Media­kirjasto

Kymmenen käskyä

Suppea selitys

Viime vuosikymmeninä Katekismus on käynyt kasvavalle polvelle oudoksi. Sitä ei enää juuri kukaan osaa kokonaan ulkoa. Rippikouluopetuksessa vaaditaan useimmiten ulkoa muutamat tärkeimmät osat. Listan kärkipäässä ovat Isä meidän -rukous, Uskontunnustus, Herran siunaus ja kymmenen käskyä. Jokainen ymmärtää, että Isä meidän -rukous on osattava, mutta miksi käskyt? Käskyjen päähän pänttääminen ja niiden muisteleminen kalskahtaa vieraalta meidän kirkossamme. "Käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle" - siitä on päästy eroon. Siihenkö pitäisi nyt palata?

Lutherille käskyt ja niiden kertaaminen oli hyvin tärkeä osa uskonelämää. Niitä piti laulaa aamulla ja niistä piti saarnata jatkuvasti. Luther ei hävennyt panna katekismukseensa käskyjen perään seuraavaa lausetta: "Mitä Jumala sanoo kaikista näistä käskyistä? Vastaus: 'Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen, jos he vihaavat minua, mutta tuhansien sukupolvien ajan osoitan armoni niille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.'" Vanhalla iällään Luther joutui rajuun taisteluun juuri käskyjen kohdalla. Hänen läheinen ystävänsä ja työtoverinsa Johann Agricola alkoi edustaa kantaa, jonka mukaan kymmenen käskyä kuuluivat raastupaan eivätkä saarnastuoliin. Niistä ei pitänyt puhua eikä niitä ihmisille saarnata. On yllättävää, miten Luther suhtautui tällaiseen saarnaan. Hurjistuneena hän ryhtyi määrätietoisesti puhdistamaan koko Wittenbergiä tällaisesta opetuksesta. Omilla teeseillään, järjestämillään väittelyillä ja henkilökohtaisilla välienselvittelyillä hän pyrki osoittamaan Agricolan opin saatanalliseksi harhaksi. Monen sovintokokouksen jälkeen Agricolan ja Lutherin välit katkesivat lopullisesti ja Agricola joutui lähtemään Wittenbergistä. Luther sanoi itse joutuneensa elämänsä aikana kolmeen taisteluun: paavia vastaan, hurmahenkiä vastaan ja antinomilaisia (lain hylkääjiä) vastaan. Näin merkittävänä taisteluna hän siis piti yhteydenottoa Johann Agricolaa vastaan.

Johann Agricola ei tahtonut vaieta Kristuksen rististä ja sen tuomasta sovituksesta. Mikä hänen opissaan sitten kauhistutti Lutheria? Lutherin mukaan ihmiset ovat kovasydämisiä ja huonoja Jumalan sanan kuulijoita. Kuvittelemme olevamme terveitä ja pärjäävämme hyvin niin ihmisten kuin Jumalankin edessä, mikäli nyt tulemme Jumalaa edes ajatelleeksi. Tällainen väärä varmuus omasta hengellisestä terveydentilasta ottaa helposti valtaansa myös uskovan ihmisen. Tarvitaan jatkuvasti lakia, Jumalan vasaraa, murtamaan kivistä sydäntä. Vain niin käy ilmi, ettei ihminen ole terve vaan kauhealla tavalla sairas ja matkalla kohti helvettiä. Jumalan käskyissä kohtaamme sen Herran, joka on kiivas Jumala ja kuluttavainen tuli. Kuulemme, että joudumme tekemään hänen edessään tilin jokaisesta sanastamme. Kuulemme myös, että ellei meidän vanhurskautemme ole paljon suurempi kuin fariseusten ja kirjanoppineiden, emme pääse sisälle taivasten valtakuntaan.

Jumalan laki on sairaskertomuksemme, jota emme saa unohtaa. Vielä tärkeämpää on, ettemme unohda, mitä muuta sanottavaa Jumalalla on meille. Meidän syntiemme tähden Herra lyötiin ristille ja näin ovat syntimme sovitetut. Tämä sanoma on monille ihmisille yhtä tarpeeton kuin syöpälääkkeet terveille. Siksi Kristusta ja hänen ristiään halveksitaan eikä evankeliumi kiinnosta. Kun Jumalan laki kertoo karua kieltään sairautemme laadusta, meille alkaa kelvata myös puhe lääkäristä, joka saa meidät terveeksi. Syntinsä tunteva ihminen kuulee puhetta Jumalan palavasta rakkaudesta aivan toisella mielellä kuin suruton ja väärässä varmuudessa elävä. Mitä suuremmaksi Jumala kirkastaa synnin, sitä suuremmaksi hän kirkastaa myös Kristuksen veren armon. Koko loppuelämämme kuluu sen opettelemisessa, että Kristuksen oma on yhtä aikaa syntinen ja pyhä.

Jumalan lakia ei siis sovi halveksia. Sen sivuuttaminen johtaa yhteiskunnan nopeasti kaaokseen ja epäjärjestykseen. Kirkossa sen sivuuttaminen johtaa siihen, että syntien anteeksiantamus ja Jumalan armo tulevat itsestäänselvyyksiksi. Kristityn elämässä sen sivuuttaminen johtaa hillittömyyteen ja eksymykseen. Siksi on syytä edelleen Martti-tohtorin tavoin jäädä joka päivä Katekismuksen ja kymmenen käskyn oppilaaksi.

ENSIMMÄINEN KÄSKY:
MINÄ OLEN HERRA, SINUN JUMALASI. ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA.

MITÄ SE TARKOITTAA?
MEIDÄN TULEE YLI KAIKEN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA JA TURVAUTUA YKSIN HÄNEEN.

Uskomme kulmakivi on, että meillä on vain yksi ainoa pyhä kolmiyhteinen Jumala. Hän on meidän Herramme, Luojamme ja Lunastajamme. Emme saa asettaa hänen rinnalleen saati edelleen ketään emmekä mitään. Tämä ei saa olla vain kuollut oppilauselma, vaan jokapäiväisen harjoituksen asia.

Meillä ei ole tietoa, miltä pyhä Jumala näyttää. Kun hän ilmoitti itsensä Herrassamme Jeesuksessa, ihmiset näkivät Jumalan kulkevan keskellään kärsimysmuodossaan, orjan osan ottaneena. Hänen kirkkauttaan emme pysty käsittämään saati sitten kuvaamaan. Tiedämme vain, että meidän Jumalamme on huikaiseva kirkkaus ja kuluttavainen tuli, jonka edessä syntinen ei kestä. Ne Raamatun henkilöt, jotka ovat saaneet nähdä Herran kirkkauden, ovat hyvin syvästi tunteneet tämän asian. Ei kenenkään tarvinnut puhua Jesajalle synnistä kun hän kuuli tuhansien enkelien ylistyslaulun ja näki ihmeellisen jumalanpalveluksen (Jes 6). Silti hän parahtaa: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet!" Tässä elämässä voi ihminen naureskella Jumalaa ja Kristuksen kirkkoa. Kerran vielä järjestetään viimeinen oikeudenkäynti ja kuullaan viimeiset tuomiot. Silloin kukaan ei voi enää paeta Jumalan kasvojen edestä. Me kristityt olemme huonoja todistelemaan Jumalan olemassaoloa. Ehkä joku suostuu väittelemään ja keskustelemaan siitä, onko Jumalaa vai ei. Harva jos kukaan tulee uskoon päättelemällä ja pohtimalla. Kokonaan toinen on tilanne, jos Jumala tahtoo kohdata ihmisen ja puhutella häntä sanallaan. Silloin ihminen tajuaa Jumalan suuruuden ja oman kurjuutensa. Jumala on silloin kuin väkevä virta, joka tempaa mukaansa ja jonka kuohut käyvät pään ylitse (Ps 42:8). Silloin tulee selväksi, että Jumala elää eikä vain elä vaan toimii ja vaikuttaa. Jumalan kohtaamme, kun luemme hänen pyhää sanaansa. Pyhä Henki avaa sanan ja ilmoittaa meille Jumalan salaisuudet. Muuten ihmisen silmät pysyvät sokeina. Siksi kristittyjen ei pidä ryhtyä klovnimaisiksi Jumalan markkinointimiehiksi ja yrittää nykyaikaistaa Raamatun sanomaa. Lutherin ohje on hyvä: "Joka tahtoo kuulla Jumalan puhuvan, lukekoon Raamattua".

Me kristityt tunnustamme suullamme Jumalan ainoaksi Herraksemme ja turvaksemme. Käytännössä toimimme usein toisin. Turvanamme on työpaikka, yhteiskunnallinen asema, kuukausipalkka tai eläke. Emme voi ajatella elämää ilman näitä. Siksi elämme kuin viimeistä päivää ja kahmimme itsellemme rahaa, tavaraa ja mainetta. Nämä kaikki ovat hyvän Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Hulluja olemme, jos asetamme lahjat lahjojen antajan edelle. Silloin rikkaasta Jumalan lapsesta tulee köyhä keppikerjäläinen, joka on menettänyt kaiken. Jokapäiväinen harjoituksen aihe on asettaa Herra yli kaiken muun: olla valmis luopumaan rahasta, asemasta, hyvästä maineesta ja terveydestä jos niin on Jumalan tahto. Itsekäs ja ahne sydämemme löytää jatkuvasti itselleen uusia epäjumalia. Meidän asiamme on taistella sitä vastaan Jumalan sanan ja Hengen avulla. Näin Jeesus Kristus ja syntien sovitus hänen veressään tulee meidän helvetin ansainneiden ihmisten ainoaksi aarteeksi.

TOINEN KÄSKY:
ÄLÄ TURHAAN LAUSU HERRAN, SINUN JUMALASI, NIMEÄ, SILLÄ HERRA EI JÄTÄ RANKAISEMATTA SITÄ, JOKA HÄNEN NIMENSÄ TURHAAN LAUSUU.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME HÄNEN NIMESSÄÄN TOIVOTA PAHAA, VANNO, NOIDU, VALEHTELE EMMEKÄ PETÄ, VAAN HUUDAMME HÄNEN NIMEÄÄN AVUKSI KAIKESSA HÄDÄSSÄMME, RUKOILEMME, YLISTÄMME JA KIITÄMME SITÄ.

Tämän käskyn äärellä me emme voi olla näkemättä, miten surutta ja karkeasti sitä vastaan yleisesti rikotaan. Nuoret ja vanhat käyttävät pyhän Jumalan tai vaihtoehtoisesti sielunvihollisen nimeä ollenkaan tajuamatta, mistä on kysymys. Suomen kielen historian tarkastelu auttaa meitä oikeille jäljille. Sana 'pyhä' tarkoittaa alkuaan samaa kuin 'piha'. Oli alue, joka oli aidattu ja jonne ei noin vain saanut mennä. Aivan samoin Jumala on pyhä. Hän on jotain aivan muuta kuin me ihmiset tai tämä maailma. Hän on kuluttava tuli. Me emme saa lähestyä häntä miten hyvänsä, vaan muistaen hänen suuruutensa. Aivan erityisesti emme saa hänen nimestään tehdä omaa leikkikaluamme, jota toistelemme silloin kun emme muutakaan saa sanotuksi. Siitä Jumala takaa toisessa käskyssä rangaistuksen. Jokaisen on syytä tutkia puhettaan. Korvassamme ehkä särähtää, kun joku oikein raa'asti kiroaa tai pilkkaa Jumalaa. Sille miten me itse rikomme tätä käskyä vastaan, me olemme sokeat. Jos oikeuteen joudumme, on asiamme varsinkin valan jälkeen puhua totta ja vain totta. Muu on jumalatonta ja väärin. Aivan erityisesti Jumalan pyhä nimi tulee pilkatuksi ja väärin käytetyksi, kun me ihmiset puhumme Jumalan nimissä omiamme. Jokainen Raamattua vääristelevä saarnamies pilkkaa Jumalaa ja hänen sanojaan. Jokainen joka suvaitsee tällaista ja lähtee siihen itse mukaan, tekee samoin. Roomalaiskirjeen toisen luvun mukaan Jumalan omien jumalaton elämäntapa saattaa Herran nimen pilkatuksi pakanoiden seassa. "Jos tuollainen on Jumalan omien joukko, en tahdo tietää Jumalasta mitään", ajattelee varmaan moni meidänkin maassamme. Jos emme tämän käskyn äärellä näe omaa syyllisyyttämme, ei käskyistä ole paatuneelle sydämellemme paljon hyötyä.

Tämäkään käsky ei Lutherin mukaan vain kiellä, vaan se myös kehottaa. Meidän on syytä päivittäin käyttää Jumalan pyhää nimeä oikein ja turvautua yksin häneen. Niin tapahtuu ennen muuta silloin, kun syntinen ihminen kaikella lapsen luottavaisuudella turvautuu Kristuksen ristillä koko maailmalle ansaitsemaan veriarmoon.

KOLMAS KÄSKY:
MUISTA PYHITTÄÄ LEPOPÄIVÄ.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME VÄHEKSY JUMALAN SANAA JA SEN SAARNAA, VAAN PIDÄMME SEN PYHÄNÄ, KUUNTELEMME JA OPIMME SITÄ MIELELLÄMME.

Harva Jumalan lahja on niin suureksi siunaukseksi kuin kolmannen käskyn meille antama lepopäivä. Kristillisen kulttuurin ulkopuolelta tunnemme myös tavan runnoa leipätyötä aamusta iltaan ilman lepopäivän suomaa katkoa. Ei Jumala ole tarkoittanut ihmistä koneeksi, joka aina vain tekee työtä. Välillä on syytä levätä ja siksi meillä on lepopäivä. Esikuvana on itse Luoja, joka luomistyön jälkeen lepäsi kaikista teoistansa ja näin pyhitti meille viikoittaisen lepomme.

Juutalaisten lepopäivä, sapatti, oli ja on edelleen viikon seitsemäs päivä eli lauantai. Jotkut lahkot vaativat edelleen kaikkia kristittyjä pyhittämään seitsemännen päivän. Silloin kuitenkin unohdetaan, että varhainen Kirkko on alkuajoista saakka juhlinut riemuiten Kristuksen ylösnousemuksen päivää. Uudessa testamentissa on useita viitteitä siitä, miten kristityt kokoontuivat jumalanpalvelukseen juuri sunnuntaina. Näemme, että Troaassa seurakunta oli koolla viikon ensimmäisenä päivänä (Apt. 20:7). Myös Johanneksen sanat Herran päivästä viittaavat Ilm. 1:10 juuri Herran ylösnousemuksen juhlaan. Näillä perusteilla me vietämme hyvällä omallatunnolla edelleen sunnuntaita pyhäpäivänämme.

Polttavin kysymys tämän käskyn äärellä ei ole tänään se, minä päivänä lepopäivää vietetään, vaan miten sitä vietetään. Monet rahanahneet suomalaiset tuhoavat itseltään pyhäpäivän siunauksen nähdessään vaivaa leipätyönsä parissa myös sunnuntaisin. Monet polttavat kynttiläänsä molemmista päistä niin että savu nousee. On ihmisen oma vika, jos Jumalan hyvän tahdon sijasta hänen elämässään toteutuvat lääkärien kauheimmat ennusteet. Niin ei kävisi, jos lepopäivä ymmärrettäisiin pyhäksi, Jumalan alueeseen kuuluvaksi, ja kolmas käsky meitäkin velvoittavaksi.

Jeesus opettaa, että jos sapattina härkä putoaa kaivoon se tietenkin nostetaan sieltä ylös (Luuk. 14:5). Lepopäivän pyhittäminen ei siis merkitse täydellistä ja kaikenkattavaa toimettomuutta. Erityisesti Jeesus korosti sitä, että lepopäivänä on lupa tehdä toiselle ihmiselle hyvää. Svebilius selittää: "Mitä suuri tarve ja kristillinen rakkaus vaatii, se ei ole kielletty." Jokaisen oma asia on pitää huoli siitä, että omatunto ei pääse venymään liikaa. Ei ole hyväksi härälle eikä sen omistajalle, jos härkä on kaivossa joka sunnuntai.

Aivan liian usein hukkuu se, mikä pyhäpäivässä on tärkeintä. Se ei suinkaan ole toimettomuus ja lepo, vaan Jumalan sanan kuuleminen ja tutkiminen. Kristityn ihmisen paikka on sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Tarvitsemme aina uudelleen ja uudelleen Jumalan meille julistamaa synninpäästöä, saarnaa Kristuksen kuolemasta meidän syntisten ihmisten tähden ja Herran Ehtoollisen lahjaa. Meidän on syytä harjoittautua siihen, ettemme voi olla ilman näitä. Aivan erityisesti tahtoisin muistuttaa siitä, että lapset saa tuoda kirkkoon, silläkin uhalla että he siellä aina hieman kuhisevat. Herran kansan juhla on ensisijaisesti lasten juhla, mutta saamme me siihen osallistua me aikuisetkin. Me tarvitsemme jumalanpalvelusta!

NELJÄS KÄSKY
KUNNIOITA ISÄÄSI JA ÄITIÄSI

MITÄ SE ON?
MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME VÄHEKSY EMMEKÄ VIHASTUTA VANHEMPIAMME EMMEKÄ ESIMIEHIÄMME, VAAN KUNNIOITAMME, PALVELEMME, TOTTELEMME, RAKASTAMME JA ARVOSTAMME HEITÄ.

On mielenkiintoista, että kymmenen käskyn joukossa on oma erillinen käsky vanhempien kunnioittamisesta. Jumala on tahtonut aivan erikseen teroittaa, että vanhempien arvostaminen ja kunnioittaminen on hänen mielensä mukaista. Tätä tuskin olisimme omasta päästämme keksineetkään. Harva asia on meille arkisempi ja tavallisempi kuin omat vanhempamme. Tarvitaan Jumalan antamaa näkökykyä huomaamaan heissä jotain niin pyhää ja arvokasta, että heidän palvelemisensa on Jumalan palvelemista. Näin Raamattu kuitenkin selkeästi opettaa, kun Vanhan testamentin ytimessä on heidän kunnioittamisestaan puhuva käsky.

Kastejuhlissa saamme toistuvasti muistuttaa tuoreille vanhemmille, että lapsella on vain yhdet vanhemmat. Elleivät he pidä huolta ja elleivät he opeta tietä Jumalan valtakuntaan, kuka sitten opettaa? Perhe ja vanhemmat on koko yhteiskuntaa kantava voima. Kirkon piirissä he ovat ehkä vielä tärkeämpiä. Vanhempien tehtävä on riipaisevan vastuullinen. Jumala on tukenut kaikkia vanhempia heidän tehtävässään osoittamalla neljännellä käskyllä heidän tehtävänsä pyhyyden. Lapsen syntymä on Jumalan ihme. Että vanhemmat kasvattavat häntä ja pitävät hänestä huolta, on Jumalan tarkoittama järjestys. Siksi vanhempien kunnioittaminen on asia, josta seuraa sekä ajallinen että hengellinen siunaus. Sinulla on vain yhdet vanhemmat. Jos Jumala on antanut sinun pitää heidät tähän päivään asti, palvele Jumalaa antamalla heidän tuntea rakkauttasi ja kunnioitustasi. Tämä koskee sekä vanhaa että nuorta.

Jumalan neljäs käsky ei tarkoita vain isää ja äitiä. Lutherin mainion Ison katekismuksen mukaan koko yhteiskunnallinen järjestys on viime kädessä palautettavissa vanhempien valtaan. Siksi kristityn asia on olla kuuliainen esivallalle. Tälle on olemassa vankat raamatulliset perusteet. Paljon virkavallan vääryyttä kärsinyt Herran apostoli kirjoittaa Roomalaiskirjeen 13. luvussa, ettei ole olemassa esivaltaa muuten kuin Jumalasta. Itse Herra Jeesus alistui tässä maailmassa esivallan määräyksiin. Siinä on hyvä esimerkki jokaiselle typeriä liikennesääntöjä ja epäoikeudenmukaisia verosäädöksiä valittavalle nykykristitylle. Mielellämme kiertäisimme veroja jos vain uskaltaisimme. Missä on silloin Jumalan lupaama siunaus ja menestys

VIIDES KÄSKY
ÄLÄ TAPA

MITÄ SE ON?
MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME AIHEUTA LÄHIMMÄISELLEMME MITÄÄN VAHINKOA TAI KÄRSIMYSTÄ, VAAN AUTAMME JA TUEMME HÄNTÄ KAIKISSA ELÄMÄN TARPEISSA.

Viidennen käskyn ydin on hyvin selkeä ja yksiselitteinen: Jumala on antanut ihmiselle lahjaksi elämän ja yksin hänellä on oikeus tämä lahja ottaa takaisin. Ei syytön kärsimys, ei silmitön vihastuminen eikä oikeutetulta näyttävä kosto ole peruste rikkoa tätä Jumalan säätämystä. Elämän ja kuoleman asiat ovat elämän ja kuoleman Herran käsissä.

Viidenteen käskyyn vedoten jotkut kieltäytyvät menemästä armeijaan ja tahtoisivat lakkauttaa koko mokoman laitoksen. Totta onkin, että sota on vihoviimeinen ja kirotuin asia, mikä maailmaa voi kohdata. Silti aseistakieltäytyjät erehtyvät vedotessaan viidenteen käskyyn. Joka lukee Mooseksen lakia, ymmärtää heti, ettei tätä käskyä ole kirjoitettu yhteiskunnalle vaan yksityiselle ihmiselle. Muuten Jumala ei olisi samassa Raamatussa esimerkiksi käskenyt vallata Kanaanin maata. Myös Uudessa testamentissa näemme, että sotilaat saattoivat olla hurskaita Jumalan ihmisiä (Apt. 10-11, Matt. 8:5-13). Hyvä yhteiskunnallinen järjestys on suuri Jumalan lahja. Sen tietävät ne, jotka joutuvat tällä hetkellä Libanonissa pelkäämään päivittäin erilaisia pyssymiesten joukkioita. Yhteiskunnalla on oikeus suojautua. Siksi armeijalla ja poliisilaitoksella on olemassaolon oikeus.

Viidettä käskyä vastaan rikotaan tällä hetkellä täysin suruttomasti yhdessä kysymyksessä. Maassamme tehdään vuosittain lukemattomia abortteja ilman, että kirkko uskaltaa antaa selkeän äänen pasuunastaan. Tämä merkitsee paluuta synkkään esikristilliseen aikaan. Antiikin aikana ei tunnettu perhesuunnittelua, vaan silloin ei-toivotut lapset synnytettiin normaalisti. Mikäli perheen lapsiluku katsottiin riittäväksi, vastasyntynyt vietiin kylmästi tunkiolle. Jos joku mieli kasvattaa tällaisen löytölapsen orjakseen, se sopi hyvin. Vanhempia ei hänen kohtalonsa kiinnostanut. Kirkkoisä Tertullianus kirjoittaa n. vuonna 200 ankarasti pakanallista tapaa vastaan. Hän nimenomaan sanoo, etteivät kristityt saaneet tehdä pakanoiden tavoin, "sillä varmasti se on ihminen, josta tulisi ihminen". Kristinuskon vallatessa Euroopan pakanallinen tapa lakkasi. Oman lapsen tappamisesta säädettiin ankarat rangaistukset. Nyt mennyt pakanuuden aika on palannut Eurooppaan "siistimmässä" muodossa: abortti hoitaa perhesuunnittelussa tapahtuneet "erehdykset". Jumalan sanalle uskollisten on syytä ojentautua edelleen viidennen käskyn mukaisesti.

Toinen asia, josta viidennen käskyn kohdalla keskustellaan, on armokuolema. Tällä tarkoitetaan ihmisen kuoleman jouduttamista, jotta hän säästyisi tuskilta. Aktiivisen armokuoleman estää viides käsky. Toinen asia on, ettei onneksi ketään ole pakko pitää hengissä keinolla millä hyvänsä. Rajan yli saa siirtyä arvokkaalla tavalla. Tässä asiassa on käsittääkseni menty Suomessa oikeaan suuntaan.

Viides käsky ei koske pelkästään toisen tappamista. Tässäkin asiassa Herra Jeesus on paras opettaja. Vuorisaarnassa (Matt. 5:21-22) hän selittää viidettä käskyä ja kieltää myös tuskastumasta ja vihastumasta toiseen ihmiseen. Murhat ja tapot ovat vain kypsä hedelmä siitä vihan kierteestä, joka lähtee helposti liikkeelle. Meidän asiamme on katkoa tämä kierre alkuunsa. Jokaisen olisi syytä Raamatun lisäksi kaivaa esille Lutherin Ison katekismuksen viidennen käskyn selitys. Se on selkeää ja satuttavaa tekstiä. Luther korostaa siinä, miten tämä käsky kieltää meitä nimenomaan vihaamasta niitä, jotka tahtovat meille pahaa. Ilmankin ymmärrämme sen, ettemme saa vihata niitä, jotka rakastavat meitä ja tahtovat meille hyvää. Tässä joudumme koettelemaan arkipäivän kristillisyyttämme ja tulemme kaikki syyllisiksi armoistuimen edessä. Tarvitsemme paljon Jumalan anteeksiantamusta ja voimaa voidaksemme elää kristittyinä.

KUUDES KÄSKY:
ÄLÄ TEE HUORIN.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ PIDÄMME SANAMME JA TEKOMME PUHTAINA JA KURINALAISINA, SEKÄ RAKASTAMME JA KUNNIOITAMME KUKIN AVIOPUOLISOAMME.

Avioliitto on Jumalan säätämä ja hänen suuri lahjansa ihmiskunnalle. Sen merkitystä ei voi kyllin korostaa. Perustavan lauseen sanoo Herra jo luomistyön yhteydessä: "Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi" (1 Moos 2:24). Tähän lauseeseen viittaa myös Herra Jeesus ja jatkaa: "Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Mark 10:9). On Jumalan luomistyön suurta rikkautta, että hän on luonut meidät mieheksi ja naiseksi. Ihastuminen, rakkaus, perheen perustaminen ja lasten syntyminen ovat hänen hyvän tahtonsa mukaisia asioita. Tämän kaiken päällä lepää Jumalan siunaava käsi. Hän on lujittanut ja vahvistanut perheen ja avioliiton asemaa kahdella käskyllä, neljännellä ja kuudennella.

Tällä hetkellä avioliitto on kriisissä. Avioliiton ulkopuoliset ja esiaviolliset suhteet ovat yleistyneet. Avioliittoa edeltävä yhdessä asuminen, avosuhde, on monin paikoin ennemmin sääntö kuin poikkeus. Samaan aikaan avioliittoja puretaan ja uusia solmitaan niiden jälkeen yhä enemmän. Virallinen kirkko näyttää olevan neuvoton näiden ongelmien edessä. Toki piispojen sukupuolietiikkaa käsittelevä kirja on paljon selkeämpi kuin monet aikaisemmat kannanotot. Kuitenkin monet seikat osoittavat ettei kirkko seuraa edes piispojen viitoittamalla linjalla vaan etsii ns. vapaampia teitä.

Niille, jotka tahtovat kilvoitella Jumalan sanan viitoittamalla tiellä, Raamattu ei ole kuudennen käskyn alueella epäselvä eikä moniselitteinen kirja. Avioliitto on pyhä eikä sitä saa rikkoa. Aviopuolisoa ei saa jättää ja ottaa toista hänen tilalleen. Ainoan poikkeuksen saattaa tehdä Matt 19:9 ("muun kuin huoruuden tähden"). Ilmeisesti tämän vuoksi Tunnustuskirjamme sallivat avioeron jälkeen "syyttömän aviopuolison avioon menemisen" (Paavin valta ja yliherruus, 78). Joka sen voi itseensä Jumalan edessä sovittaa, sovittakoon. Muuten asia on harvinaisen selvä.

Avosuhteen yleistyessä monet kristitytkin ovat kyselleet, onko Raamatun sana tässä kohdassa selvä. Kyllä se on. Historiallisesti on täysin selvä asia, etteivät juutalaiset sallineet esiaviollisia suhteita sen enempää Vanhan testamentin aikana kuin sen jälkeenkään. Päin vastoin, niistä säädettiin ankarat rangaistukset (5 Moos 22). Joosefkin tiesi heti, ettei Marialle syntyvä lapsi ollut hänen omansa ja aikoi hylätä Marian. Heprealaiskirje kehottaa pitämään kunniassa avioliiton, tai tarkemmin käännettynä "häät", "sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee" (Hepr 13:4). Asia on kyllin selvä jokaiselle, joka tahtoo Jumalan tahtoa etsiä.

Puhuessamme avioliiton pyhyydestä meidän ei tule unohtaa toista mahdollista elämänmuotoa. Naimattomuudelle annetaan useassa Uuden testamentin kohdassa suuri arvo. Näitä kohtia ovat 1 Kor 7:7 ja Matt 19:12.

Kuudes käsky ei tuomitse vain tekoja vaan myös ajatukset. Meidän ongelmanamme on paha sydämemme, meissä asuva turmeluksen lähde. Siitä kuohuu aina uutta ja uutta lankeemusta. Kukaan ei voi väittää olevansa tämän käskyn kohdalla puhdas Jumalan edessä. Jumalan sanan on saatava nuhdella meitä ja tuomita meidät. Juuri tuomittuina ja tyhjennettyinä meille kelpaa Herran Jeesuksen Golgatalla hankkima armo.

SEITSEMÄS KÄSKY:
ÄLÄ VARASTA.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME ANASTA LÄHIMMÄISEMME RAHAA TAI OMAISUUTTA EMMEKÄ HANKI SITÄ ITSELLEMME PETOLLISELLA KAUPALLA, VAAN AUTAMME HÄNTÄ KARTUTTAMAAN JA SUOJELEMAAN OMAISUUTTAAN JA TOIMEENTULOAAN.

Seitsemännessä käskyssä Jumala suojaa meidän ja lähimmäisemme omaisuuden. Ei ole vain ajallinen asia, että annamme toisen pitää, mitä hänellä on. Jos toisin toimimme, meitä ei kohtaa Jumalan siunaus vaan hänen vihansa.

Seitsemäs käsky ei kata pelkästään karkeita ryöstöjä ja varkauksia, vaan myös paljon hienojakoisempia ja kunniallisempia asioita. Svebiliuksen katekismuksessa on erinomainen luettelo siitä, miten tätä käskyä rikotaan. Sitä rikotaan "koska joku 1. luvatta ja salaa ottaa pois toisen rahan ja omaisuuden vastoin hänen tahtoansa, tai väkivallalla jotakin häneltä ryöstää, 2. viettelee ja houkuttelee häneltä jotakin, 3. pettää jonkun kaupassa väärällä mitalla ja vaa'alla, 4. koska esivallalle ja opettajille ei anneta heidän laillista osaansa, mikä heille tulee, 5. koska joku virkansa työt laiskasti tekee, 6. pidättää työntekijältä hänen ansaitun palkkansa." Isossa katekismuksessa Luther intoutuu seitsemännen käskyn kohdalla aivan huikeaan tekstiin, joka jokaisen tulisi lukea läpi. Se teksti tekee kunniallisista ihmisistä suurvarkaita.

Lutherin mukaan maailma autioituisi ja tulisi pulaa sekä pyöveleistä että hirsipuista, jos kaikki varkaat pitäisi hirttää. Laiska työntekijä vie vuoden mittaan työnantajaltaan sellaiset summat, että ne yhdellä kertaa vienyt tuomittaisiin suurvarkaana. Torilla ja kaupoissa on joka päivä menossa hurja ruletti, jossa jokainen vetää kotiinpäin ja puijaa lähimmäistään, minkä ehtii. Jumala rankaisee varasta toisella varkaalla ja näin hänen tahtonsa vastainen kahmiminen ei taloa rakenna eikä varallisuutta kasvata. Tulokseksi vain jää, että rehellisen veronmaksajan kirjoissa olevat ihmiset ovat Jumalan silmissä varkaita. Jos joku meitä sanoisi varkaiksi, haastaisimme hänet varmasti raastupaan. Muutamat Lutherin sivut luettuamme kävelisimme varmaan nöyrästi virkamiesten luo ja pyytäisimme peruuttaa syytöksemme. Totta Lutherin kovat sanat ovat, jokaisen kohdalla. Kyllä me pidämme omastamme huolta yli Jumalan säätämien rajojen.

Luther puhuu sydämeenkäyvästi köyhän ihmisen kohtalosta. "Sinä nyljet ja kaavit hänet luita myöten ja karkotat hänet vielä päälle päätteeksi ylpeän ylimielisesti luotasi, vaikka sinun pitäisi olla hänelle antelias. Nyt hän kuitenkin lähtee pois kurjana ja alakuloisena. Koska hänellä ei ole ketään ihmistä, jolle voisi siitä valittaa, hän huutaa surunsa kohti taivasta. Kavahda sellaista, sanon sen toistamiseen, kavahda kuin itse Perkelettä!" Tämä avunhuuto Jumalan puoleen on liian raskas sinun ja koko maailman kannettavaksi, koska sen kuulee Jumala, joka ajallaan kostaa köyhän puolesta. Näiden sanojen tulisi panna meidät miettiväiseksi. Tuhat euroa kuukaudessa autoon tai asuntoon on kohtuullinen määrä, mutta satanen nälkää näkeville on paljon. Mikä se tällainen laskuoppi on? Millä puolustelemme sitä Jumalan istuimen edessä

Seitsemäs käsky luetaan oikein vasta silloin, jos se tekee meidät syntisiksi. Tässä jos jossakin Jumalan käskyn tarkoitus on kahdenlainen. Toisaalta se panee meidät Herran eteen polvillemme pyytämään hänen armoaan. Toisaalta - ja niin on pakko tapahtua - joudumme korjaamaan tapaamme käsitellä rahaa ja omaisuuttamme.

KAHDEKSAS KÄSKY:
ÄLÄ LAUSU VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME PUHU LÄHIMMÄISESTÄMME PERÄTTÖMIÄ, PETÄ HÄNTÄ TAI TAHRAA JUORUILLA HÄNEN MAINETTAAN, VAAN PUOLUSTAMME HÄNTÄ, PUHUMME HÄNESTÄ HYVÄÄ JA TULKITSEMME KAIKEN HÄNEN PARHAAKSEEN.

Kahdeksas käsky puhuu ensimmäiseksi siitä, että kristityn ihmisen tulee oikeuden edessä puhua totta. Oli kyseessä pahin vihollisemme tai paras ystävämme, se ei muuta asiaa, ei myöskään se, onko pelissä paljon tai vähän rahaa. Väärää todistusta ei kristitty saa mennä toisesta antamaan. Tämän estää paitsi maamme lainsäädäntö, joka rankaisee väärästä valasta ankarasti, myös Herran asetus.

Käskyllä on kuitenkin myös laajempi merkityksensä ja tuskin mitään käskyä halveksitaan kristittyjen piirissä niin paljon kuin tätä. Viihdymme ystävämme parissa aivan liian hyvin silloin, kun puhutaan jostakin kolmannesta. Monelle on ilo saada kertoa toisesta pahaa. Jotenkin tuntuu korottavan omaa arvoa, kun saa selväksi, ettei toinen osaa eikä kykene. Ja jos joku on erehtynyt ja langennut syntiin, hän löytää armottomat tuomarinsa kahvipöytien ääreltä. Näissä tuomioistuimissa asiaa vatvotaan ja setvitään eikä puolustuksella ole puheenvuoroa. Meidän mielissämme tämä kaikki juoruileminen - mitään muuta sanaa ei siitä voi käyttää - on inhimillistä ja ymmärrettävää. Jumalan silmissä lähimmäisestään pahaa puhuva ihminen levittää ympärilleen helvetin tulta.

Jumalan silmissä jokaisen ihmisen hyvä maine on tärkeä asia. Ei ole Jumalan tahdon mukaista, että sen enempää sinusta kuin lähimmäisestäsikään puhutaan pahaa. Siksi tarvitaan niitä, jotka eivät suostu kuuntelemaan parjaajien puhetta, vaan yrittävät selittää kaiken lähimmäistensä parhaaksi. Näin tekevä levittää ympärilleen Jumalan antamaa siunausta riidan ja epäluottamuksen sijasta.

Kahdeksas käsky johdattaa meitä tarkkailemaan omaa puhettamme. Kielen synnin kohdalla monen omatunto on syystä armoton. Opimme sen, ettei ihminen kykene kieltään kesyttämään. Vaikka kuinka varoisimme, syyllistymme syntiin. Paha kieli on merkki pahasta sydämestä. Siksi tämän käskyn kertaaminen merkitsee jatkuvaa muistutusta synnistä. Ainoa lohdutuksemme on Kristus ja hänen ristinsä. Yksin hänen verensä voimalla voimme oppia myös levittämään vihan sijasta siunausta.

YHDEKSÄS KÄSKY:
ÄLÄ HIMOITSE LÄHIMMÄISESI HUONETTA.

MITÄ SE MERKITSEE?
MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME PETOKSEEN TURVAUTUEN TAVOITTELE LÄHIMMÄISEMME PERINTÖÄ TAI KOTIA EMMEKÄ OTA SITÄ HALTUUMME LAIN JA OIKEUDEN VARJOLLA, VAAN AUTAMME HÄNTÄ SÄILYTTÄMÄÄN SEN.

KYMMENES KÄSKY:
ÄLÄ HIMOITSE LÄHIMMÄISESI AVIOPUOLISOA, PALVELIJOITA, KARJAA ÄLÄKÄ MITÄÄN, MIKÄ ON HÄNEN OMAANSA.

MITÄ SE MERKITSEE?
MEIDÄN TULEE NIIN PELÄTÄ JA RAKASTAA JUMALAA, ETTÄ EMME HOUKUTTELEMALLA, PAKOTTAMALLA TAI VIERAANNUTTAMALLA RIISTÄ LÄHIMMÄISELTÄMME HÄNEN VAIMOAAN, PALVELUSVÄKEÄÄN TAI KARJAANSA, VAAN KEHOTAMME KAIKKIA PYSYMÄÄN TEHTÄVISSÄÄN JA TÄYTTÄMÄÄN VELVOLLISUUTENSA.

Edelliset toisen laintaulun käskyt ovat puhuneet karkeista ja selvistä synneistä. Useimmissa yhteiskunnissa on taju siitä, että on väärin tappaa, tehdä aviorikos tai varastaa toiselta. Joka ei kunnioita vanhempiaan tai joka kulkee valehtelevana juorukellona kylillä, on huonossa huudossa niin kristityissä kuin ei-kristityissä maissa. Nyt, kahdessa viimeisessä käskyssä, tulilinjalla on jotakin hienojakoisempaa.

Jokainen ihminen pyrkii luonnostaan kokoamaan kaiken itselleen. On toki paljon parempi, että perintö, virka tai lottopotti tulee minulle kuin että se tulisi jollekin muulle. Voiton puolelle ihminen laskee myös sen, että joku ihastuu ja rakastuu häneen eikä johonkin muuhun, eikä solmittu avioliittokaan tätä kuviota muuta. Ahneus jakaa ihmiset kahtia. Joku pyrkii kahmimaan omaisuutta sellaisella rikollisella toiminnalla, jonka kaikki tajuavat konnuudeksi. Toiset taas ovat älykkäämpiä ja käyttävät laillisia keinoja. Juuri viimeksimainittua tapaa vastaan on suunnattu kaksi viimeistä käskyä.

Ihmisen koko raadollisuus tulee esille oikeusistuimissa. Siellä molemmat osapuolet pyrkivät korostamaan äärimmilleen itselleen edullista ja painamaan unohduksiin itselleen haitallisen. Usein tiedetään tarkkaan, miten asian tulee olla, mutta silti ahneus ajaa kiistämään totuuden ja oikeuden. Näin riidellään autovahinkojen maksuista, perinnöistä ja kaupoista. Laista pyritään etsimään porsaanreikiä, jotka mahdollistavat ahneuden kukkimisen koko kirjossaan. Tällainen ahneus on kymmenen kertaa vaarallisempaa kuin se, että joku murtautuu juovuspäissään pikkukauppaan. Hienosteleva pakana hankkii ahneudelleen lainsuojan. Pikkukonna pannaan linnaan, isosta konnasta tehdään ministeri, sanotaan, ja siinä on vinha perä.

Jumalaa ei lakipykälien kierteleminen sumuta. Hänen edessään ahneus on ahneutta oli se miten laillista hyvänsä. Se on epäjumalanpalvelusta eikä muuksi muutu. Moni kunniallinen veronmaksaja joutuu viimeisellä tuomiolla yllättymään: Ei Jumalan käskyjen pitäminen ollutkaan niin helppoa

KYMMENEN KÄSKYÄ

YHTEENVETO

MITÄ JUMALA SANOO KAIKISTA NÄISTÄ KÄSKYISTÄ?
VASTAUS: HÄN SANOO NÄIN: MINÄ, HERRA, SINUN JUMALASI, OLEN KIIVAS JUMALA, JOKA PANEN LAPSET VASTAAMAAN ISIENSÄ PAHOISTA TEOISTA AINA KOLMANTEEN JA NELJÄNTEEN POLVEEN, JOS HE VIHAAVAT MINUA, MUTTA TUHANSIEN SUKUPOLVIEN AJAN OSOITAN ARMONI NIILLE, JOTKA RAKASTAVAT MINUA JA NOUDATTAVAT MINUN KÄSKYJÄNI.

MITÄ SE MERKITSEE?
VASTAUS: JUMALA UHKAA RANGAISTUKSELLA KAIKKIA, JOTKA RIKKOVAT HÄNEN KÄSKYJÄÄN. SEN TÄHDEN MEIDÄN TULEE PELÄTÄ HÄNEN VIHAANSA, EMMEKÄ SAA TEHDÄ VASTOIN NÄITÄ KÄSKYJÄ. JOKAISELLE NÄITÄ KÄSKYJÄ NOUDATTAVALLE HÄN SEN SIJAAN LUPAA ARMOA JA KAIKKEA HYVÄÄ. SIKSI MEIDÄN ON RAKASTETTAVA HÄNTÄ JA TURVAUDUTTAVA HÄNEEN SEKÄ MIELELLÄMME NOUDATETTAVA HÄNEN KÄSKYJÄÄN.

Vähän katekismuksen yhteenveto käskyistä on selkeä ja puhutteleva. Se sopisi tosiaan jokaisen kristityn muisteltavaksi päivittäin.

Ensimmäinen asia, jonka käskyjen tarkasteleminen vaikuttaa, on hyvä yhteiskunnallinen järjestys. Kun meidän maassamme on vuosisatoja opeteltu Jumalan käskyjä, se myös näkyy yhteiskunnassamme. Voimme nukkua yömme rauhassa huligaaneja pelkäämättä ja uskallamme liikkua kaduilla turvallisin mielin. Näin Jumalan käskyjen noudattamisella on suuri siunaus. Kunpa kansamme ei koskaan oppisi halveksimaan käskyjä niin, että vetäisimme päällemme siunauksen sijasta kirouksen! Kauhukuvia ei kenenkään tarvitse maalata: Maailma on täynnä maita, joissa ihmishenki ei ole penninkään arvoinen.

Käskyjä tarkastellessamme olemme nähneet, että Jumala on todella vaativa Jumala. Hän vaatii tottelevaisuutta ja puhtautta. Hänelle ei riitä se, että ihminen ei räjäyttele kassakaappeja, murhaile lähimmäisiään tai riko räikeästi avioliittoaan. Hän vaatii täydellistä puhtautta, aina salatuimpaan asti. Sitä puhtautta ei yhdelläkään ihmisellä ole. Siksi on vaikeaa lukea siitä, miten Jumala on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Jos se on totta, mihin silloin joutuu Jumalan käskyt moneen kertaan rikkonut ja kirouksen ansainnut? Minne muualle kuin helvetin tuleen?

Näin sanoessamme meille tapahtuu juuri se, mistä puhuu Room 3:19-20. "Kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä ... sillä lain kautta tulee synnin tunto." On siis oikein ja Jumalan tarkoituskin, että käskyjen tutkiminen tuottaa huonon omantunnon. Muistamme varmaan Jeesuksen kertomuksen kahdesta miehestä, jotka tulivat temppeliin rukoilemaan. Toinen lateli Jumalalle kaikki saavutuksensa. Toinen sanoi vain: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!"

Jumalan edessä on hyvä nähdä syntinsä ja olla särjetyllä tunnolla. Hän ei ole koskaan ajanut luotaan sellaista, joka etsii hänen armoaan. Meillä on Golgatan risti ja Jeesuksen sovintoveri. Siinä on turva jokaiselle syntiselle. Herra tuli maailmaan nimenomaan pelastamaan syntisiä ja siirtämään Jumalan kirouksen alaisia helvetistä taivaaseen.

Meillä on Kristuksen risti ja oma pyhä kasteemme, jossa Jumala otti meidät omiksi lapsikseen. Syntimme tunnustaen saamme uskoa itsemme Jumalan valtakunnan perillisiksi. Se antaa voimaa yrittää elää Jumalan käskyissä ilmoittaman tahdon mukaisesti.