Media­kirjasto

Exodus

Toinen Mooseksen kirja eli Exodus alkaa kertomuksella, kuinka orjuutetut israelilaiset pääsevät pakenemaan Egyptistä. Tästä tapahtumasta kirja on myös saanut nimensä. Kreikan sana exodos merkitsee ”poislähtöä”. Kirjan hepreankielinen nimi Šemôt (”Nimet”) tulee alkusanoista: ”Nämä ovat Jaakobin poikien nimet, heidän jotka tulivat perheineen …”

Exoduksen sisältö

Toinen Mooseksen kirja liittyy kiinteästi Pentateukkiin ja Joosuan kirjaan. Kirja alkaa siitä, mihin Ensimmäinen Mooseksen kirja päättyi. Joosefin luut ovat yksityiskohta, joka yhdistää Pentateukin ja Joosuan kirjan toisiinsa. Joosef määräsi, että hänen luunsa tulee viedä Egyptin maasta Luvattuun maahan (1. Moos. 50:25). Lähtiessään Egyptistä israelilaiset ottivat ne mukaansa (2. Moos. 13:19). Joosua piti huolen siitä, että ne haudattiin Sikemiin (Joos. 24:32). Manassen asuttamalla vuoristoalueella oleva Sikem oli yksi niistä paikoista, missä tuomarien aikana vaalittiin Mooseksen hengellistä perintöä. Toisen Mooseksen kirja kertoo, kuinka kansa saapuu Siinain vuoren juurelle. Siellä tehdään liitto Jumalan ja kansan välillä (2. Moos. 19-24). Vasta Neljännessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että kansa lähtee Siinailta kohti Luvattua maata (4. Moos. 10).

 

Toinen Mooseksen kirja voidaan jakaa seuraaviin osiin:

2. Moos. 1-15		Egyptin orjuus ja lähtö Egyptistä
2. Moos. 16-		Autiomaavaellus alkaa
2. Moos. 19-24		Siinailla solmittu liitto
	2. Moos. 19	Herra ilmestyy Siinailla
	2. Moos. 20:1-21	Kymmenen lain sanaa
	2. Moos. 20:22-23:33	Liitonkirja
	2. Moos. 24	Liiton solmiminen
2. Moos. 25-31		Pyhäkköteltan valmistusta koskevat ohjeet
2. Moos. 32-34		Kultainen vasikka ja uudet laintaulut
2. Moos. 34-40		Pyhäkköteltan rakentaminen ja pyhittäminen

Pääsiäinen

Kirjan keskeinen teologinen teema on pääsiäisjuhlan vietto, jolloin muistellaan Egyptistä vapautumista (2. Moos. 1-15). Kun näitä lukuja nykyään luetaan yhtenäisenä kertomuksena, ei välttämättä tulla ajatelleeksi, että ne ovat saaneet muotonsa pitkän historiallisen tallennusprosessin aikana. Luvut ovat syntyneet vuosisatojen teologisen pohdiskelujen tuloksena ja niihin on aikojen kuluessa liitetty uusia teologisia näkökulmia. Alkujaan pääsiäinen oli israelilaisten paimentolaisten juhla. Kuninkaiden kirjat viittaavat siihen, ettei pääsiäisjuhlaa vietetty yleisesti kuningasten aikana. Vasta Josia (641/40-610/09 eKr.) määräsi, että kaikkien tuli viettää pääsiäistä. Siinä yhteydessä todetaan, ettei vastaavanlaista pääsiäisjuhlaa ollut vietetty Israelissa sitten tuomarien ajan (2. Kun. 23:21-23). Koska tuomarit hallitsivat Israelia n. 1200-1000 eKr., kyseessä oli noin 400 vuoden katkos. Kuinka siis pääsiäisen traditio on talletettu Israelissa näiden neljän sadan vuoden aikana?

Josian asetus pääsiäisen vietosta perustui löydettyyn Mooseksen lakikirjaan (2. Kun. 22). On perusteltua olettaa, että kyseinen lakikirja on ollut versio nykyisestä Viidennestä Mooseksen kirjasta, jossa puhutaan paljon Jumalan rakkaudesta Israelia kohtaan. Jumala pelasti kansansa Egyptin orjuudesta, ja pääsiäisen vietto oli tämän pelastuksen muistelemista (5. Moos. 16). On siis mielekästä olettaa, että pääsiäisjuhlan traditio tuli (uudelleen) tunnetuksi Juudassa ja Jerusalemissa Viidennen Mooseksen kirjan vanhojen traditioiden pohjalta. Viidennen Mooseksen kirjan traditiot ovat taas alkujaan pohjoisesta Israelin valtakunnasta. Se oli tuhoutunut vuosien 722-720 eKr. melskeissä, kun assyrialaiset olivat hävittäneet Samarian (2. Kun. 17).

Exodus- ja pääsisäistraditio on ollut tunnettu pohjoisessa kuningaskunnassa ennen Samarian tuhoutumista. Tämä käy hyvin ilmi profeetta Hoosean julistuksessa. Hän toimi profeettana 700-luvun eKr. puolessavälissä. Hän viittaa exodus-traditioon ja edellyttää sen olevan tunnettu kuulijoilleen. Hoosean kirjassa on myös mielenkiintoinen maininta Sikemistä (Hoos. 6:9). Tekstin mukaan papit väijyvät Sikemiin johtavalla tiellä ja murhaavat siellä kulkevia ihmisiä. Nämä ihmiset ovat ilmeisesti Sikemin uskonnollisiin juhliin meneviä pyhiinvaeltajia. Sikem ja sen vieressä sijaitsevat Garisimin- ja Ebalinvuoret ovat puolestaan keskeisiä pyhiä paikkoja Viidennessä Mooseksen kirjassa (5. Moos. 11:29-30; 27:14-26; ks. myös Joos. 8:30-35; Joos. 24). Siellä on ilmeisesti pidetty arvossa exodus-traditiota ja siihen liittyvää mooseslaista lainsäädäntöä. Hoosean julistus muistuttaa kieleltään ja sisällöltään Viidennen Mooseksen kirjan kieltä ja sanomaa. Niin Viidennen Mooseksen kuin myös Hoosean kirjan traditiot ovat tulleet merkityksellisiksi Jerusalemissa Josian hallituskaudella, ja kirjat on sittemmin toimitettu lopulliseen muotoonsa Juudassa joskus 500- tai 400-luvulla eKr.

Josian hallituskaudella Assyrian valta oli murenemassa Lähi-idässä, ja toiveet olivat korkealla. Jumalan kansa voisi uudelleen elää vapaana Herran antamassa luvatussa maassa. Josia omaksui Assyrian tuhoaman pohjoisen kuningaskunnan alueilla erityisesti Sikemissä suositun pääsiäisjuhlan, joka todisti Jumalan suurista teoista koko Israelin kansaa kohtaan. Pääsiäisen vietto liittyi Josian poliittiseen suunnitelmaan yhdistää koko Israel taas yhdeksi kuningaskunnaksi, jollainen se oli Daavidin ja Salomon aikana. Uusi pelastuksen aika oli käsillä, jolloin Jumala pelastaa koko Israelin Assyrian vallan alta niin kuin hän kerran pelasti kansansa Egyptin orjuudesta. Tällaista pelastusta enteillään myös Hoosean kirjassa, jossa exodus-traditio ilmaisee toivoa. Jumala on kerran vievä kansansa uudelleen autiomaahan ja aloittava sen kanssa uudelleen liittosuhteen (Hoos. 2:16-25).

Aikakirjoissa halutaan tarkentaa Kuningasten kirjojen näkemystä: Jo Hiskian aikana 700-luvun lopulla eKr. annettiin asetus pääsiäisen vietosta, johon kutsuttiin myös pohjoisen kuningaskunnan asukkaita (2. Aik. 30). Aikakirjojen selostuksesta käy kuitenkin ilmi, ettei Hiskian yritys saanut riittävästi tuulta alleen.

Pääsiäisen traditio on siis säilynyt Israelissa eri heimojen, mahdollisesti juuri paimentolaisryhmien keskuudessa, jotka kunnioittivat Mooseksen asettamaa juhlaa. Ja olihan pääsiäisen vietto alkujaankin nimenomaan pienkarjanhoitoa harjoittavien paimentolaisten juhla, sillä sen keskeisenä rituaalina oli pääsiäislampaan teurastaminen.

Josian kuoleman (609 eKr.) jälkeen toiveet Israelin yhdistymisestä kariutuivat. Tätä seurasi runsaan kahdenkymmenen vuoden päästä Jerusalemin tuho vuonna 586 eKr. (2. Kun. 25; Jer. 52). Pääsiäisjuhlan vietto sai jälleen uuden merkityksen. Nyt siihen liittyi toivo, että Jumala pelastaa kansansa Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Exoduksesta tuli esikuva Jumalan tekemästä uudesta ihmeestä, jossa kansa vapautetaan Babylonian pakkosiirtolaisuudesta (Jer. 16:14-15; 23:7-8). Kun siis luemme Toisen Mooseksen kirjan esitystä Egyptin orjuudesta vapautumisesta, vastaamme tulee koko Israelin ja Juudan historia. 2. Moos. 1-15 ei viittaa ainoastaan kerran historiassa tapahtuneeseen Egyptistä vapautumiseen, vaan tekstissä näkyy myös historian saatossa syntyneet ajankohtaistukset, jolloin Jumalan toivottiin pelastavan kansa uusista koettelemuksista. Näitä olivat Assyrian ja Babylonian pakkosiirtolaisuuteen viedyt israelilaiset ja juudealaiset. Pääsiäisjuhlan vietto kutsuu uusia sukupolvia ylistämään Jumalaa suurista teoista, joita hän on tehnyt Israelille ja yhä edelleen tekee. Vielä tänäkin päivänä juutalaiset pääsiäisjuhlaa viettäessään tunnustavat, että uudet sukupolvet juhlivat sitä pelastusta, jonka Jumala sai aikaan esi-isille Egyptin maassa: ”Olimme faraon orjia Egyptissä, mutta Herra, meidän Jumalamme, johdatti meidät pois sieltä voimakkain käsin ja ojennetuin käsivarsin. Ellei Pyhä – kiitetty olkoon Hän – olisi johdattanut isiämme Egyptistä, me, meidän lapsemme ja meidän lastemme lapset olisimme yhä olleet faaraon orjina Egyptissä.”

Pääsiäisateriaan liittyvä Jumalan toteuttaman pelastuksen muisteleminen ja toivo sen uudelleen toteutumisesta loi leimansa myös kristilliseen ehtoolliseen. Jeesus asetti sen pääsiäisaterian yhteydessä ja sitoi siihen pelastussanoman syntien anteeksiantamuksesta: teidän edestänne annettu ja teidän edestänne vuodatettu (1. Kor. 11:23-26). Jeesuksen sanat ”tehkää tämä minun muistokseni” ei viittaa vain nostalgisiin ajatuksiin siitä, mitä Jeesus joskus aikoinaan teki opetuslapsilleen, vaan pääsiäisaterian hengen mukaisesti muistaminen tarkoittaa Jumalan pelastuksen ajankohtaistamista. Jeesus on ehtoollisella kaikkien osallistujien keskuudessa ja tarjoaa syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksensa jokaiselle, joka syö hänen ruumiinsa ja juo hänen verensä.

Exoduksen keskeisiä teologisia teemoja

Edellä on käsitelty Exoduksen keskeisin teologinen teema pääsiäinen. Muita tärkeitä teologisia teemoja Toisessa Mooseksen kirjassa ovat varhainen Mooseksen nimissä talletettu laki ja pyhäkköteltan rakennusohjeet. Mooseksen nimissä talletetut varhaisemmat lakikokoelmat ovat Kymmenen lainsanaa (2. Moos. 20:1-17), ns. Liitonkirja (2. Moos. 20:22-23:33) ja kultillinen dekalogi (2. Moos. 34:10-28). Kirjallinen rakenne, jossa Pyhäkköteltan rakennusohjeet annetaan yksityiskohtaisesti (2. Moos. 25-31) ja sitten kuvataan niiden tarkkaa seuraamista (2. Moos. 35-40), on tyypillinen muinaisen Lähi-idän temppelin rakentamista käsittelevissä teksteissä.

Telttamaja on hepreaksi miškān ja sitä kutsuttiin myös ilmestysmajaksi (2. Moos. 33:7). Telttamaja sijaitsi pihalla (esipihalla), joka oli n. 50 x 25 m (= 100 x 50 kyynärää, kyynärä = n. 0.5 m) pinta-alaltaan. Sitä ympäröivät ympärysverhot (2. Moos. 27:9-19). Telttamaja oli n. 15 x 5 m avara ja se jakautui kahteen osaan, varsinaiseen pyhäkköön (10 x 5 m) ja kaikkeinpyhimpään (5 x 5 m). Kaikkeinpyhimmässä sijaitsi arkki, Jumalan läsnäolon symboli. Se oli n. 1.25 m pitkä, 0.75 m leveä ja 0.75 m korkea akasiapuusta ja kullalla päällystetty arkku. Siellä säilytettiin Jumalan sormella kirjoitetut kymmenen lainsanaa (2. Moos. 31:18). Arkun päällä oli armoistuin, joka koostui kahdesta kullattusta kerubista (2. Moos. 25:10-22). Sisällä pyhäkössä, kaikkeinpyhimmän ulkopuolella sijaitsivat akasiapuusta tehty pöytä (1 x 0.5 m, ks. 2. Moos. 25:23-30), jolla säilytettiin näkyleivät (3. Moos. 24:5-6; 1. Sam. 21:6; Mt. 12:3-4; Mk. 2:25-26; Lk 6:3-4). Siellä oli myös seitsenhaarainen kynttiläjalka eli menora (2. Moos. 25:31-40), jossa oli poltettava puhdasta survomalla saatua öljyä (2. Moos. 27:20). Menorassa tuli aina palaa tuli (2. Moos. 27:21, 3. Moos. 24:3). Suitsutusalttari (0.5 x 0.5 m) sijaitsi kaikkeinpyhimmän edessä samassa linjassa arkun kanssa. Siinä Aaron poltti hyvänhajuista suitsuketta, jonka valmistaminen määrätään erikseen (2. Moos. 30:34-38). Pyhäkön ulkopuolelle sijoitettiin polttouhrialttari, joka oli päältä neliönmuotoinen (2.5 x 2.5 m) ja 1.5 m korkea. Sekin oli tehty akasiapuusta ja se päällystettiin vaskella (2. Moos. 27:1-8). Tällä alttarilla poltettiin kaikki päivittäiset uhrit. Lisäksi esipihalla sijaitsi vaskiallas (2. Moos. 30:17-21), jossa Aaronin ja hänen poikiensa tuli peseytyä ennen kuin he saapuivat Herran eteen.

Vasallisopimus on muinaisen Lähi-idän kirjallinen kaava, joka on vaikuttanut Exoduksen esitykseen. Sitä on käsitelty tarkemmin Mooseksen kirjojen Johdannossa (ks. luku 6.1). Siinain liitto muistuttaan muotohistorian puolesta tyypillistä vasallisopimusta, jossa Israel lupautuu seuraamaan Jumalan antamia säädöksiä, kun taas Jumala lupaa suojella ja varjella kansaansa.

Exoduksen historiallista taustaa

Keskeinen historiallinen ongelma Toisessa Mooseksen kirjassa on israelilaisten pako Egyptistä. Milloin se tapahtui? Jakeen 1. Kun. 6:1 mukaan Salomon temppeli rakennettiin 480 vuotta sen jälkeen, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä. Koska temppeli rakennettiin 960-luvulla eKr., tulisi exodus ajoittaa 1400-luvulle eKr. Tällainen ajoitus on tuskin mahdollista, sillä Amarna–kirjeiden mukaan Kanaanin maa oli 1300-luvulla eKr. jakautunut pieniin kaupunkivaltioihin. Amarna–kirjeissä ei myöskään ole mitään selvää mainintaa israelilaisista. Luku 480 voidaan kuitenkin ymmärtää myös toisin. Aikakirjojen tallettamien leeviläisten sukuluettelojen mukaan exoduksen ja Salomon ajan välissä oli kaksitoista sukupolvea (1. Aik. 5-6). Yhden sukupolven iäksi voidaan arvioida Pentateukin mukaan 40 vuotta, ts. aika jolloin autiomaahan kuoli Egyptistä lähtenyt sukupolvi (4. Moos. 14:32-33). Näin saadaan lasketuksi ajanjakso 12 x 40 = 480 vuotta. Todellisuudessa sukupolven välinen ero ei ole 40 vuotta, vaan lapset saadaan jo aikaisemmin 20-25 vuoden iässä. Jos edelleen lasketaan Aikakirjojen sukuluettelon mukaan 12 x 20 = 240 ja 12 x 25 = 300, päädytään siihen, että israelilaiset olisivat lähteneet Egyptistä 240-300 vuotta ennen temppelin rakennusta. Näin päädytään 1200-luvulle eKr. Tätä ajoitusta on paljon helpompi puolustaa historiallisesti.

Merneftan steela 1200-luvun eKr. lopulta osoittaa, että Israel oli olemassa Kanaanin maassa jonkinlaisena heimoyhteisönä. Tiedetään, että Ramses II:n rakennusprojektilla Pi-Ramsesissa työskenteli hapiruja. Pi-Ramsesta voitiin myös kutsua pelkällä nimellä Ramses, joka mainitaan jakeessa 2. Moos. 1:11. Papyrus Anastasi n. vuodelta 1200 eKr. kuvaa kahden karanneen orjan pakomatkaa Siinain autiomaahan. Orjat käyttivät samaa pakoreittiä, jota israelilaisten kerrotaan kulkeneen Toisessa Mooseksen kirjassa. Huolimatta näistä hyvistä vastaavuuksista eivät Pentateukin tekstit ole pöytäkirjan tarkkoja dokumentteja tapahtumista, vaan niillä on takanaan pitkä traditiohistoria ennen kuin ne ovat tulleet nykyiseen muotoonsa. Hyvänä esimerkkinä voitaisiin mainita Mooseksen tekemät kymmenen ihmettä Egyptin maassa. Niihin viitataan myös Psalmeissa, mutta silloin mainitaan vain seitsemän ihmettä (Ps. 78:42-51; 105:28-36).

Egyptin vitsaukset eivät ole kuitenkaan sattumanvaraisia kirjallisia keksintöjä, jotka on ympätty tekstiin. Ne on mahdollista tulkita ekokatastrofien sarjaksi, joka johtui epätavallisesta Niilin tulvasta. Tavallista runsaammat sateet Etiopian vuoristoalueilla aiheuttivat Niiliin tulvan, joka vei mukanaan virran varrelta punaisen väristä multaa. Seurauksena oli Niilin muuttuminen ”vereksi”. Hapen tasapaino vedessä järkkyi ja kalat kuolivat; lopulta virta alkoi haista (ensimmäinen vitsaus, 2. Moos. 7:14-24). Koska kalat, joiden ruokana olivat sammakon poikaset, kuolivat, oli seurauksena ekotasapainon järkkyminen. Valtavat määrät sammakoita varttui täysikasvuisiksi ja niitä hyppi jokaisen egyptiläisen talossa (toinen vitsaus, 2. Moos. 7:25-8:10). Sammakoiden häviäminen selittyy Bacillus anthracis bakteerin leviämisellä kuolleissa kaloissa. Se leviää hyönteisten (=sammakoiden ruoka) välityksellä. Toinen kohtalokas seuraus ekotasapainon järkkymisestä oli moskiittojen suuri määrä, jonka syynä olivat suuret tulvat ja kalojen kuoleminen. Niitä vilisi läpi koko Egyptin maan (kolmas vitsaus, 2. Moos. 8:12-15). Neljäntenä vitsauksena olivat paarmat, jotka olivat ilmeisesti Stomoxys calcitrans hyönteisiä. Ne olivat verta imeviä ja siten hyvin kiusallisia. Ne lisääntyvät nopeasti ja häviävät yhtä nopeasti trooppisissa ja subtrooppisissa ilmastoissa. Niilin tulvan ansiosta tämä trooppisten alueiden hyönteinen pääsi lisääntymään Egyptissä (2. Moos. 8:16-28). Israelilaisten asuttamassa Gosenissa hyönteiset eivät kuitenkaan olleet kiusana, koska sen ilmasto on merellinen Välimeren rannalla. Viides vitsaus, karjarutto, oli edellä mainitun Bacillus anthraciksen aiheuttama (2. Moos. 9:1-7). Kuudes vitsaus, märkäpaise, leviää yllämainitun Stomyx calcitrans hyönteisen välityksellä (2. Moos. 9:8-12). Ekotasapainon järkyttyä vilja jouduttiin kylvämään tavallista myöhemmin. Seurauksena oli, että se tuhoutui raekuurojen tultua ajallaan. Tämä oli seitsemäs vitsaus (2. Moos. 9:13-35). Kahdeksas ja yhdeksäs vitsaus eivät enää liity Niilin tulvan aiheuttamaan ketjureaktioon. Kahdeksas vitsaus oli heinäsirkat, jotka tulevat itätuulen myötä ja poistuvat länsituulen mukana (2. Moos. 10:1-20). Yhdeksäs vitsaus oli pimeys. Se selittyy sillä, että Saharalta puhaltaneiden tuulten mukana tuli laaja hiekkapilvi (2. Moos. 10:21-29). Viimeinen eli kymmenes vitsaus kuvataan luvuissa 2. Moos. 11-12 tapahtumana, jolloin Jumala itse puuttui tapahtumien kulkuun. Hän ei vain käskenyt luonnonvoimia toimimaan, vaan liikkui itse Egyptin maassa tuhoojaenkelin kanssa ja surmasi Egyptin esikoiset. Sen seurauksena egyptiläiset päästivät israelilaiset lähtemään.

 

Antti & Martti Laato