Media­kirjasto

Kautta aikojen kristityt ovat olleet kiinnostuneita Jeesuksen paluun ajankohdasta. Aina on kyselty, milloin Jeesus tulee ja mikä on Jeesuksen paluuta ennakoiva merkki (ks. Matt 24:3). Kirkon historian aikana on esiintynyt suuri joukko opettajia, jotka ovat sanoneet tietävänsä Jeesuksen paluun päivämäärän. Kaikki he ovat erehtyneet. Paavali toimii juuri toisin kuin monet lopunajan profeetat. Hän ei ryhdy ennustamaan Jeesuksen paluun päivää eikä hetkeä, vaan tietää, että Jumalan aikataulua ei tunne kukaan muu kuin Hän yksin ja että ihmisen on turha ryhtyä arvailemaan Jumalan salattua päätöstä. Paavali toistaa sen, minkä hän on jo aikaisemmin Tessalonikassa puhunut. Jeesus tulee yllättäen, kuin varas yöllä (vrt. Matt 24:43-44). Juuri silloin, kun ihmiset luulevat kaiken jatkuvan entiseen tapaan, Jeesus palaa takaisin ja tämä maailmanaika päättyy.

Jakeessa 3 Paavali puhuu ihmiskuntaa kohtaavasta tuhosta. Jeesuksen palatessa jokainen ihminen joutuu Jumalan tuomioistuimen eteen. Kukaan ei pääse pakoon. Jokaiselle langetetaan tuomio tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Koska Jeesus palaa yllättäen, kristittyjen tulee olla jatkuvasti valveilla. Meidän tulee joka hetki olla valmiita astumaan Jumalan eteen. Mielessämme tulee olla kysymys: jos Jeesus palaa nyt takaisin, miten minun käy? Paavali kuvaa valvomista kahden sanaparin avulla: pimeys - valkeus, nukkuminen - valvominen. Ihmiset, jotka eivät välitä Jeesuksesta, elävät pimeydessä ja nukkuvat. Usein heidän elämänsä on sen mukaista: he elävät juuri niin kuin Jumala on kieltänyt. He elävät elämää, joka ei kestä päivänvaloa. Kristityt uskovat Jeesukseen. Siksi he elävät valossa ja valvovat. Meidän tulisi elää niin, että voisimme häpeilemättä tuoda kaikki tekomme, sanamme ja ajatuksemme päivänvaloon kaikkien nähtäviksi. Paavali puhuu raittiudesta. Tällä hän ei ilmeisesti tarkoita sitä, mitä me yleensä raittiudella ymmärrämme, vaan oikeaa Jumalan tuntemista.

Jakeessa 8 on jälleen tuttu teema: usko, rakkaus, toivo. Näiden kolmen tulisi hallita kristityn elämää. Jakeissa 9-11 Paavali muistuttaa lukijoitaan pelastuksen perustasta. Jeesus on kuollut ristillä meidän puolestamme ja kärsinyt sen rangaistuksen, joka kuuluu meille. Koska rangaistus on jo kärsitty, Jumala ei tuomitse Jeesukseen uskovia. Siksi meitä kohtaa viimeisenä päivänä Jumalan vihan sijasta pelastus. Jakeessa 10 Paavali puhuu vielä valvomisesta ja nukkumisesta. Nyt sanojen merkitys on toinen kuin edellä. Valvovilla Paavali tarkoittaa niitä seurakunnan jäseniä, jotka ovat elossa, nukkuvilla niitä, jotka ovat kuolleet. Paavali palaa siis siihen, mistä hän on jo edellä puhunut. Jeesuksen hankkima pelastus kuuluu niin elossa oleville seurakunnan jäsenille kuin uskossa Jeesukseen kuolleille.

Seurakunta elää 5:12-22

Paavali ryhtyy päättämään kirjettään. Hän jakaa seurakunnalle vielä lyhyitä ohjeita, neuvoja ja käskyjä. Ensiksi apostoli kehottaa Tessalonikan kristittyjä pitämään suuressa arvossa johtajiaan. Tästä näemme, että jo nuorilla seurakunnilla oli johtajansa, joiden tehtävänä oli ohjata seurakuntaa, opettaa sitä ja pitää se apostolien viitoittamalla tiellä. Jakeesta 13 huomaamme, ettei seurakunnan johtajia tule arvostaa heidän hienojen ominaisuuksiensa takia. Syy arvostukseen on toinen. Vanhempiakin tulee kunnioittaa sen perusteella, että he ovat meidän vanhempiamme. Aivan samoin on seurakunnan johtajien kanssa. Jumala on kutsunut heidät hoitamaan tärkeää tehtävää. He tekevät niin arvokasta työtä, että heitä tulee kunnioittaa. Samalla on välttämätöntä muistaa, että meidän on toteltava seurakunnan johtajia Jumalan sanan sallimissa rajoissa. Jos joku opettaa vastoin Raamatun selvää sanaa, meidän ei tule kuunnella sellaista. Paavali päättää puheensa seurakunnan johtajista lyhyeen mutta tärkeään käskyyn: turhia riitoja tulee välttää. Niiden sijaan on elettävä sovussa.

Paavali jatkaa lyhyitä kehotuksia. Seurakunnan tulee nuhdella niitä, jotka elävät välittämättä Jumalan käskyistä. Aroilla apostoli tarkoittaa ehkä niitä, jotka kyselevät ahdistusten keskellä, kannattaako elää kristittynä. Heikot, joita tulee tukea, ovat ilmeisesti niitä seurakunnan jäseniä, joiden omatunto on sidottu vanhan liiton säädöksiin (ks 1Kor 8-10). Kärsivällisyyttä Paavali käskee osoittaa aivan kaikkia, ei vain toisia seurakunnan jäseniä kohtaan. Hän kieltää koston. Sitä, mikä meistä ehkä tuntuisi oikeudenmukaiselta, ei saa tehdä, vaan pahaan on vastattava hyvällä. Paavali kehottaa aina iloitsemaan. Hän puhuu siitä ilosta, joka seuraa syntien anteeksiantamuksesta. Me olemme saaneet velkamme anteeksi ja olemme armosta Jumalan lapsia. Tässä on syy todelliseen riemuun. Jumalan lapsen ilo saa näkyä myös kristityn kasvoista.

Apostoli kehottaa seurakuntaa jatkuvaan rukoukseen ja kiitokseen. Usein puhutaankin rukoushuokauksista Jumalan puoleen. Juuri tästä lienee kyse. Jumala tahtoo, että me elämme jatkuvassa yhteydessä häneen. Jakso sisältää ohjeita myös profetoimisesta. Profetoiminen tarkoittaa selväsanaisen, usein hyvin ajankohtaisen viestin välittämistä Jumalalta ihmisille. Siihen, miten profetoimiseen tulisi suhtautua, Paavali antaa kaksi käskyä. Profetoimista ei saa hylätä suoralta kädeltä. Usein Jumala puhuu seurakunnalleen profeetan kautta. Toiseksi Paavali käskee koetella kaikkea. On ihmisiä, jotka sanovat tuovansa viestin Jumalalta mutta joiden sanoma tulee jostakin aivan muualta kuin taivaasta. Paavali asettaa kaiken kriteeriksi apostolisen uskon. Jos profetoiminen on apostolisen uskon vastaista, se tulee unohtaa. Hyvä, siis apostolisen opetuksen mukainen, tulee pitää, pahaa tulee karttaa.

Kirjeen päätös 5:23-28

Kirjeen päätösjakeet alkavat rukouksella. Apostoli rukoilee, että Jumala, joka on solminut rauhan maailman kanssa, pitäisi seurakunnan pyhänä. Hän siis pyytää, että seurakunta pysyisi uskossa Jeesukseen ja että se eläisi nuhteetonta elämää siihen asti kunnes Herra palaa takaisin. Ilmaisusta "henki, sielu ja ruumis" ei liene syytä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ilmeisesti Paavali vain tarkoittaa ilmaisulla ihmistä kokonaisuudessaan. Koko ihmisen tulee olla nuhteeton.

Jakeet 25-28 ovat hyvin todennäköisesti Paavalin itsensä kirjoittamia. Muilta osin kirje on hänen sanelemansa ja kirjurin kirjoittama. Viimeiset jakeet ovat kuin apostolin allekirjoitus sanelemaansa kirjeeseen. Hän pyytää seurakunnan esirukousta, joka on hänelle äärimmäisen tärkeä voimanlähde ahdistusten keskellä. Ensimmäisillä kristityillä oli tapana suudella toisiaan, mikä oli merkki yhteisestä uskosta. Pyhä suudelma, josta Paavali puhuu, on ilmeisesti liittynyt erityisesti ehtoollisen viettoon. Vielä meidänkin aikanamme on käytössä hieman samanlainen tapa. Monet Pohjois-Suomen kristityt halaavat toisiaan mennessään Herran pöytään. Halaus on osoitus veljeydestä, joka uskovien keskuudessa vallitsee. Halaukseen liittyy myös anteeksipyyntö niistä synneistä, joita toista uskovaa kohtaan on tehty.

Paavali vannottaa (-38 käännös) kirjeen saajia luettamaan kirjeen mahdollisimman monille kristityille. Tämä vannotus voi tuntua meistä aika oudolta. Kyse on tuskin siitä, että apostoli epäili muutamien Tessalonikan kristittyjen yrittävän pimittää kirjeen muilta uskovilta tai toisilta seurakunnilta. Vannottaminen oli yleinen tapa juutalaisuudessa. Paavali oli juutalainen ja siksi voimakas ilmaus on tullut kirjeeseen mukaan. Samalla vannottamiseen liittyy tärkeä sanoma. Apostoli kantaa huolta koko seurakunnasta ja koko Kirkosta; mahdollisimman monen täytyy saada lukea ja kuulla, mitä Jumala apostolinsa kautta puhuu.

Kirje päättyy toivotukseen. Viimeinen jae ei ole kuitenkaan vain toivotus vaan se on myös vakuutus. Jeesuksen armo on meidän kanssamme. Armo kulkee vierellämme perille asti.