Media­kirjasto

Rukoilkaa puolestamme! 3:1-2

Kirjeen kirjoittaja pyytää seurakunnan esirukousta. Erityisesti hän pyytää, että seurakunta kantaisi Jumalan eteen kaksi asiaa. Sen tulee rukoilla, että evankeliumi leviäisi kaikkialle maailmaan ja että se synnyttäisi uskoa Jeesukseen samoin kuin se kirjeen vastaanottajien keskuudessa on tehnyt. Toiseksi seurakuntaa muistutetaan rukoilemaan, että Jumala pelastaisi kirjeen kirjoittajan niiden käsistä, jotka vastustavat evankeliumia.

Jakeessa 2 on -38 käännöksessä vaikea lause: "usko ei ole joka miehen". Lause voidaan ymmärtää yksinkertaisena toteamuksena: kaikki eivät usko Jeesukseen. Lause ei kuitenkaan liene pelkkä toteamus. Siksi sen äärellä on syytä pysähtyä hetkeksi. Raamattu opettaa selvästi, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan (1 Tim 2:3-4). Jakeen 2 perusteella ei siis pidä ajatella, että tietyt ihmiset on määrätty kadotukseen. Ehkä on kyse ihmisistä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle niin usein ja niin selvästi, että Jumala ei enää heitä kutsu. Samalla meidän on tunnustettava, että usko ja sen syntyminen on Jumalan salaisuus. Kaikki eivät tule uskoon, vaikka he kuuntelevat evankeliumia. Usko on Jumalan lahja, jota emme pysty järjellämme ymmärtämään.

Seurakunta saa kehotuksia 2:3-15

Ennen kehotuksia kirjeen kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan siitä lohduttavasta tosiasiasta, että Jumala on toisenlainen kuin ihmiset. Vaikka monet ovat hänelle uskottomia, Jumala on uskollinen ja pitää seurakunnastaan huolta. Jakeessa 3 paha tarkoittaa ilmeisesti Perkelettä. Sama ajatus on Isä meidän -rukouksen pyynnössä "päästä meidät pahasta". Koska kirjoittaja luottaa Jumalaan, hän luottaa myös siihen, että seurakunta pitää kiinni sille annetusta opetuksesta. Jumala tekee kaikkensa, ettei seurakunta kulkisi harhaan. Siksi vaarojen uhatessa voidaan turvallisesti luottaa Jumalan huolenpitoon.

Jae 5 on hieman hämärä ja voidaan ymmärtää monin tavoin. Ilmeisesti kirjoittaja toivoo ja rukoilee, että Herra antaisi seurakunnalle rakkautta Jumalaa kohtaan ja että se kärsivällisesti odottaisi Jeesuksen paluuta.

Jakeissa 6-15 kirjoittaja puuttuu seurakunnassa vallinneeseen epäkohtaan. Siellä oli joukko kristittyjä, jotka eivät tahtoneet tehdä työtä ja siten ansaita itselleen toimeentuloa. Samaa ongelmaa käsitellään myös Ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä. Nyt on ilmeisesti kysymys kristityistä, jotka odottavat Jeesuksen paluuta niin innokkaasti, etteivät näe työntekoa tarpeelliseksi. Ehkä tämä joukko ajatteli, että Jeesus palaa pian ja silloin kaikki ajallinen uurastus raukeaa tyhjiin. Siksi ei ole mitään järkeä käyttää aikaa työntekoon, vaan paljon viisaampaa on omistautua odottamaan Herran tuloa.

Paavali toimi juuri toisin. Hänkin odotti kiihkeästi Jeesuksen paluuta, mutta samalla hän teki käsillään työtä ja hankki itselleen toimeentulon. Hän ei ollut koskaan taakka seurakunnalle. Paavalilla olisi ollut oikeus saada palkkaa siitä, että hän julistaa evankeliumia, mutta hän ei kuitenkaan käyttänyt oikeuttaan. Kun tämän tiedämme, huomaamme nuhteen olevan hyvin ankaran. Paavali, jolla oli oikeus saada taloudellinen tuki seurakunnalta, ei käyttänyt oikeuttaan. Muutamat seurakunnan jäsenet, joilla ei ole tätä oikeutta, elävät toisten kristittyjen kustannuksella. Paavali asetetaan seurakunnalle esikuvaksi. Kristittyjen tulee kulkea sitä tietä, jonka apostoli on omalla esimerkillään heille osoittanut.

Muutamat seurakunnan jäsenet odottivat siis Herran paluuta niin kokonaisvaltaisesti, että aikaa ja halua rahan ansaitsemiseen ei ollut. Tätä kirjeen kirjoittaja pitää kurittomuutena, jonka hän tahtoo kitkeä pois seurakunnasta. Kurittomuuteen syyllistyneet tulee ohjata oikealle tielle ja tarpeen vaatiessa on paikallaan käyttää myös kovia otteita.

Se, miten seurakunnan tulee toimia kurittomien suhteen, jää hieman hämäräksi. Toisaalta heistä käsketään vetäytyä pois, toisin sanoen heidän kanssaan ei saa olla tekemisissä. Toisaalta taas kurittomia tulee yhä edelleen pitää veljinä, eikä heitä siis saa sulkea kokonaan seurakunnan ulkopuolelle. Vaikka emme ymmärrä täysin, miten nämä kaksi käskyä on yhteensovitettavissa, ymmärrämme kuitenkin, että kurittomiin tulee suhtautua varsin ankarasti. Ankaruutta tarvitaan siksi, että kurittomat ymmärtäisivät elävänsä Jumalan tahdon vastaisesti ja häpeäisivät toisten hyväksikäyttöä. Paljon parempi heidän kannaltaan on se, että heitä kohdellaan nyt kovin ottein, kuin se, että he joutuvat vastaamaan Jumalan tahdon vastaisesta elämästä kerran Herran tuomioistuimen edessä. Todellinen rakkaus saattaa joskus tuntua kovalta ja julmalta.

Jae 13 tuntuu irralliselta heitolta. Sellainen se ei kuitenkaan ole. Jae tahtoo sanoa: Vaikka moni elää kurittomasti, älkää te luopuko siitä, mikä on oikein. Vaikka moni rikkoo Jumalan tahdon, älkää te niin tehkö.

Lopputervehdys 3:16-17

Jae 16 on eräänlainen loppusiunaus. Seurakunnalle rukoillaan rauhaa - sitähän seurakunta juuri nyt tarvitsee - ja Jumalan läsnäoloa. Jakeen 17 perusteella emme voi lopullisesti ratkaista kysymystä kirjeen kirjoittajasta. Jos Paavali on kirjeen kirjoittaja, jae on apostolin omakätinen allekirjoitus sanelemaansa kirjeeseen. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole. Aikana, jolloin Toinen tessalonikalaiskirje syntyi, oli yleistä kirjoittaa jakeen 17 kaltaisia sanoja, vaikka kirjoittaja oli joku muu kuin ilmoitettu henkilö. Kirje päättyy toivotukseen, jossa vastaanottajille rukoillaan Jeesuksen armoa.