Media­kirjasto

Sananlaskujen kirja

Lähi-idän muotohistorialliset vastaavuudet

Sananlaskuissa on nähtävissä egyptiläisen viisauskirjallisuuden perinne. Egyptiläisessä viisausperinteessä puhuttiin käsitteestä ma^cat. Käsite liittyi jumalalliseen järjestykseen, jonka tuli vallita luomakunnassa, yhteiskunnassa ja ihmisten välisissä suhteissa. Egyptiläisessä viisauskirjallisuudessa opetettiin kuningasta, prinssiä, virkamiehiä tai nuoria (usein valtion virkatehtäviin pyrkiviä) kunnioittamaan tätä järjestystä ja edistämään sen ilmentymistä yhteiskunnassa. Ma^cat-käsitteellä oli siksi vahva eettinen perusta, johon tuli pyrkiä ja jota Jumalat varjelivat. Ihminen, joka edisti järjesyksen (ma^cat) toteuttamista yhteiskunnassa, sai jumalten suosion ja siunauksen. Sitä vastoin ihminen, joka suhtautui siihen välinpitämättömästi, joutui kirouksen alaiseksi. Ma^cat oli myös egyptiläinen oikeuden jumala ja siten käsite ma^cat miellettiin pre-eksitentiksi eli jo ennen maailmaa olevaksi; myös heprealainen viisaus on personifioitu, ja se on saanut jumalallisia piirteitä (ks. Sananl. 8:22-31). Egyptiläiset jumalat siunaavat niitä, jotka rakastavat oikeutta (ma^cat; vrt. Sananl. 8:17). Ma^cat on elämän antaja ja suojelija (Sananl. 1:33; 3:16, 18; 8:35). Egyptiläiset virkamiehet pitivät kaulassaan oikeuden (ma^cat) symbolia, ankh-merkkiä (= elämää tarkoittava hieroglyfi; vrt. Sananl. 1:9; 3:3; 6:21). Vastaavuudet osoittavat, että heprealainen viisaus-ajattelu on saanut paljon vaikutteita egyptiläisestä. Kyse ei ole synkretismistä, vaan siitä että elämän viisaus on nykyäänkin laajalti samankaltaista eri uskontojen ja ideologien välillä. Viisauskirjallisuus kun opettaa hyvää elämäntyyliä ja käytöstapoja. Israelissa se liitettiin kiinteästi myös Jahve-uskoon.

Babylonialaisessa ja assyrialaisessa kirjallisuudessa on säilynyt myös joitakin egyptiläisen viisausopetusten kaltaisia tekstejä, joista tärkein on Ahikar. Se on säilynyt myös arameankielisenä versiona Elefantinesta löydettyjen papyrusten joukosta, mutta myös osittain assyrialaisena. Se on ilmeisesti kirjoitettu assyriaksi Asarhaddonin hallituskaudella (681-669 eKr.). Lisäksi on monia sananlaskujen kokoelmia.

Sananlaskujen sisältö

Egyptiläinen viisausperinne auttaa ymmärtämään, miksi juuri Salomon aikana viisauskirjallisuus sai alkunsa Israelissa. Salomolla oli läheiset yhteydet Egyptiin, sillä hän oli avioitunut faraon tyttären kanssa (1. Kun. 3:1). Sananlaskujen kirja on omistettu Salomolle, vaikka hän ei olekaan sitä kirjoittanut. Kirjan tiedoista käy ilmi, että siihen on kerätty eri sananlaskujen kokoelmia eri vuosisadoilta. Lopullisen muotonsa kirja onkin saanut vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeisellä ajalla. Sisällöllisesti kirja voidaan jakaa seuraaviin osiin:

 

Sananl. 1-9: Kirjan johdannossa viisaus esitetään Jumalan ominaisuutena, joka on saanut persoonallisia piirteitä.

 

Sananl. 10:1-22:16: Nämä lyhyet sananlaskut on talletettu Salomon nimellä. Ne käsittelevät elämän eri puolia ja antavat käytännön ohjeita, kuinka eri tilanteissa tulisi toimia.

 

Sananl. 22:17-24:37: Toinen kokoelma sananlaskuja on talletettu viisaiden nimellä (22:17-21). Kokoelmasta on löydetty monia vastaavuuksia egyptiläisen Amenemopen (= A) opetuksiin.

 

Seuraavassa on listattu joitakin vastaavuuksia Amenemopen viisauksien ja Sananlaskujen välillä:

 

On tärkeä opiskella viisautta (A i,5-6; Sananl. 22:21)

Tulee opettaa jumalan teitä (A i,7; Sananl. 22:19)

On kuunneltava tarkkaan (A iii,9-11,16; Sananl. 22:17-18)

Älä ryöstä köyhältä (A iv,4-5; Sananl. 22:22)

Älä kosta; palavan kekäleen motiivi (A iv,20-v,8; Sananl. 24:29; 25:21-22)

Vanhurskas on kuin istutettu puu (A vi,1-12; vrt. Ps. 1 ja Jer. 17:5-8)

Älä siirrä rajakiveä (A vii,12-15; Sananl. 22:28; 23:10-11)

Jumala itse vartioi rajakiven paikkaa (A viii,8-11; Sananl. 23:10-11)

Jumalanpelko on parempi kuin jumalaton luksuselämä (A ix,5-8; Sananl. 15:16-17)

Ei tule tavoitella rikkautta (A ix,14-x,5; Sananl. 23:4-5)

Pelasta kuolemanvaarassa oleva (A xi,6-7; Sananl. 24:11)

Ei tule seurustella kiivasluontoisen ihmisen kanssa (A xi,13-14; xii,3-4; Sananl. 22:24-25)

Huono seura johtaa turmioon (A xiii,8-9; Sananl. 22:25)

Ei tule pyrkiä jumalattomaan seuraan (A xiii,11; vrt Sananl. 27:14, jossa voidaan ra^c, ”paha ihminen”)

On vaarallista syödä vihamiehen ruokaa (A xiv,5-10, 16-18; Sananl. 23:6-8)

Parempi elää vanhurskaasti ja omistaa vähän (A xvi,11-14; Sananl. 16:8)

Jumalalle väärä vaaka on vastenmielinen (A xvii,18-19; Sananl. 20:23)

Vaa’an tulee näyttää oikea paino (A xvii,22-xviii,5; Sananl. 16:11)

Jumala määrää lopulta ihmisen tien (A xix,16-17; Sananl. 16:9; 19:21)

Jumalan tulee antaa kostaa väärintekijälle (A xxii,7-8; Sananl. 20:22; 27:1)

Ei tule puhua hullun kanssa (A xxii,11-14; Sananl. 20:19; 23:9)

Ymmärtäväinen ei ole suuna päänä (A xxii,15-16; Sananl. 12:23)

Kuinka tulee istua hallitsijan pöydässä (A xxiii,13-18; Sananl. 23:1-3)

Kolmekymmentä elämänohjetta (A xxvii,7-8; Sananl. 22:20)

Ymmärtäväinen työntekijä (A xxvii,16-17; Sananl. 22:29)

Ilmeisesti Amenemopetin opetukset tulivat tunnetuksi Israelissa Salomon hovin kautta. Salomon hovissa viisauskirjallisuus sai kuitenkin kokonaan uudet raamit israelilaisen jumaluskon vaikutuspiirissä. Näin ollen, kun esim. Amenemopet opettaa: ”Kavahda ettet ryöstä vaivaista”, israelilainen viisauskirjallisuus lisää tähän kehotukseen varoituksen: Herra, Jahve, näkee tällaisen sorron ja kostaa pahantekijälle (Sananl. 22:22-23).

 

Sananl. 25-29: Luvut sisältävät sananlaskuja, jotka on koottu kuningas Hiskian (715/14-697/96 eKr.) hallitusaikana (Sananl. 25:1). Hiskian aikana toimineen profeetta Jesajan teksteistä on löydetty sananmuotoja, jotka muistuttavat näitä sananlaskuja (ks. esim. Jes. 5:21 ja Sananl. 26:5,12,16; 28:11; Jes. 29:13 ja Sananl. 26:23; Jes. 1:21-26 ja Sananl. 25:4; Jes. 5:23 ja Sananl. 28:21). Voidaankin olettaa, että Jerusalemin kuningashovissa liikkunut Jesaja tunsi hyvin viisauskirjallisuuden ja oli ehkä yksi Jerusalemin ”viisaista” 700-luvun lopulla eKr. Julistuksessaan hän kritisoi usein ankarasti kuningashovin päättäjiä, jotka johtivat politiikallaan ja väärällä jumalanpalveluksella kansan tuhoon: ”Koska tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista, niin minä teen uudelleen tälle kansalle ihmeellisiä, hämmästyttäviä ihmetekoja, ja sen viisaiden viisaus häviää ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa” (Jes. 29:13-14).

 

Sananl. 30-31: Luvut sisältävät kolme kokonaisuutta. Ensimmäisenä on Agurin mietelmiä elämästä. Mielenkiintoisia ovat myös ns. lukusananparret (Sananl. 30:15-31), jotka ovat yrityksiä saada elämässä tapahtuvat ilmiöt keskinäiseen järjestykseen ja vertailuun. Toinen kokonaisuus koostuu kuninkaan Lemuelin äidin opettavista sanoista pojallensa, jotta tämä osaisi hallita kansaa oikein ja vanhurskaasti (Sananl. 31:1-9). Kolmantena kokonaisuutena on ”Kelpo vaimon ylistys” (Sananl. 31:10-31). Sananlaskuissa korostetaan usein naisen merkitystä sekä pahassa että hyvässä (ks. Sananl. 12:4; 18:22, 19:13-14, 21:9,19; 25:24).

Viisaus-käsite

Heprean käsite ”viisaus” on elämänkokemuksen kautta hankittua tietoa tai asiantuntemusta. Viisaudella ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Älykäs voi olla usein tyhmä, puolestaan vähempilahjainen viisas. Vanhan testamentin viisauskirjallisuuden juuret ovat juuri tässä elämänkokemuksen viisaudessa. Elämässä oli kokemuksen kautta opittu näkemään, miten erilaisissa tilanteissa tuli toimia. Seemiläisen ajatustavan mukaan elämässä hallitsi järjestys eli harmonia silloin kun se oli sopusoinnussa Jumalan luoman järjestyksen kanssa (1. Moos. 1:1-2:4a kertoo, kuinka Jumala loi kaaoksesta järjestyksen sanansa voimalla). Jokainen uusi tilanne elämässä uhkasi tätä järjestystä. Jotta kaaostilanne vältettäisiin (kuten esim. ystävyyden rikkoutuminen, avioero, katkeroituminen, kosto jne.) oli toimittava viisaasti. Tämä viisaus ei ollut mitään teoreettista ”pään tietoa” vaan käytännön elämän kokemusta. Elämän kokemuksen myötä oli esim. opittu se, että ”ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta” (Sananl. 18:12). Elämänkokemuksellista viisautta yritettiin opettaa monella tavalla. Usein käytettiin vertauskuvallisia ilmaisuja, jotka oli etsitty luonnosta (Sananl. 25:14; 26:11; 27:17).

Sananlaskuissa puhutaan paljon tyhmästä ihmisestä, joka ei ota vaarin viisaampien elämänkokemuksesta. Tyhmä saattaa pitää itseänsä viisaana (Sananl. 26:12, 28:26), puhua paljon ja pitää ääntä omasta itsestään (Sananl. 10:14, 18:2-6, 29:20) sekä toimia typerästi vihassaan ja kiukussaan (Sananl. 12:16, 14:17,29, 29:11). Tyhmä ei osaa elää, vaan vaikeuksien kohdatessa rikkoo yhä selvemmin elämän harmonian eikä pyrikään saattamaan elämäänsä sopusointuun Jumalan sanan kanssa.

Kreikkalaisen/länsimaisen ja seemiläisen/heprealaisen maailmankatsomuksen eroa on luonnehdittu seuraavasti. Kreikkalaisille maailma oli kosmos, joka käsitti kaiken olevan. Heprealaisille maailma taas oli tapahtumien kokonaisuus, dynaaminen kokonaisuus. Heprealaiselle ei merkinnyt niinkään paljon se asia, onko joku ihminen esim. olemassa vai ei, vaan se, mitä tämä ihminen tekee ja kuinka hän toimii. Tämä ihmisläheinen ja elämänläheinen näkökulma on suurelta osin unohtunut meiltä länsimaisilta ihmisiltä. Kreikkalaisen kulttuurin perijöinä me arvostamme tieteitä ja niiden usein kovin teoreettisia ja kaavamaisia ratkaisuja ja kadotamme todellisen kuvan siitä, mitä elämä on.

Viisaus ymmärrettynä elämänkokemuksen myötä tulleena arviointi- ja toimintakykynä selittää myös neljättä käskyä. Lasten on kunnioitettava vanhempiansa, koska he kauemmin eläneinä paremmin tietävät, kuinka elämässä tulee toimia. Vanhempien ja lasten välisestä suhteesta puhutaankin paljon Sananlaskuissa (Sananl. 10:1, 13:1,24, 17:21,25, 19:13,18,27, 20:11, 22:6,15, 23:13-16, 19-28, 28:7,24, 29:15,17, 30:11,17). Viisaus on myös oleellinen rakennuskivi yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Varsinkin Sananlaskujen luvusta 10 alkaen puhutaan monesti kuinka yhteiskunnallisissa ja hallinnollisissa tehtävissä viisaudella on suuri yhteiskuntaa ylläpitävä merkitys. Varsinkin johtotehtävissä olevat virkamiehet tarvitsevat viisautta pitääkseen yhteiskunnan koossa. Kun oikeus vääristyy, yhteiskunta joutuu sekasortoon. Tuomarin viisaudesta Salomon tuomio kahden porttonaisen kanssa on hyvä esimerkki (1. Kun. 3:16-28). Salomo ei kerää epämääräisiä todistuksia tapahtumasta, josta niitä ei ole säilynyt, vaan elämänkokemuksen myötä tulleen viisautensa kautta hän ymmärtää äidin rakkauden merkityksen ja antaa sen ratkaista oikeuden.

 

Inhimillisen viisauden rajat

Ihmisen viisauden rajat tulevat usein esille Sananlaskujen kirjassa. Ainoastaan Jumalan tyköä yksin löytyy todellinen viisaus. Jobin kirjan 28 luku on tästä ehkä paras esimerkki: vain Jumala tietää todellisen viisauden asuinsijan, sen, joka pitää elämän harmoniassa ja tasapainossa. Kolmessa merkityksessä ihmisen viisaus on rajallista: Ensinnäkin ihminen ei osaa itse arvioida, mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalan sana on sen vuoksi ainoa mittapuu, jonka mukaan teot voidaan jakaa hyviin ja pahoihin. Toiseksi ihminen ei osaa arvioida oikein omaa tilaansa. Hän tarvitsee näköalapaikan omaan elämäänsä, ja tämän näköalapaikan tarjoaa Jumalan viisaus ja sana (Sananl. 16:2; 17:3, 21:2, 24:12). Ps. 139 on ehkä vaikuttavin avunpyyntö, jossa ihminen pyytää Jumalaa tutkimaan hänen elämäänsä ja ohjaamaan hänet oikealle tielle. Ihmisen sokeutta kuvataan hyvin Daavidin elämässä. Hän sortui aviorikokseen ja murhaan, mutta ei näe siinä mitään pahaa ennen kuin profeetta Naatan tulee häntä ojentamaan Jumalan sanalla (2. Sam. 11-12). Sanansa avulla Jumala tutkii ihmisen sydämen aivoitukset (Hepr. 4:12). Kolmanneksi ihminen tarkkaan suunniteltuaan ja mietittyään asioita ei pysty löytämään niitä oikeita ratkaisuja, jotka koituvat siunaukseksi ja elämän parhaaksi ts. jotka säilyttävät elämässä sen järjestyksen, jonka Jumala on luonut (Sananl. 16:9; 19:21; 20:23; 21:31-32). Jumala kykenee kääntämään myös pahat asiat hyväksi. Ehkä vaikuttavin osoitus Jumalan ihmeellisestä viisaudesta toimia ihmisten elämässä on Joosefin kohtalo. Veljien kateus ja katkeruus sekä pahat teot kääntyvät lopulta ihmeellisellä tavalla siunaukseksi (1. Moos. 50:20).

Pakkosiirtolaisuuden jälkeisessä viisauskirjallisuudessa Viisaus on personifioitu. Sananlaskujen 7. ja 8. luvuissa Viisaus esitetään porttonaisen vastakohdaksi. Portto koukuttelee ja viettelee nuorukaisen sanoilla ja pettävällä suloudellansa (Sananl. 7:22-23). Myös Viisaus kutsuu luoksensa ohikulkevia nuorukaisia antaakseen heille todellisen elämän (8. luku).

 

Antti ja Martti Laato