Media­kirjasto

Mark. 15:33–41

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 15

Keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Elohi, Elohi, lema sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: ”Kuulkaa, hän huutaa Eliaa.” Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: ”Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas.” Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Kun vastapäätä seisova sadanpäällikkö näki Jeesuksen tällä tavoin kuolevan, hän sanoi: ”Tämä mies oli todella Jumalan Poika!”
Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.

Hyvät ystävät: olemme tänä suurena perjantaina kokoontuneet ristinjuhlaan. Tuohon sanapariin kätkeytyy syvälle jotakin sellaista, jota ei todistettavasti pahuus kykene ymmärtämään – olipa kysymys sitten itse perkeleestä tai hänen vasalleistaan: tämän maailman menneistä, nykyisistä ja tulevista hirmuhallitsijoista.

Mitä oikein tarkoitan? Ristinjuhla on ristiriitaisuudessaan hirvittävä sanapari: risti on teloitusväline. Kuka sellaista haluaisi juhlia, ellei sitten ole tyystin tolaltaan? Suurta juhlan aihetta eivät vaikuta tarjoavan myöskään tämän päivän raamatuntekstit. Draamassamme on käsillä oikeusmurhan dystooppinen kliimaksi: syytön tuomitaan kuolemaan ja tuomio toden totta pannaan täytäntöön.

Kuitenkin me olemme tänään täällä Hyvinkään vanhassa kirkossa, Sleyn rakentamassa rukoushuoneessa, viettämässä ristin juhlaa. Ja sen me teemme siksi, että pahuus ei kykene, eikä koskaan ole kyennyt, ymmärtämään vastakohtiin kätkettyä toimintaa. Siis sitä, että aarre on saviastioissa, kuningas ratsastaa aasilla, ja että Jumalan Pojan ristinkuolemaa voi kokoontua juhlimaan. Ystävä, väitän, että perkele ei ymmärrä, miksi sinä ja minä olemme täällä. Ja se on meidän suuri voittomme, lohtumme ja juhlan aiheemme.

Profeetta Jesajan kirjassa ~700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, sanoitetaan jo valmiiksi pilkkalaulu Babylonian kuninkaalle, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä joutuu tyranniastaan tilille, orjuutuksestaan tuomiolle ja huipulta pohjalle. Tätä pilkkalaulua ovat kristityt lukeneet jo ennalta käsin laadituksi värssyksi kertomaan niistä ristin tapahtumista, joista pitkäperjantain evankeliumikuvaukset ovat vain pintakuohua: metafyysinen taistelu käydään silmiltä kätkettynä.

12 Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."

13 Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa,

14 minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi."

15 Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun.

16 Jokainen, joka sinut näkee, jää katsomaan, tuijottaa sinua ihmetellen: "Tämäkö on se maailman järkyttäjä, valtakuntien vapisuttaja,

17 joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin?" (Jes. 14:12–17)

Tuhat vuotta profeetta Jesajan jälkeen ja edelleen noin 17oo vuotta ennen meidän päiviämme, Konstantinopolin piispa ja patriarkka kuvaa pääsiäissaarnassaan samoja ristin tapahtumia seuraavasti:

Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan.

Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan.

Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt.

Mestarinsa kavaltava Juudas, yössä juonittelevat ylipapit ja valtansa säilyttääkseen kansaa mielistelevät Pilatus saavat kyllä tarinassa näyttävät roolit, mutta ovat silti vain pahaisia pelinappuloita suuren mittakaavan operaatiossa, jota johtaa varmuudella kohti suurta taistelua täysin yksin kulkeva Kristus.

Jotakin siitä tunnelmasta tallentaa evankelista Johannes kuvatessaan Pilatuksen ja Jeesuksen välistä keskustelua sen jälkeen, kun Pilatus on alkanut jo ahdistua kansan verenhimoisista vaatimuksista:

”Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: "Mistä sinä olet lähtöisin?" Mutta Jeesus ei vastannut hänelle.

"Etkö puhu, vaikka minä kysyn?" Pilatus sanoi. "Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?"

Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä...(Joh 19:9–11)

Hyvä ystävä. Pitkäperjantain ristinjuhla on mielekäs, mahdollinen ja suorastaan välttämätön siksi, että Golgatan keskimmäisellä ristillä ei roiku olosuhteiden uhri, vaan Jumalan Poika, joka, kuten evankeliumitekstimme kertoo, aktiivisesti itse antaa siellä henkensä – sinun ja minun, meidän puolestamme.

Ristijuhla on voiton juhla, koska Jumalan toiminta kätkeytyy vastakohtiin: aarre on saviastioissa, kuningas ratsastaa aasilla ja kuolemassa on elämä. Ristillä kuoleva Kristus näyttäytyy perkeleelle kuolleena ruumiina, jonka se luulee voivansa haukata, mutta kauhukseen se kohtaakin elävän Jumalan. Kristus näyttäytyy maan tomuna, mutta sen keskeltä loistaakin repivän kirkas, atomit erilleen halkova valo. Perkele hakee ristiltä sen, mitä näkee, ja kukistuu siihen, mitä se ei kykene näkemään: Jumalan suurta rakkautta sinua ja minua kohtaan.

”Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10)

Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. (Room. 4:25)

Ristillä meidän syntiemme vuoksi kuoleva vapahtaja on jotakin, mitä vihollinen ei voinut ymmärtää. Ihmiskunnan piti olla korviaan myöten veloissa Jumalalle ja pimeyden valtakunnan orjia ja orjien lapsia. Vankilaan kahlittuja helppoja saaliita.

Yhdessä hetkessä kuitenkin synnin ja syyllisyyden taakka Jumalan ja ihmiskunnan välistä pyyhkäistiin pois.

Jumala itse purki muurin pois, ja avasi tien valon valtakuntaan. Herra kävi ryöstöretkellä hakemassa omansa pois, ja löi saatanan itsensä rautoihin.

Ja niin maailman järkyttäjä, valtakuntien vapisuttaja, se, joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit, eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin, se oli lyöty, tuhottu ja voitettu.

Siksi ristillä roikkuva Kristus on juhlan aihe.

Suuren taistelun jälkeen on levon aika. Hiljainen lauantai koittaa huomenna. Tule sitten sunnuntaina kirkkoon kuulemaan, että tarina jatkuu – yllätysten aika ei ole ohi. Itse asiassa on niistä suurimman vuoro. Mutta nyt jäämme vielä roomalaisen pakanavallan edustajan kanssa, jolle evankelista Markus jättää tarinan selittäjän roolin, huokaamaan yhdessä: ”Tämä mies oli todella Jumalan Poika!”