Media­kirjasto

Salainen viesti 10:1‑4

Johannes näkee mahtavan enkelin. Enkeli ei ole Jeesus, vaikka muistuttaakin sitä, mitä Johannes on kertonut Jeesuksesta aikaisemmin (Ilm 1,12‑16). Palvelija on Herransa kaltainen. Johannes sanoo enkelin toisen jalan olleen meren ja toisen maan päällä. Tämä tuskin tarkoittaa, että enkeli olisi seissyt rantavedessä. Enkeli on kooltaan niin suuri, että hänen vasen jalkansa on maalla ja oikea vedessä. Ehkä näyssä on myös syvempi sanoma. Meri saattaa kuvata Raamatussa kuolemaa (vrt. Ilm 21,1). Ehkä maa tarkoittaa luomakuntaa, jonka näemme ympärillämme. Näky enkelistä, joka seisoo maan ja meren päällä, julistaa: Jumala, jonka palvelija enkeli on, hallitsee luomakuntaa ja kuolemakin on hänen valtansa alla.

Jakeissa 3 ja 4 puhutaan seitsemästä ukkosesta. Ehkä Johannes on ajatellut Psalmia 29, jossa sanat "Herran ääni" esiintyvät seitsemän kertaa. Ukkosen jylinässä lienee siis kyse Jumalan äänestä, jonka Johannes saa kuulla. Johannes ryhtyy kirjoittamaan muistiin, mitä Kaikkivaltias puhuu, mutta häntä kielletään tekemästä sitä. Jostakin syystä Jumala piti parempana, ettei Johanneksen kuulemaa kerrota muille. Vastaava tapaus löytyy Toisesta korinttilaiskirjeestä. Paavali kertoo käyneensä paratiisissa ja kuulleensa siellä "sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua." (2 Kor 12,4). Jumala ei siis ole paljastanut meille kaikkea. Siksi tarvitaan varovaisuutta ja varsinkin silloin, kun puhutaan lopunajoista ja Jumalan suunnitelmista. Kaikkea ei ole kerrottu ja siksi moni kysymys on parasta jättää vastausta vaille.

Johannes syö kirjakäärön 10:5‑11

Enkeli kohottaa kätensä ylös ja vannoo, että aika on lopussa. Se tarkoittaa, ettei Jumala enää kuudennen torven soittamisen jälkeen siirrä tuomion alkamista. Kun seitsemäs torvi soi, Jeesus saapuu, tämän maailman aika loppuu ja Jumala toteuttaa tuomionsa.  Kun se tapahtuu, kaikki näkevät, että Raamattu puhui sittenkin totta. Ne, jotka nyt nauravat Raamatulle, lopettavat naurunsa ja kaikille on selvää, että Jumalan palvelijat toivat ihmisille viestin taivaan ja maan Herralta.

Taivaasta kuuluu jälleen ääni ja Johannes saa erikoisen käskyn: hänen pitää syödä se kirjanen, joka on enkelin kädessä. Vanhassa testamentissa on kaksi vastaavaa tapausta. Jeremia kertoo ahmineensa Jumalan sanaa (Jer 15,16) ja Hesekiel sai saman käskyn kuin Johannes (Hes 2,8‑9 ja 3,1‑3). On mahdollista, että Johannes todella söi kirjakäärön ‑ papyruksen syöminen ei ollut tavatonta. Kirjakäärön syömisellä on varmasti myös syvempi sanoma. Kun Johannes syö Jumalan sanaa sisältävän kirjasen, hän osoittaa tällä sisäistäneensä Jumalan puheen niin, että se tulee kuin osaksi häntä itseään. Jumalan sana on hänessä eikä hän siksi voi vaieta siitä. Johannes sanoo kirjakäärön maistuneen ensin makealle mutta sitten tuntuneen karvaalle vatsassa. Tämä kertoo, millaista Jumalan sana on. Jumalan sana on kuin hunaja ‑ se maistuu ja sen lukemisesta nauttii. Mutta Jumalan sanalla on toinenkin puoli. Se tuntuu pahalta ‑ se puhuu myös asioista, joista emme tahtoisi kuulla. Ja kun pitäisi ryhtyä kertomaan toisille, mitä Jumala sana opettaa, se ei enää nautinto olekaan. Varsinkin Jumalan tuomiosta puhuminen on vaikeaa ja mieluummin tekisi melkein mitä muuta tahansa. Johanneskin tiesi, etteivät ihmiset halua kuulla sitä, mitä hän puhuu. Kuitenkin hän julisi sitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. Sanoma oli saatu Jumalalta ja se oli pakko kertoa, vaikkei se ihmisiä miellyttänyt.

Johannes mittaa temppelin  11:1‑2

Johannes saa käteen sauvan ja hänen käsketään mitata temppeli. Käsky tuskin tarkoittaa vain tavallista mittaustoimitusta. Se on teko, jolla on sanoma. Sakarjan kirjassa on näky Jerusalemin kaupungin mittaamisesta (Sak 2,5‑9). Näyssä Jumala lupaa: "Minä olen tulimuuri sen (Jerusalemin) ympärillä." Jumala siis lupaa suojella kaupunkia. Sama ajatus lienee Ilm:ssa. Temppeli mitataan ‑ toisin sanoen Jumala lupaa varjella sen hävitykseltä. Mittaamalla temppeli merkitään suojeltavaksi. Ilmestyskirjan 7. luvussa puhuttiin samasta asiasta: Jumala suojelee sinetillä merkityt siinä myrskyssä, joka ravistelee maailmaa.

Mikä sitten on temppeli, jota Jumala suojelee? Jerusalemin temppelistä ei voi olla kyse. Herodes Suuren rakennuttama mahtava temppeli oli jo tuhottu Ilm:n kirjoittamisen aikoihin. Vuonna 70 jKr Rooman sotajoukot hajoittivat temppelin maan tasalle niin kuin Jeesus oli ennustanut (esim. Mt 24,1‑2) ‑ vain itkumuuri jäi pystyyn. "Jumalan temppeli, alttari ja ne, jotka siellä rukoilevat" tarkoittanee Kristuksen Kirkkoa, Jumalan kansaa tässä maailmassa. Muuallakin Uudessa testamentissa Jumalan seurakuntaa kutsutaan Jumalan temppeliksi (1 Kor 3,16 ja Ef 2,21). Jakeen 1 sanoma lienee siis tämä: Kristuksen Kirkko ei tuhoudu, vaikka Paholainen hyökkää sitä vastaan suurella voimalla. Jumala pitää seurakuntansa elossa. Jeesus antoi saman lupauksen: "Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita" (Mt 16,18). Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei paikallinen seurakunta voisi kuolla tai ettei kristitty voisi luopua uskosta. Tästä Ilm:n alkuluvuissa on varoittavia esimerkkejä. Mutta Kristuksen Kirkko maailmanlaajana kokonaisuutena ei kuole. Ainakin jossain maailman kolkassa on elävä kristillinen seurakunta vielä silloin, kun Jeesus palaa kirkkaudessaan maan päälle. Jumala suojelee omiaan niin, ettei Perkele pääse tuhoamaan koko Kirkkoa.

Johannesta kielletään mittaamasta temppelin ulompaa esipihaa. Sitä Jumala ei siis tule suojelemaan. Ehkä kyse on niistä, joita aina on ollut Kristuksen Kirkon liepeillä. On ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kristittyjen uskosta ja suhtautuvat Jeesukseen myönteisesti, mutta eivät itse elä uskossa Jeesukseen eivätkä siis kuulu seurakuntaan. Ehkä ulompi esipiha tarkoittaa juuri tätä joukkoa. Miten heidän käy, kun Perkele hyökkää seurakuntaa vastaan? Heidät annetaan vieraiden kansojen poljettaviksi ja siinä rytäkässä myönteiset ajatukset Jeesuksesta ja kristinuskosta katoavat. Tästä Kirkon historia tuntee lukuisia esimerkkejä. Kun kristittyjä on vainottu, myönteisyys, jota Jeesusta ja hänen seuraajiaan kohtaan on tunnettu, on nopeasti unohtunut.

Jakeessa 2 mainittu ajanjakso ‑ 42 kuukautta ‑ esiintyy Ilm:ssa monta kertaa ("kolme ja puoli vuotta", "tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää", "yksi aikaa ja kaksi aika ja puoli aikaa"). Ajanjakso liittyy aina Paholaisen toimintaan. Luvun tarkoitus ei liene kertoa ajanjakson pituutta, vaan ennemminkin, että tänä aikana Paholainen saa mellastaa ja että Jumala on määrännyt, miten pitkään Paholaisen toiminta saa jatkua. Kun Jumalan määräämä aika päättyy, Paholainen hyökkäys päättyy, vaikka hän tahtoisi sitä jatkaa. Jerusalemin temppeli oli vuosina 167‑164 eKr häväistynä noin kolme ja puoli vuotta Danielin kirjan ennustuksen mukaan (Dan 7,25). Tänä aikana pakanakuningas toi temppeliin epäjumalien kuvia, vaati niiden palvelemista ja käski uhrata temppelissä sikoja, mikä juutalaisille oli kauhistus. Tästä luku kolme ja puoli on tullut myös Ilm:aan kuvaamaan ajanjaksoa, jona Pahan annetaan riehua erityisellä tavalla.

Kaksi todistajaa 11:3‑14

Johannes kuulee äänen puhuvan kahdesta todistajasta. Sakarjan kirjassa on kohta, johon tässä viitataan (Sak 4). Keitä todistajat ovat? Voi olla, että he ovat kaksi Jumalan palvelijaa, jotka aikojen lopulla julistavat Jumalan sanaa ja kutsuvat ihmisiä kääntymään. On myös ajateltu, ettei näky kuvaakaan, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, vaan kertoo jo tapahtuneesta ‑ että kaksi todistajaa olisivat Pietari ja Paavali, jotka julistivat Jumalan sanaa Roomassa ja tulivat molemmat tapetuiksi samassa kaupungissa samana päivänä keisari Neron järjestämissä vainoissa. Tämän selityksen mukaan todistajien eloon virkoaminen tarkoittaisi Pietarin ja Paavalin sielun pääsemistä Jumalan luo taivaaseen. Voi olla, että kyse ei olekaan kahdesta yksittäisestä henkilöistä. Luvun alussa temppeli ilmeisesti tarkoitti Kristuksen Kirkkoa. On mahdollista, että myös kaksi todistajaa on kuva Jumalan seurakunnasta, joka elää ja toimii tässä maailmassa. Seurakunta julistaa Jumalan sanaa ‑ myös Jumalan tuomiota ‑ eikä sillä ole kunniaa ja loistoa, jota maailma arvostaa. Siksi todistajat kuvataan säkkipukuihin pukeutuneina Jumalan palvelijoina.

Todistajien lukumäärä viittaa ilmeisesti siihen Raamatun opetukseen, että kahden todistajan lausunto on luotettava (5 Moos 19,15). Jos kaksi todistajaa kuvaa Kristuksen seurakuntaa, todistajien lukumäärä muistuttaa evankeliumin luotettavuudesta. Se, mitä Kristuksen Kirkko julistaa, on totta ja siksi uskomisen arvoista.

Jakeet 5 ja 6 ovat vaikeita. Mitä tarkoittaa tuli, joka lähtee todistajan suusta, taivaan sulkeminen tai veden muutaminen vereksi? Taivaan sulkemisesta muistamme tapauksen Vanhasta testamentista. Elia sanoi sanan eikä taivaasta satanut vettä (1 Kun 17,1). Voi olla, että Jumala lähettää kerran kaksi palvelijaansa maailmaan ja antaa heille vallan tehdä samankaltaisia ihmeitä kuin Elia. Mahdoton ajatus ei ole sekään, että jakeet 5 ja 6 ovat vertauskuvallista puhetta ja tarkoittavat sitä valtaa, joka Kristuksen Kirkolla on. Jeesus on antanut omilleen vallan avata tai sulkea taivas: "Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaassa vapautettu." (Mt 16,19). Missä Kristuksen Kirkko torjutaan ja sitä vastaan hyökätään, siellä jäädään odottamaan Jumalan vihan päällelankeamista (Mt 10,14‑15). Ehkä tuli, joka nielee todistajien viholliset, kuvaa tätä.

Jakeessa 7 kerrotaan, että syvyydestä nouseva peto ryhtyy taisteluun kahta todistajaa vastaan, voittaa ja tappaa heidät. Peto kuvaa paholaisen palvelijaa ja kaupunki, jossa peto tappaa Jumalan todistajat, Paholaisen valtakuntaa. Jos kaksi todistajaa tarkoittaa Jumalan seurakuntaa, Johannes kuulee nyt kuvauksen tilanteesta, jossa Paholainen käy ankaraan taisteluun seurakuntaa vastaan ja näyttää voittavan sen. Ilmeisesti juuri ennen Kristuksen paluuta Jeesuksen seuraajien joukko on kuin lyöty ja voitettu. Mutta sitten tapahtuu ihme: kuollut elää jälleen, seurakunta nousee ylös kuolleista ja se kutsutaan Jumalan luo taivaan kirkkauteen. Vaikka Paholainen näyttää voittaneen taistelun, Jumala sanoo sittenkin viimeisen sanan. Hän antaa omilleen voiton ja jo voittajalta näyttäneelle Paholaiselle tappion.

Olemme viime vuosina saaneet maistaa ainakin lievää esimakua siitä, mistä Ilm nyt puhuu. Seurakunnat lyötiin monissa Itä‑Euroopan maissa raunioiksi ja näytti siltä, että näissä maissa Kristuksen Kirkko kuolee pian. Sitten tapahtui ihme: Paholaisen voitto olikin vain näennäinen. Kommunismi romahti ja nyt siellä, missä Kirkko näytti jo hävitetyltä, seurakunnat kasvavat ja uusia seurakuntia syntyy.

Jakeessa 10 kerrotaan, että ihmiset iloitsevat nähdessään Jumalan todistajien kuoleman. Jumalan sana saa aikaan myös vihaa. Ihmiset loukkaantuvat, kun heitä nuhdellaan synneistä, joissa he elävät, varoitetaan kadotuksesta, jonne he ovat matkalla, tai puhutaan Jeesuksesta, jota ilman kukaan ei pääse taivaaseen. Kun ne, jotka vaivaavat jumalatonta maailmaa Jumalan sanalla, ovat kuolleet, maailma riemuitsee. Se luulee, että nyt se saa rauhassa elää jumalatonta elämää.

Jumala ottaa vallan  11:15‑19

Seitsemäs enkeli puhaltaa torveensa ja tämä maailmanaika päättyy. Taivaassa ylistetään Jumalaa, joka on osoittanut olevansa Kaikkivaltias. Jumala on sitä jo nyt, mutta viimeisenä päivänä hän ottaa kaiken vallan itselleen niin, että sen jokainen näkee. Se merkitsee kaiken pahan lopettamista. Alkaa iankaikkisuus, jossa Jumala hallitsee. Sitä ennen on kuitenkin vuorossa viimeinen tuomio. Siitä kertoo jae 18. Jumalan omia odottaa palkinto. Sitä ei kuitenkaan anneta sen mukaan, mitä kukin on ansainnut. Jokainen saa saman palkinnon: Jeesus on hankkinut meille ikuisen elämän ja sen Jumalan omat viimeisenä päivänä saavat. Viimeisellä tuomiolla on myös toinen vaihtoehto: ne, jotka jäävät ilman palkintoa, tuhotaan. Tämä tarkoittaa kadotustuomiota ja koskee niitä, jotka eivät ole Jumalan omia.