Lukuihin 1-4 syvennytään täällä toisessa yhteydessä. Kirjeen loppuluvut kuuluvat nyt käsiteltäviksi.

Taustaa I – Kuka ihmeen Melkisedek?

Viidennessä luvussa esille sukeltaa salaperäinen Melkisedek, kirjeen kannalta hyvin keskeinen hahmo. Kuka hän on? On avattava Vanha testamentti. 1. Moos. 14 Abraham palaa sotaretkeltä. Hänet kohtaa Salemin kuningas Melkisedek, joka siunaa suuren voittajan. Abraham antaa hänelle kymmenykset saaliistaan. Juuri tämän enempää Melkisedekistä ei VT puhu, ainoastaan yhdessä kohdassa (Ps. 110:4):

´"Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: 'Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta.'"

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa kohdistui valtava kiinnostus nimenomaan niihin hahmoihin, jotka sukeltavat esille toorassa ja katoavat sitten. Näin myös Melkisedekistä kirjoitettiin paljon. Hänellä ei ole sukupuuta, hänestä ei kerrota mitään – vain tämä yksi asia, että hän oli pappi ja että Abraham antoi hänelle kymmenykset. Psalmikohta osoittaa jo, miten Melkisedek ei painunut unohduksiin. Varsinaisesti kuitenkin vasta Hepr nostaa hänet voimakkaasti esiin.

Taustaa II – Suuri sovituspäivä

Toinen tärkeä taustatieto on 3. Moos. 16 kuvaus suuresta israelilaisten juhlasta. Tämän luvun perusteella määräytyi Jeesuksen aikana Israelin ylipapin kaikkein tärkein tehtävä.

Ensiksi muutama sana yhdestä unohtuneesta ydinasiasta. Jumala on pyhä. Hän on kaikkien inhimillisten ajatusten ulko- ja yläpuolella. Hän asuu kirkkaudessa ja pyhyydessä, jonne yksikään ihminen ei voi tulla. Hänen kirkkauttaan ei yksikään ihminen voi katsoa. Hänen edessään ei kukaan voi seistä ja pysyä hengissä. Jumala on elävä Jumala, ei nippu meidän ajatuksiamme. Tämän israelilaiset tiesivät. Koko Vanhan liiton jumalanpalvelus voidaan nähdä vastaukseksi yhteen kysymykseen: Miten olla tekemisissä Pyhän kanssa ja silti pysyä hengissä?

Jerusalemin temppelissä oli kaksi huonetta, pyhä ja kaikkeinpyhin. Kaikkeinpyhimpään sai mennä ainoastaan ylimmäinen pappi ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänen tehtävänsä oli astua Pyhän eteen ja suorittaa veriuhri ensin omien syntiensä ja sitten koko kansan syntien edestä. Uhri oli tarkoin määritelty ja sen sai suorittaa ainoastaan laillinen ylipappi. Kun se suoritettiin kerran vuodessa se muistutti synnistä, jota oli tehty. Mutta poistiko se synnin

Jeesus, ylimmäinen pappi

Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus on meidän suuri ylipappimme. Nyt tulee esiin hidaste: Jeesus on Juudan sukukuntaa, ei leeviläinen – miten hän siis saattoi olla ylimmäinen pappi? Juuri tässä on ensimmäinen suuri kohta: Jeesus ei ole ylipappi niin kuin leeviläiset olivat, sukupolvesta toiseen. Hänen pappeutensa ei perustu Vanhan liiton säädöksiin. Se on suurempaa, valtavampaa pappeutta, pappeutta aivan toisen järjestyksen mukaan. Se on Melkisedekin pappeutta, hänen, jota isä Abraham nöyrästi kumarsi ja jolle hän antoi kymmenykset. Kyse ei ole ja on VT:n pappeudesta: Ei ole, sillä nyt on kyse paljon enemmästä. On, sillä leeviläisten pappeus on esikuva tälle, suuremmalle, paremmalle ja iankaikkiselle.

Yksi uhri – ja toista ei tarvita!

Nyt tullaan Heprealaiskirjeen ja koko Raamatun ytimeen. Kun Kristus kuoli Golgatalla, hän oli meidän suuri ylimmäinen pappimme. Hänen pappeutensa oli jotakin suurempaa, valtavampaa ja pyhempää kuin kaikkien leeviläisten ylipappien. Hänen ei tarvinnut uhrata ensin omien syntiensä tähden, koska hän oli synnitön. Hän ei mennyt Israelin temppeliin, vaan sen esikuvaan, taivaalliseen kaikkeinpyhimpään. Siellä hän antoi uhrinsa, joka oli ainutlaatuinen ja valtava. Hän ei uhrannut kauristen tai muiden uhrieläinten verta, vaan oman pyhän kalliin verensä kaikkien maailman ihmisten syntien edestä. Ja kun hän kerran oli uhrinsa antanut, se oli täydellinen ja puutteeton. Siksi sitä ei tarvitse kenenkään koskaan toistaa.

Hepr on yksiselitteinen: Leevin pojat uhraavat joka vuosi uhrejansa ja tietävät itsekin tulevansa vuoden kuluttua uudelleen, kun tehtävä ei tullut valmiiksi. Heidän uhreissaan ei ole anteeksiantamusta, vaan ainoastaan muistutus synneistä. Sen sijaan Kristuksen uhrityö tuli kerralla valmiiksi ja siksi hän istui alas, Isänsä valtaistuimen oikealle puolelle.

Miksi tämä kaikki?

Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei sohi ilmaan, vaan hänen opetuksellaan on aivan selvä tavoite. Hän tahtoo muistuttaa väsyneitä, uskostaan luopumaisillaan olevia lukijoitaan kahdesta asiasta.

Ensinnäkin taivas on auki syntiselle ihmiselle Kristuksen uhrin takia. Kun Jumala ottaa synnit pois ja kun annetaan täydellinen uhri, synnit on hävitetty eikä niitä ole. Yhdellä uhrilla meidät on tehty pyhiksi – ei melkein pyhiksi tai lähes Jumalan lapsiksi, vaan aivan täydellisiksi, virheettömiksi ja puhtaiksi Jumalan edessä niin syntisiä kuin olemmekin. Tässä on asia, joka jokaisen tulee omassa elämässään kerrata!

Toiseksi kirjoittaja teroittaa Kristuksen uhrin valtavuutta ja merkitystä. Meidän edestämme on annettu kallis uhri. Jumala itse on astunut taivaastaan ja tullut uhriksi meidän edestämme. Sitä uhria ei saa halveksia eikä Jeesuksen verta saa niin tallata jalkoihin. Meidän syntimme on annettu anteeksi, mutta me emme ole vielä taivaassa. Siksi luku 11 vyöryttää uusia ja uusia Vanhan liiton sankareita meidän eteemme: Jaksakaa, kestäkää matka loppuun asti, sillä edessä on huikaiseva kirkkaus! Ja aivan varmasti myös tämä tulee jokaisen kerrata omalla kohdallaan.

Lue lisää Internetistä:

Suuri ylimmäinen pappi:

http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/5Moos29-Joosua10A.htm

Yhdellä uhrilla täydelliseksi

http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/UTn_yleisluennot/Hepr1-13JR.htm

Pappi ja pastori http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/PappijapEK.htm

Heprealaiskirjettä luku luvulta: http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Hepr/