Media­kirjasto

Korintissa oli vakavia ongelmia. Paavali puhuu puolueista, jotka ovat käyneet toisiaan vastaan. Kirjeessä puhutaan myös vakavista moraalisista ongelmista. Tässä opetuspaketissa ei keskitytä näihin moraalisiin ongelmiin. Tämän tarkoitus on keskittyä ihmisten keskinäisiin suhteisiin.

Vaikka meillä ei olisikaan selkeitä puolueita, niin Paavalin periaatteet ja ajatukset on hyvä käydä läpi. Nimittäin ne ongelmat, jotka Paavali käy läpi voivat olla pinnan alla ja meillä kaikilla on syntiinlangenneina edellytykset kaikkeen siihen mitä korinttilaisetkin tekivät.

 

Ensimmäisestä Korinttilaiskirjeestä voi lukea lisää täältä:

https://www.bibletoolbox.net/fi/raamattu/1-korinttolaiskirje

 

 

Tutkittavat Raamatunkohdat:

 

1) ”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1Kor 1:23–24)

 

Tutkittavat aiheet, joita käsittelemme, vievät meitä tutkimaan perusolemuksessamme olevia ongelmaa – ylpeyttä. Syntiinlankeemuksessa ihminen halusi korottaa itsensä Jumalan vertaiseksi ja riippumattomaksi Jumalasta. Sitä riippumattomuutta voidaan kuvata sanalla ylpeys. Tätä ongelmaa käsitellään seuraavissa tutkittavissa Raamatunkohdissa. Sitä ennen on hyvä kiinnittää katse ristiinnaulittuun Kristukseen.

Jumala tietää syntiinlangenneen ihmisen ongelmat. Omien ongelmiemme keskellä ja tuntien omat heikkoutemme, saamme silti luottaa siihen, että Kristus on jo ristillä ratkaissut ongelmamme. Meillä on häneen luottaen pääsy Jumalan luo. Anteeksi saaneina on hyvä lähteä riisumaan ylpeyttämme Kristukseen luottaen.

 

2) Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta” (1Kor 1:30-31).

 

Viisaus on Paavalin pääaihe luvuissa 1-4. Näissä luvuissa puhutaan kuinka ihminen ei omassa viisaudessaan ole löytänyt Jumalaa. Paavali vertailee luvussa 1 ihmisviisautta Jumalan viisauden kanssa. Jumalan viisaus ilmenee ristiinnaulitussa Kristuksessa, joka on hulluutta ihmismielelle. Tätä viisautta eivät edes maailman viisaimmat ja mahtavimmat ole ymmärtäneet (1 Kor 1:20; 2:6, 8). Omin avuin emme siis tätä viisautta ole saavuttaneet.

Taustalla todellisen viisauden saamisessa on koko kolminaisuus. Jumala itse on päättänyt julistaa hulluutta, jotta ihmiset pelastuisivat (1 Kor 1:21). Kristus on itse asettanut itsensä meille mahdollisuudeksi oppia viisautta (1 Kor 1:23–25). Pyhä Henki puolestaan paljastaa totuuden Jeesuksesta Kristuksesta (1 Kor 4–5, 10. Julistettaessa ristiinnaulittua Kristus koko kolminaisuus on taustalla synnyttämässä uskoa ja luottamusta Kristukseen – Kristukseen, joka on annettu meille viisaudeksi.

Koska ihmisviisaus ei ulotu Jumalan viisauteen, niin merkitsee se sitä, ettei kenelläkään ole omia ansioita pelastuksen suhteen. Toisaalta se merkitsee sitä, ettei kukaan ole mahdoton omaksumaan tätä viisautta, koska Kristus itse on meidän viisautenamme. Tämä viisaus koskettaa koko meidän kristittynä olemista. Nimittäin Kristus on annettu viisaudeksi vanhurskautta, pyhitystä ja lunastusta varten. Siinä on kaikki mitä tarvitsemme eläessämme Kristittyinä.

 

Kysymyksiä aiheesta:

 

Näemmekö muissa ihmisissä mahdollisuuksia ja annammeko tilaa kasvaa?

Näemmekö itsessämme mahdollisuuksia? Mitä? Tätä voit kysyä myös muilta!

Ylpeilemmekö itsestämme? Korotanko itseäni? Huomaanko oman ylpeyteni?

Mistä me ammennamme viisautta ja kykyä elää kristittynä?

 

3) Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi vielä kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään, sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja elätte niin kuin ihmiset elävät (1Kor 2:2-3).

 

Kaiken riidan ja kateuden taustalla on syntiinlangennut ihminen. Syntiinlankeemuksessa ihminen halusi olla Jumalan vertainen. Kristityissä tämä syntiinlankeemus näkyy myös haluna päästä parhaille paikoille – esiin kaikesta massasta. Kateus on yksi seuraus siitä, että haluamme päästä parhaille paikoille. Kun näemme jonkun menestyvän, alamme kadehtia tämän henkilön menestystä.

Paavali tuo useassa yhteydessä Ensimmäisen korinttilaiskirjeen alkuluvuissa kuinka korinttilaiset ovat alkaneet mahtailla/pöyhkeillä (1 Kor 4:6, 18, 19). Taustalla on sana, jota voisi kuvata kuin ilmapallo, joka pullistuu saadessaan ilmaa. Jos sitä palloa kokeilee neulalla, niin ei jää jäljelle muuta kuin pallon riekaleet. Sitä on meidän oma, vanhan luontomme ylpeys – siitä jää jäljelle vain riekaleet.

Ihmisen ylpeys omasta itsestä aiheuttaa omalta osaltaan eripuraa. Kun ihminen käyttäytyy ylimielisesti, niin silloin muut saattavat kokea alemmuuden tunnetta tai vihastua toiselle. Vihastuminen voi olla oikeutettua – meitä kuitenkin kehotetaan olemaan tekemättä syntiä. Meitä kehotetaan ottamaan tällaiset asiat puheeksi ensiksi kahden kesken ja lopulta isommallakin joukolla. Näin Jeesuksen sanojen mukaisesti käsittelemme seurakunnassa esiintyviä ongelmia.

 

Kysymyksiä aiheesta:

 

Miksi kiivastun toiselle – onko se oikeutettua?

Synnytänkö minä eripuraa seurakunnassa?

Olisiko minusta rakentamaan rauhaa seurakunnassa?

Kadehdinko tai korotanko itseäni?

 

4) ”Tyytykää siihen mitä on kirjoitettu.” Älkää siis mahtaillen asettuko yhden puolelle toista vastaan. Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi (1Kor 4:6-7).

 

Opillisesti luterilaisina meillä on selkeä opetus siitä miten me olemme saaneet kaiken lahjaksi. Luther opettaa Vähässä katekismuksessa tästä asiasta näin:

 

Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen

 

Mitä se merkitsee? Vastaus:

Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.

 

Tätä lahjaksi saamista Paavali on opettanut kirjeen alkuluvuissa. Nyt hän kiteyttää muutamaan lauseeseen ajatuksensa herättääkseen korinttilaiset pohtimaan omaa uskoaan ja omaa asennettaan muita kohtaan. Luterilaisina meidän tulisi periaatteessa tietää uskomme perusteet. Paavali voi herättää myös meidät kysymään käymmekö silti muita vastaan mahtaillen – emmekö olekaan saaneet kaiken lahjaksi?

 

Kysymyksiä aiheesta:

 

Voimmeko ylpeillä uskostamme?

Voimmeko ylpeillä armolahjoistamme?

Käytämmekö omaa luterilaista oppiamme myös ohjeena kristittynä elämiseen?

 

5) Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa (1Kor 8:1)

 

Eikö olekin mahtavaa oivaltaa jotain omasta uskostamme? Helposti tulee sellainen tunne, että oivalluksessa on jotain ihmeellistä ja erikoista. Itse asiassa kaikissa hengellisissä oivalluksissa on jotain jumalallista sillä Pyhä Henki on sen välittänyt meille.

Paavali käsittelee varsinaisesti kysymystä epäjumalille uhratusta lihasta. Siinä yhteydessä hän sanoo, että on kahdenlaisia ihmisiä: 1) niitä jotka tietävät, ettei epäjumalia ole ja 2) niitä, joiden mukaan epäjumalille uhrattu liha voisi aiheuttaa ongelmia. Tekstissä ohjataan ensimmäisessä ryhmässä olevia huolehtimaan siitä, ettei heidän käyttäytymisensä aiheuttaisi toisen ryhmän jäsenille ongelmia. Siis niille, jotka ajattelevat epäjumalille uhratun lihan aiheuttavan ongelmia hengellisessä elämässä. Vaikka tässä on taustalla spesiaali tapaus, niin tätä periaatetta tiedon mahdollisesta ylpistämisestä voi laajentaa.

Sanotaan, että tieto on valtaa. Joku voi oikeasti käyttää tietämystään asettaakseen itsensä näkyvälle paikalle. Joku saattaa ymmärrettyään joitain hengellisiä asioita kuvitella, että hän on keksinyt jotain erityistä. Tämä johtaa siihen, että hän alkaa korottaa itseään. Todellisuudessa kaikki hengelliset ajatukset on jo keksitty – ei ole mitään uutta auringon alla.

 

Käytänkä omaa tietoani muiden masentamiseen ja itseni korottamiseen?

Voisinko välittää tietoani rakkaudellisemmin?

Voinko olla väärässä?

 

6) Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä (1Kor 12:12)

 

Paavali listasi erilaisia armolahjoja ennen tätä kuvaa Kristuksen ruumiista. Kaksi ensimmäistä niistä ovat viisaus ja tieto. Niitä Paavali on käsitellyt kirjeen aiemmissa luvuissa (vrt kysymysten 2 ja 5 tekstit). Nämä kaksi ovat siis myös armolahjoja. Niitä voi käyttää oikein tai myös väärin ja Paavali opetti oikeaa käyttöä ja asennetta. Muita armolahjoja ovat mm. profetoiminen, parantamislahja, ihmeitten teko, henkien erottaminen. Kaikki tämä tapahtuu Kristuksen ruumiissa ja sen mukaan mitä Henki kulloinkin näkee tarpeelliseksi.

Kasteen kautta meidät on yhdistetty yhdeksi ruumiiksi yhdessä Hengessä (1 Kor 12:13). Tässä Hengessä meillä kaikilla on oma paikkamme ja oma tärkeä tehtävämme. Jollekin se tehtävä voi olla lepääminen ja kasvaminen Kristuksessa. Toiselle jo vahvemman vastuun kantaminen yhteiseksi hyväksi. Joka tapauksessa kaikilla on oma paikkansa ja tärkeä tehtävänsä.

Siinä ruumiissa on heikkoja ja vahvoja. Kaikki ovat kuitenkin Kristuksen omalla verellä aikaansaamia, oman ruumiinsa jäseniä. Kaikki me olemme olleet alkuvaiheessa heikkoja ja tarvinneet erityistä huolenpitoa. Meitä kaikkia Kristus tukee ja kasvattaa. Vahvimmat saavat jo Kristuksen tavoin huolehtia heikommista (1 Kor 12:24–26).

 

Kysymyksiä aiheesta:

 

Ominko minä jonkin tehtävän itselleni?

Halveksinko minä jonkun toisen tehtävää?

Siedänkö minä Kristuksen ruumiin heikkoja jäseniä?

Osaanko minä tukea heikkoa ihmistä?

Voisiko jollakulla olla armolahja, joka ei pääse näkyviin halveksunnan takia?

 

7) Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii (1Kor 13:4-6).

 

Kristus rakasti meitä antaessaan itsensä uhriksi meidän edestämme. Hänen rakkautensa on täydellistä. Siinä rakkaudessa on meille opittavaa tässä hänen ruumiissaan. Hän rakastaa jokaista ruumiinsa jäsentä. Miksipä siis emme mekin?

 

Kysymyksiä aiheesta:

 

Mitkä rakkauden osa-alueet sopivat kehotukseksi ylpeälle ihmiselle?

Mitkä rakkauden osa-alueet sopivat sille, joka on kärsinyt toisen ylpeydestä?

Onko näissä kohdissa vielä jokin osa-alue, joka ei sovi ylpeyteen tai toisen ylpeyden sietämiseen?

Oppisinko rakastamaan kaikkia Kristuksen ruumiin jäseniä?