Media­kirjasto

Erkki Koskenniemi
1993

INVOCAVIT-VIIKON SAARNAT JA KIRKON UUDISTUS

Mielenkiintoisen näkökulman armolahjakeskusteluun tarjoaa Martti Lutherin opetus kirkon uudistuksesta. Tietyssä sekavassa tilanteessa hänen opetuksensa ja toimintansa ovat esillä tavalla, josta meidän on epäilemättä otettava oppia kaikissa asioissa, myös armolahjojen kohdalla.

Mitä tapahtui?

Luther oli Wartburgin linnassa paossa keisaria ja paavia. Samaan aikaan Wittenbergissä kirkon uudistus alkoi kiehua hellalle. Muutamat merkittävät teologit tuottivat uuden jumalanpalveluskaavan ja kävivät kampanjaa yksityismessuja vastaan. Pian aseistetut ylioppilaat ja porvarit ajoivat seurakunnan kirkossa papit pois alttareilta, pilkkasivat paljasjalkaisia fransiskaanimunkkeja ja estivät heitä toimittamasta yksityismessuja. Nopeasti aletaan pitää uuden järjestyksen mukaisia messuja, joissa jaettiin maallikoille paitsi Kristuksen ruumis myös veri. Papilliset juhlavaatteet jätetään pois käytöstä, samoin monet liturgian osat, kirkoista poistetaan väkivaltaisesti pyhimysten kuvat. Wittenberg oli kaaoksessa.

Hengenvaarasta välittämättä Luther palasi Wittenbergiin ja palautti ennalleen kaiken yksityismessuja lukuunottamatta. Vastustajat raivosivat turhaan. Munkinkaapu päällään ja tukka tuoreeltaan munkkimuotiin leikattuna hän piti Invocavit-viikon saarnansa, jotka ovat meille luterilaisen kirkon uudistuksen kallis helmi.

Mitä Luther opetti?

Lutherin mukaan kaiken on oltava niin kuin Jumala on säätänyt. "Mutta ketään ei saa tukasta vetää niihin tai niistä pois. Sillä en voi ketään kalikka kädessä ajaa taivaaseen." On luotettava Jumalan sanan voimaan. Jos olemme nähneet kirkossa jonkin epäkohdan tai puutteen, on sitä vastustettava Jumalan sanaa tutkimalla ja opettamalla. "Tahdon siitä saarnata, puhua, kirjoittaa, mutta väkivaltaisesti pakottaa ja vaatia en tahdo ketään. Sillä usko tahtoo alttiisti ja pakottomasti syntyä sydämeen. Ottakaa esimerkki minusta. Minä olen vastustanut anetta ja kaikkia paavilaisia; mutta en väkivallalla, vaan ainoastaan Jumalan sanaa olen teroittanut, saarnannut ja kirjoittanut. Muuta en ole tehnyt. Se sana on minun nukkuessani tai juodessani Wittenbergin olutta Filippuksen ja Amsdorffin seurassa siinä määrin heikentänyt paavikuntaa, ettei yksikään ruhtinas eikä keisari vielä koskaan ole kyennyt sitä niin paljon masentamaan. Minä en ole sitä tehnyt; yksin Sana on tehnyt ja toimittanut kaiken." Kun Jumalan Henki voittaa ihmisen sydämen, epäkohdat poistuvat itsestään. Opetus kulkee siis ensin ja vasta sitten on uudistuksen aika. - Tämä on todellista luottamusta Jumalan sanaan ja uskoa siihen, että Pyhä Henki toimii sanassa ja sakramenteissa!

Toinen voimakkaasti esille nouseva asia on rakkaus, joka pakottaa ottamaan huomion lähimmäisen käsityskyvyn. Jumala käsittelee omiaan kuin äiti lapsiaan. "Ensin äiti antaa lapselle maitoa, sitten velliä, munia ja muuta kevyttä ruokaa. Jos hän ensimmäiseksi antaisi sille vahvaa ruokaa, ei lapsi voisi kehittyä hyvin ... Jos äidit heittäisivät lapsensa menemään, mihin joutuisimme? Rakas veli, jos itse olet imenyt kylliksi, älä katkaise nännejä, vaan anna veljesikin imeä niin kuin sinä itse olet imenyt." Uskon on aina pysyttävä sydämessä horjumattomana, mutta rakkaus "taipuu ja mukautuu aina ymmärtämään ja seuraamaan lähimmäistä. Muutamat voivat ehkä laukata, toiset juosta, jotkut tuskin kontata. Sen tähden meidän ei tule tarkata omaa vaan veljemme kykyä, ettei uskossa heikko tahtoessaan seurata väkevää joutuisi Perkeleen runneltavaksi."

Kolmas huomattava asia on evankeliumin asettaminen etusijalle: Luther tiesi hyvin, että sydämeltään katolisiksi jääneiden joukossa oli vielä monia sellaisia, jotka olivat valmiita seuraamaan, mutta hitaampaan tahtiin. "Sillä on vielä monia, jotka muuten ovat meidän puolellamme ja mielellään tahtoisivat ottaa vastaan nämäkin (uudistukset), mutta he eivät voi vielä tätä oikein käsittää. Nämä me karkoitamme pois. Sen vuoksi osoittakaamme rakkautta lähimmäistämme kohtaan. Ellemme sitä tee, ei yrityksemme menesty. Täytyyhän meidän toki jonkin aikaa osoittaa kärsivällisyyttä heitä kohtaan emmekä saa heti hylätä heikkouskoista."

Mitä siis voimme oppia?

Armolahjojen vaatimatonkin käyttöön ottaminen merkitsee muutosta herätysliikkeemme perinnössä eikä vain suhteessa paikalleen jämähtäneeseen ja luutuneeseen evankelisuuteen. Vaikka armolahjoja on liikkeemme parissa esiintynyt siellä täällä, ne eivät olleet merkittävästi esillä esim. sotienjälkeisissä suurissa herätyksissä.

Minulle keskustelu muutoksesta sopii. Meillä on takanamme nähdäkseni erinomaisen hyvin sujunut profiilin muutos käytännössä lähes antinomilaiselta linjalta voimakkaasti lakia ja evankeliumia korostavaksi liikkeeksi. Siinä toimittiin erittäin kärsivällisesti ja Jumalan sanaan luottaen. Liikkeen palatessa juurilleen ratkeamat olivat minimaaliset. Lutherin Invocavit-saarnat tarjoavat meille suuntaviivoja myös nyt käytävään keskusteluun. Edellytän ehdottomasti, että SLEY:n tilaisuuksissa Satakunnassa otetaan huomioon seuraavat asiat:

1. Armolahjojen kohdalla opetuksen on ehdottomasti kuljettava edellä ja uudistusten tultava perässä, ja vasta sitten kun Jumalan sana on luonut yksimielisyyden.

2. Jos aito kristillinen rakkaus unohtuu, puhe armolahjoista on turhaa kilinää ja kolinaa. Ketään kyselijää - mahdollisesti ahdistunutta tai jopa vihaistakaan - ei saa katsoa alaspäin. On oltava aikaa keskustella, lukea Raamattua - ja antaa toiselle mahdollisuus kulkea Karitsan veren takia taivaan porteista sisälle koskaan armolahjoihin tutustumatta.

3. Evankelinen liike on evankelioiva liike, jossa keskus on Kristuksen lunastustyössä. Olemme olemassa jumalatonta duunaria ja epäuskoista serkkutyttöä varten, emme oman joukon uskonnollisesti valistunutta lämmittelyä varten. Porttina evankelisen liikkeen tilaisuuksiin ei ole myönteinen suhtautuminen hurmokseen, jonka ymmärtämiseksi monelta puuttuvat kaikki edellytykset. Siksi armolahjojen julkisen käytön kohdalla on oltava varovainen, ettei ylilyöntejä tapahdu.