Media­kirjasto

2. Tess. 01 - Rukous seurakunnan puolesta

18.5.2010 ⟩ Jari Rankinen

Alkutervehdys 1:1-2

Toinen tessalonikalaiskirje alkaa samalla tavalla kuin Ensimmäinen. Kirjeen lähettäjiksi ilmoitetaan Paavali, Silvanus ja Timoteus. Vastaanottajana on Tessalonikan seurakunta. Toivotus on hieman laajempi kuin Ensimmäisessä tessalonikalaiskirjeessä. Armoa ja rauhaa toivotetaan Isältä Jumalalta ja Jeesukselta. Vain he voivat antaa armon ja rauhan.

Rukous seurakunnan puolesta 1:3-12

Paavali aloittaa kaikki kirjeensä - Galatalaiskirjettä lukuunottamatta - katsauksella, jossa hän selvittelee sen seurakunnan tilannetta, jonne kirje on lähetetty. Hän ylistää Jumalaa siitä hyvästä, jota seurakunta on Jumalalta saanut. Samalla hän opastaa seurakuntaa niissä kysymyksissä, joissa se opastusta tarvitsee.

Myös Toinen tessalonikalaiskirje alkaa katsauksella seurakunnan elämään. Usko vahvistuu ja rakkaus valtaa yhä suurempaa alaa. Kristus on tullut kirjeen vastaanottajien keskuudessa entistä rakkaammaksi. Tämä näkyy rakkautena seurakunnan jäsenten välillä. Kiitos ei kohdistu vain muutamiin seurakunnan jäseniin: koko seurakunta, jokainen kristitty, ansaitsee kiitoksen. Kolmanneksi seurakuntaa kiitetään kärsivällisyydestä. Se ei ole antanut periksi ahdistusten keskellä vaan odottaa kärsivällisesti Jeesuksen paluuta. Seurakunta on tältä osin aivan erityisen esikuvallinen ja sen kärsivällisyys kelpaa esimerkiksi monille kristityille.

Puhe ahdistuksista siirtää kirjeen kirjoittajan ajatukset viimeisiin tapahtumiin. Nyt hän ryhtyy puhumaan siitä, mitä aikojen lopulla tapahtuu. Apostolien teoissa sanotaan: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." (Apt 14:22). Sama ajatus on jakeen 5 taustalla. Seurakuntaa kohdanneet vaikeudet osoittavat, että se kuuluu Jumalan kansaan, joka on matkalla taivaaseen. Tie taivaaseen kulkee monien ahdistusten kautta. Seurakunta on nyt ahtaalla. Kerran tapahtuu muutos: seurakunnan ahdistajat saavat rangaistuksen, mutta kristityt saavat levon. Tämä tapahtuu silloin, kun Jeesus palaa enkeliensä kanssa maan päälle.

Jakeessa 8 puhutaan tulenlieskoista. Jo Vanhassa testamentissa Jumalan läsnäoloa ja toimintaa kuvataan tulen avulla. Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos 3). Jesajan kirja puhuu Jumalasta Tuomarina, joka tulee tuomitsemaan kaikkia maailman kansoja. Korkeimman Tuomarin sanotaan saapuvan tulessa. Hänen langettamiaan tuomioita kuvataan hehkun ja tulenliekkien purkauksiksi (Jes 66:15-16).

Jae 8 ilmoittaa Jeesuksen Korkeimmaksi Tuomariksi, joka saapuu kerran maan päälle langettamaan rangaistuksen niille, jotka eivät ole välittäneet evankeliumista. Rangaistus on hirvittävä: ikuinen ero Jumalasta. Raamattu opettaa, että kaikki hyvä tulee Jumalalta. Kun pidämme tämän opetuksen mielessä, ymmärrämme rangaistuksen hirvittävyyden. Ihminen joutuu eroon kaikesta hyvästä, kaikesta, mikä tuottaa iloa. Hänen osansa on loputon tuska, ahdistus ja vaiva.

Jakeen 10 käännös vuoden -38 raamatunkäännöksessä on huono. Parempi suomennos löytyy vuoden 1992 käännöksestä: "Kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen." Jakeen ajatus on selvä. Viimeinen päivä on seurakunnalle ilon päivä. Silloin sen ylistys kajahtaa mahtavampana kuin koskaan aikaisemmin. Vaiva on päättynyt ja ikuinen ilo alkaa. Pyhät eivät siis tässä jakeessa tarkoita enkeleitä vaan Jeesukseen uskovia. Seurakunnan ei tarvitse odottaa Jeesuksen paluuta peläten. Kristityt elävät uskossa siihen, mitä apostolit ovat julistaneet. Siksi he saavat iloiten odottaa viimeistä päivää. Se merkitsee Jumalan kansalle vapautusta ajan vaivoista.

Jakeissa 5-10 puhutaan vain kahdesta ihmisryhmästä. Puhutaan Jeesukseen uskovista, jotka ovat matkalla taivaaseen. Toisaalta puhutaan niistä, jotka eivät tunne Jumalaa ja jotka eivät välitä evankeliumista. Heidän osansa on ikuinen kadotus. Muita ryhmiä näiden kahden lisäksi ei ole. Jumalan edessä jako on näin yksinkertainen. Jokainen ihminen kuuluu jompaankumpaan joukkoon. Meidän tehtävämme ei ole yrittää vetää rajaa ja päätellä, kuka kuuluu uskovien joukkoon ja kuka ei. Viimeisenä päivänä Jumala itse osoittaa, missä raja kulkee. Ne, jotka ovat rajan väärällä puolella, tuomitaan helvettiin. Rajan oikealla puolella oleville lahjoitetaan taivaan autuus.

Jakeissa 11-12 kirjeen kirjoittaja rukoilee seurakunnan puolesta. Hän rukoilee, että Jumala, joka on tehnyt entisistä vihollisistaan rakkaita lapsiaan, ohjaisi seurakuntaa yhä paremmin toteuttamaan Jumalan tahtoa. Kirjoittaja pyytää, että Jumala vaikuttaisi kirjeen vastaanottajissa halun elää Jumalan käskyjen mukaan. Hän ei kuitenkaan rukoile vain halua, vaan myös sitä, että usko näkyisi hyvinä tekoina kristittyjen jokapäiväisessä elämässä. Kun seurakunta elää niin kuin Jeesus on sitä käskenyt, sen ja Kristuksen suhde lujittuu. Kristus kirkastuu seurakunnassa ja seurakunta kirkastuu Kristuksessa.

Jakeen 12 lopussa puhutaan meidän Jumalastamme ja Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Voi olla, että jae puhuu erikseen Isästä Jumalasta ja Herrasta Jeesuksesta. Jae voidaan ymmärtää myös siten, että Jeesuksen sanotaan olevan Jumala ja Herra. Jälkimmäinen tulkinta on mahdollinen, joskaan ei täysin varma. Sen sijaan monissa muissa Uuden testamentin jakeissa sanotaan kiistatta, että Jeesus on Jumala (ks. esim. Joh 1:1; 20:28; Tiit 2:13 ja 1Joh 5:20).