Media­kirjasto

Korkea Veisu, Hoos 1-3; Hes 16, Ef 5.

Kristuksen ja Kirkon suhdetta kuvataan Raamatussa monin kauniin kuvin. Kirkko on kuin rakennus, jota Jumala koko ajan rakentaa. Kirkko on myös Kristuksen ruumis: Hän on itse pää, meidät on kastettu hänen yhteyteensä ja hänen ruumiiksensa. Kirkko on toisaalta kuin Jumalan viinimäki tai hänen peltonsa, jossa tarvitaan paljon työntekijöitä. Tänään tarkastelemme näistä kuvista ehkä kaikkein ihmeellisintä: Kirkko on Kristuksen morsian. Maallinen rakkaussuhde parhaimmillaan kelpaa opettamaan meille jotain Jeesuksesta. Kuten aina, meidän on lähdettävä liikkeelle Vanhasta testamentista.

1. Hesekiel ja Jeremia

Hesekielin kirjassa kertautuu usein ajatus, jonka mukaan Jumala on aviomies ja Israel hänen rakastettunsa. Hesekiel puhuu satuttavasti ja meille häveliäille ihmisille loukkaavan realistisesti ja kaunistelematta. 16. luvussa on aiheesta laaja esitys: Jumala oli ollut kuin ohikulkija, joka korjasi talteen heitteille jätetyn vastasyntyneen tytön, joka teki kuolemaa. Mies pelasti lapsen kuolemalta, otti mukaansa, kasvatti lapsenaan ja solmi lopulta avioliiton hänen kanssaan. Koko elämä oli alkuaan tuntemattoman miehen hyvyyttä tytölle, joka olisi muuten kuollut jo syntymänsä päivänä. Mutta sitten alkoivat vaikeudet. Tyttö kasvoi ja alkoi vilkuilla miehiä. Pahempaa ilottelijaa ja nautiskelijaa ei ollut koko maassa. Aviorikos seurasi toista. Ja kävi kuten usein käy: Tytön elämä luhistui ja kävi helvetiksi. Näin oli myös Israel luopunut Jumalasta ja hänen liitostaan. Seurauksena oli ollut syntielämä ja onnettomuus niin koko kansalle kuin sen yksittäisille jäsenille. Sama kuva esiintyy myös esim. Hes 23 ja Jer 2-3. Kovan puheen avulla Jumala kutsui israelilaisia takaisin liittoonsa pois epäjumalanpalveluksesta (esim. Hes 16:59-63). Rippikoululaiset osaavat etsiä nämä luvut ja hihitellä niiden suorasukaiselle ja värikkäälle kielelle. Kuinka moni tietää, että ne ovat myös meille Jumalan vetoava ja puhutteleva kutsu vihdoinkin luopua syntielämästämme ja kääntyä hänen hoidettavikseen?

2. Hoosea

Ehkä vielä sattuvammin kuin Hesekiel ja Jeremia kirjoittaa aiheesta Hoosea. Hän joutui kertomaan kansalleen sen synneistä vertauskuvallisin teoin. Hän sai yksinkertaisesti Jumalalta käskyn ottaa itselleen kadulta nainen vaimokseen. Niinpä Hoosea sai vaimon joka ei aikonutkaan olla uskollinen miehelleen. Päin vastoin vaimo juoksi miesten perässä minkä ehti. Taakse jäivät aviomies ja lapset. Vaikka Hoosea rakasti palavasti vaimoaan, Jumalan laki vaati hänet ajamaan tämän pois. Niin nainen ansaitsi pian taas leipänsä kadulla, kadun kovien lakien alaisena. Hän joutui jonkun parittajan orjaksi, halveksituksi ja onnettomaksi ihmiseksi.

Näin oli käynyt Israelillekin. Se oli hylännyt Jumalansa ja palvonut muita jumalia. Se oli luopunut liitosta ja sai nyt maksaa synneistään. Huolimatta Jumalan palavasta rakkaudesta hänen pyhyytensä vaati ajamaan syyllisen hänen luotaan. Juutalaiset olivat valtiollisesti kovassa paineessa. Mutta nyt profeetta saakin Jumalalta uuden määräyksen: ota vaimosi takaisin! Hoosea osti vaimonsa vapaaksi ilotalosta ja teki hänen kanssaan sovinnon. Perhe-elämän idylli alkoi taas alusta. Samoin Jumalakin oli nyt valmis ottamaan Israelin takaisin liittoon (Hoos 2:21). Hän antoi kaiuttaa profeettansa välityksellä sovintoa.

3. Korkea Veisu

Korkea Veisu on häälaulu, jossa ylistetään rakkauden voimaa ja ihanuutta. Morsian ylistää sulhastaan, morsiamen kauneutta kehutaan ja rakkaussuhde on niin väkevä kuin se vain voi kahden ihmisen kesken olla. Korkea Veisu on alkuaan ilmeisesti maallinen häälaulu. Joka tapauksessa se otettiin pyhiin kirjoituksiin siksi, että sen ymmärrettiin puhuvan Jumalan ja Israelin suhteesta. Tämän kirjan sävy ei ole synkkä kuten usein profeettojen julistuksen. Nyt rakkaussuhde on ihana ja täydellinen (esim. KV 8:5-7). Rakkaus on palava ja kaikkea muuta voimakkaampi. Jotain tällaista on Jumalan ja hänen kansansa suhde silloin kuin se on oikeaa. Korkea Veisu on ollut kristillisessä Kirkossa ahkerassa käytössä. Meidän aikanamme sen kristillistä käyttöä arkaillaan. Jotkut tahtovat tehdä siitä taas sen, mitä se ilmeisesti alkuaan oli, nimittäin maallisen rakkauden ylistyksen. Sopiihan maallista rakkautta ylistää, mutta Korkeasta Veisusta me emme tietäisi mitään, ellei sen olisi katsottu aina puhuvan Jumalan ja Israelin (tai Kirkon) suhteesta. Eikä Jumalalla näytä olleen historian kuluessa mitään Korkean Veisun tällaista tulkintaa vastaan.

4. Uusi testamentti

UT liittyy tässäkin kohdin usein VT:n kieleen. Nyt morsiamena tai rakastettuna ei olekaan enää lihallinen Israel vaan Jumalan uusi Israel, Kirkko. Sulhasena on Jeesus Kristus. Kuvaa käytetään monisäikeisesti ja rikkaasti, joskus useammastakin kulmasta katsoen. Toisinaan odotetaan sydänyössä lamput palavina sitä hetkeä, jolloin seutu kaikuu riemuhuudosta: Sulhanen tulee noutamaan morsiamensa! (Matt 25:1-13). Toisella kertaa kohtaamme Johannes Kastajan, joka ilmoittaa olevansa sulhasen ystävä ja iloitsevansa hänen äänestään. Kun hän sai kuulla Kristuksen julistavan evankeliumia seurakunnalleen, hän oli iloinen siitä, että puhemiehen tehtävät olivat ohi. Nyt morsian opetteli tuntemaan rakastettuaan ja ystävänsä rakkaussuhteen menestymisestä iloitseva Johannes saattoi hyvillä mielin todeta, ettei häntä enää tarvittu (Joh 3:23-36). Ja Ilmestyskirjan kirjoittajaa ottaa enkeli hihanliepeestä ja näyttää hänelle "morsiamen, Karitsan vaimon", uuden Jerusalemin. Tämä näky saa ilmeisesti ehtoollisjumalanpalveluksessa Jumalaa kiittävän seurakunnan vastaamaan kutsulla: "Ja Henki ja morsian sanovat "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm 22:17). Näin Kirkko, Kristuksen morsian, ennakoi ehtoollismessussa jo taivaallista hääjuhlaa, josta Ilm sanoo: "Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: 'Halleluja! Sillä Herra meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.' Ja enkeli sanoi minulle: 'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' (Ilm 19:6-9).

Samoihin uskomattomiin syvyyksiin tunkeutuu Ef 5:22-32. Kristus rakasti seurakuntaa, antoi henkensä sen edestä, pesi sen puhtaaksi synnistä Pyhän kasteen vedellä ja omalla verellään. Näin hän asetti eteensä puhtaan morsiamen, jonka menneisyys on lopullisesti unohdettu. Lunastuksen puhdistama Kristuksen rakastettu saa nyt kokea sulhasensa loppumatonta rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa. Kuten aviopuolisot tulevat yhdeksi lihaksi ja yhdeksi olennoksi, niin Kristuskin liittyy salatulla ja ihmeellisellä tavalla seurakuntaan ja tulee sen kanssa yhdeksi olennoksi. Näin palava on Kristuksen rakkaus ja näin ihmeellisen lähelle Jumalaa sakramenttien ja uskon välittämä yhteys Kristukseen vie meidät. Nyt puhtaaksi pestyn neitsyen on syytä varoa lankeamasta taas entisille teilleen, ja tässä on meille jokaiselle kehotuksen sana (2 Kor 11:1-3). Ei meitä komentele taisteluun syntiä vastaan kiivas tuomari, joka kuitenkin lopulta halveksii ja vihaa meitä. Meitä viittoilee syntielämästämme luoksemme lävistetty käsi. Emme voi antaa hänen menettää rakkautensa kohdetta, sillä tämä käsi kertoo verisen sulhasemme rakkaudesta kieltä, jonka edessä me mykistymme. Voimme vain toistaa Efesolaiskirjeen sanoja: "Tämä salaisuus on suuri!" (Ef 5:32). Meille käy juuri niin kuin Jumala on profeettansa kautta ennustanutkin: "Ja minä teen liittoni sinun kanssasi, ja sinä tulet tietämään, että minä olen Herra. Niin sinä muistat ja häpeät, etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet, sanoo Herra, Herra" (Hes 16:62-63).