Media­kirjasto

Apostolin toiminta 2:1-12

Paavali ei ollut oman aikansa ainoa saarnamies. Kaupungeissa ja kylissä kierteli opettajia, jotka opettivat ihmeellisiä oppeja. Usein he sanoivat olevansa jumalan tai jumalien lähettämiä ja väittivät julistavansa taivaallisen viestin kuulijoilleen. Saarnamiesten elämä paljasti tavallisesti heidän todelliset aikeensa. Usein heidän tarkoituksenaan olikin jokin aivan muu kuin jumalallisen viestin välittäminen. Keinoja kaihtamatta he nyhtivät rahaa herkkäuskoisilta kuulijoilta. He vaativat itselleen arvonantoa ja elivät toisten kustannuksella. Heidän elämänsä osoitti kirkkaasti heidät huijareiksi, joiden pyrkimyksenä oli elää mukavaa elämää vilpittömien ihmisten tuella. On ilmeistä, että myös Paavali haluttiin nähdä uskonnolliseksi huijariksi. Tessalonikan asukkaat, jotka vastustivat kristinuskoa, esittivät varmasti sen syytöksen, että Paavali on vain yksi petkuttaja muiden joukossa. Syytös on kantautunut apostolin korviin. Se mielessään hän ryhtyy muistelemaan toimintaansa Tessalonikassa.

Paavalin toiminta Tessalonikassa ei ollut ollut turhaa. Osoitus tästä on itse Tessalonikan seurakunta. Siellä, minne on syntynyt kristillinen seurakunta, on tehty arvokasta Jumalan valtakunnan työtä. Paavali saapui Tessalonikaan Filippistä, jossa häntä oli kohdeltu kaltoin (Apt 16). Kärsimys ei kuitenkaan pysäyttänyt lähetysmatkaa, vaan Jumala antoi rohkeutta jatkaa eteenpäin. Ihmisten tekemät esteet eivät voineet pysäyttää evankeliumin voittokulkua. Jakeessa 2 vuoden -38 käännöksen ilmaus "suuressa kilvoituksessa" ei ole onnistunut. Jakeessa ei nimittäin puhuta Paavalin tai muiden kristittyjen kilvoittelusta. -92 käännöksen "ankaran vastustuksen keskellä" on parempi suomennos alkukielen ilmaukselle. Jae puhuu siis siitä vainosta, jonka keskellä Tessalonikan seurakunta syntyi.

Jakeessa 3 Paavali ryhtyy vastaamaan syytöksiin, joita hänestä on Tessalonikassa esitetty. Hänen julistuksensa ei ole valetta eikä hänen tarkoituksenaan ole huijata ihmisiä. Hän ei yritä vääryyden avulla hyötyä kuulijoistaan. Hyvä todistus tästä on Paavalia kohdannut vaino. Jos hänen sanomansa olisi valetta, hän tuskin olisi valmis kärsimään sen puolesta. Paavali on varma siitä, että elävä Jumala on kutsunut hänet apostoliksi ja antanut hänelle tehtäväksi evankeliumin julistamisen. Vaikka evankeliumi ei miellytä ihmisiä, ristin saarnasta ei pidä luopua. Hän on saanut tehtävän Jumalalta. Paavali tahtoo olla mieliksi vain tehtävän Antajalle, ei ihmisille. Omaa etua tavoitteleva huijari ei koskaan ajattelisi näin.

Jakeessa 5 Paavali toistaa edellä sanomaansa. Hän ei ole pyrkinyt mielistelemään ihmisiä eikä ole halunnut hankkia itselleen rahaa kuulijoiden kukkarosta. Näin osoittautuvat tyhjiksi puheet siitä, että Paavali olisi huijari monien muiden joukossa. Tämän kaiken voi todistaa Jumala, jolta mikään ei ole salassa ja joka tuntee myös Paavalin sydämen. Paavali ei ole tavoitellut kenenkään arvostusta. Kaikkivaltiaan Jumalan apostolina hänellä olisi siihen oikeus. Hän ei kuitenkaan halua olla seurakunnan mahtava johtaja, vaan tyytyy siihen osaan, jonka Jeesus on apostoleilleen osoittanut (Matt 20:24-28). Myös se, että Paavali ei ole ihmiskiitoksen kipeä, todistaa puheet apostolin vilpillisyydestä katteettomiksi.

Paavali ei siis halua esiintyä korkeasti kunnioitettuna apostolina, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Mieluummin hän käyttää itsestään toista kuvaa: hän on kuin äiti, jolle jokainen lapsi on mittaamattoman rakas. Apostolin rakkaus seurakuntaa kohtaan tulee selvästi esille jakeessa 8. Paavali sanoo antaneensa seurakunnalle henkensä (-38 käännös). Tämä ei tarkoita sitä, että Paavali olisi uhrannut henkensä seurakunnan puolesta, vaikka hän olisi kyllä saattanut olla valmis tähänkin. Hengen antaminen kuvaa tässä tapauksessa seurakunnan ja Paavalin läheistä suhdetta. Apostoli on antanut koko sydämensä seurakunnalle. Kunnia-asia Paavalille oli se, että hän tuli toimeen omillaan. Tätä Paavali korostaa monissa kirjeissään (esim. 1Kor 9). Hän ei tahdo elää seurakunnan kustannuksella vaan hankkii leipänsä omien kättensä työllä. Tiedämme, että Paavali oli ammatiltaan teltantekijä (Apt 18:3). Ilmeisesti juuri tätä ammattia hän harjoitti myös Tessalonikassa. Päivisin hän hankki itselleen toimeentulon, iltaisin hän julisti kaupungin asukkaille ristiinnaulittua Jeesusta. Tessalonikassa toimiessaan Paavali kantoi huolta koko seurakunnasta, jokaisesta sen jäsenestä. Apostoli kasvatti seurakuntaa kuin isä lapsiaan. Erityisesti Paavali opetti seurakunnan jäseniä vaeltamaan niin kuin kristityn tulee: koska Jumala on ottanut meidät lapsikseen, meidän tulee elää tämän aseman arvon mukaisesti.

Kuulijoiden vastaus 2:13

Monet niistä, jotka kuulivat Paavalin opetusta, pitivät häntä Jumalan apostolina. He uskoivat, että Paavali ei julista omiaan vaan Jumalan sanaa. Jumala itse vakuutti kuulijat tästä apostolin julistaman sanan välityksellä. Paavalin puhe siitä, että hän toi Tessalonikaan Jumalan sanan, voi tuntua loukkaavalta. Kuinka joku ihminen voi väittää puhuvansa Jumalan sanoja? Oikea tapa suhtautua Paavaliin on silti se, miten Tessalonikan kristityt häneen suhtautuivat. Paavali on Jumalan valitsema ase (Apt 9:15), jonka välityksellä Jumala puhuu. Se, mitä Paavali kirjoittaa, ei ole hänen omaa hengentuotettaan. Apostolin sanoissa kuulemme Jumalan äänen. Siksi voimme asettaa yhtäläisyysmerkin Paavalin sanojen ja Jumalan sanan välille.

Kristittyjen ahdinko 2:14-16

Kristillisen seurakunnan elämään on aina kuulunut ahdistus. Eri aikoina ja eri alueilla vaino on kohdistunut Jumalan kansaan eri muodoissa. Pyhä risti, jonka Luther sanoo olevan yksi Kirkon tuntomerkeistä, on kuitenkin aina tavalla tai toisella ollut läsnä Kirkon elämässä. Tessalonikassa Paavali joutui vainon kohteeksi. Vaino oli ilmeisesti jatkunut ja nyt sen kohteena oli paikallinen seurakunta. Myös Palestiinan kristityt olivat kohdanneet ahdistelua. Makedonian seurakunnalla oli sama osa kuin Palestiinassa olevilla seurakunnilla. Tämä yhdisti seurakuntia toisiinsa. Seurakunnat kulkivat samaa tietä. Ne tunnustivat yhteistä uskoa ja joutuivat maksamaan uskosta saman hinnan. Yhteinen kärsimys on osa pyhien yhteyttä.

Kristittyjen vastustajiksi Paavali mainitsee erityisesti ne juutalaiset, jotka eivät välitä Kristuksesta. Nämä kulkevat isiensä tietä; heidän isänsä tappoivat vanhan liiton profeettoja. Juutalaisten vastuulla oli Jeesuksen surmaaminen ja nyt kristittyjen vainoaminen. Erityisesti Paavali on saanut kokea tämän todeksi. Se, mitä hänelle tapahtui Tessalonikassa, kertoo monien juutalaisten suhtautumisesta sekä Paavaliin että hänen julistamaansa evankeliumiin. Apostoli sanoo näiden juutalaisten olevan koko ihmiskunnan vihollisia. He estävät ihmisiä kuulemasta sanomaa Jeesuksesta ja hänen rististään. Näin he yrittävät estää syntymästä uskoa, jonka kautta ihmiset omistaisivat pelastuksen vihan päivänä. Jumalan viha lepää Kirkon vastustajien päällä. Viimeisenä päivänä viha lankeaa heidän päälleen ja he saavat Jumalalta sen rangaistuksen, joka heille kuuluu. Puhuessaan juutalaisista seurakunnan vihollisina Paavali ei missään tapauksessa tarkoita, että kristittyjen tulisi vihata niitä juutalaisia, jotka vihaavat heitä. Apostolin opetus Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 on selvä. Juutalaisia ei pidä vihata, vaan heitä tulee pitää Jumalan valittuna kansana, jonka kääntymistä Kristuksen puoleen saamme rukoillen odottaa. Rangaistuksen langettaminen seurakunnan vihollisille ei ole meidän tehtävämme vaan yksin Jumalan.

Apostolin kaipaus 2:17-20

Tessalonikan seurakunta on Paavalille hyvin rakas - onhan hän seurakunnan perustaja. Nyt apostoli on joutunut seurakunnasta erilleen. Hän sanoo olevansa erotettu Tessalonikan kristityistä. Paavali käyttää sanaa, jolla voidaan tarkoittaa lapsen menettämistä. Hän on kuin isä, joka on joutunut erilleen rakkaista lapsistaan. Ulkonaisesta erosta huolimatta Tessalonikan seurakunta asuu Paavalin sydämessä. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä pyhien yhteys voi käytännössä olla. Paavali kaipaa hänelle läheistä seurakuntaa ja tahtoisi pian vierailla sen luona. Halua toteuttaa suunnitelma ei varmasti vähennä se, että Paavali on joutunut nopeasti jättämään vastasyntyneen seurakunnan. Hän on yrittänyt kahteen otteeseen tulla Tessalonikaan, mutta Saatana on estänyt hänen aikeensa. Sitä, miten Saatana on tämän tehnyt, Paavali ei näe tarpeelliseksi kertoa. Voi olla, että Saatana on käyttänyt apunaan sairautta, Paavalin vastustajia tai riitoja Korintin seurakunnassa. Tessalonikan kristityt ovat Paavalin kruunu, tai paremmin käännettynä seppele. Voitonseppele on palkinto hyvin suoritetusta työstä. Juuri tätä Tessalonikan seurakunta merkitsee Paavalille. Se on osoitus siitä, että Paavalin työ apostolina ei ole ollut turhaa. Tämä on hänelle kunnia-asia ja ilonaihe nyt ja viimeisenä päivänä.