Media­kirjasto

Hesekiel

Hesekielin toiminta-aika ajoittuu 500-luvun eKr. alkuun. Vuonna 597 eKr. Babylonian kuningas Nebukadressar valloitti Jerusalemin ja vei mukanaan n. 7000 ihmistä Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Näiden pakkosiirtolaisten joukossa oli myös pappi Hesekiel. Pakkosiirtolaisuutensa aikana, sen neljäntenä vuonna eli 593 eKr., hänet kutsuttiin profeetaksi. Hän ennusti Juudalle tuomiota ja näki ennalta Jerusalemin täydellisen tuhoutumisen, joka toteutui vuonna 586 eKr. Profeetan toiminta jatkui aina vuoteen 571 eKr.

Hesekielin näkemys Jumalan kansan historiasta ja kirjan sisältö

Luvuissa Hes. 16, 20 ja 23 profeetta käy läpi kansan historiaa. Kansan vaiheita leimasi kerta toisensa jälkeen toistuva lankeemus ja luopumus Jumalan asetuksista ja säädöksistä. Profeetta näkee hengessä, kuinka Jumalan vihan hehku kasaantuu kansan ylle. Herran kirkkaus lähtee Jerusalemin temppelistä (Hes. 8-11) ja sen seurauksena kaupunki tuhoutuu. Tuho ei kuitenkaan ollut profeetan viimeinen sana kansalle, vaan lukujen Hes. 16, 20 ja 23 mukaan tuhon jälkeen seuraa sovitus ja uusi alku. Herra armahtaa kansansa ja johtaa sen takaisin yhteyteensä. Hesekielin esillä pitämä pelastushistoria voidaan siis jakaa neljään osaan:

1) Herra antaa ilmoituksena kansalle
2) Kansan on tottelematon ja välinpitämätön Jumalan sanasta
3) Herran viha ja uppiniskaisen kansan tuomio
4) Sovitus ja Jumalan kansan uuden ajan alku

Profeetan aloittaessa julistustehtävänsä vaihe 1 oli takanapäin, 2 ja 3 olivat toteutumassa, ja 4 jossakin kauempana tulevaisuudessa. Profeetan tehtävästä tuli siis vaikea, sillä hänen oli julistettava tuhoa (vaihe 3). Joskus tulevaisuudessa koittaisi uusi alku Jumalan kansalle. Hesekielin sanomassa on tyypillistä juuri tuomion julistaminen vuosien 593 eKr. ja 586 eKr. välisenä aikana. Luvuissa 1-24 on lähes pelkästään tuomiota: Herra hävittää Jerusalemin, kaupungin, jossa hän ei enää voi asua, koska siellä rikotaan Herran käskyt. Luvuissa 8-11 profeetta saa hengessä katsella Jerusalemin luopumusta ja näkee, kuinka Herran kirkkaus poistuu temppelistä (Hes. 11:22-23). Jerusalem on valmis hävitettäväksi! Sitä suojaava voima, Herran Sebaotin kirkkaus, on lähtenyt pois sen keskuudesta kaikkien niiden kauhistusten vuoksi, joita Herran temppelissä harjoitettiin.

 

Edellä sanotun perusteella kirjan sisältö voidaan jakaa seuraaviin osiin:

 

Hes. 1-24	Tuomion julistus Juudalle
Hes. 25-32	Tuomion julistus kansoille
Hes. 33-48	Pelastussanoma Jumalan kansalle

Vuoden 586 eKr. katastrofi

Hesekiel sai kuulla pakolaiselta, että Jerusalem oli valloitettu (Hes. 33:21-22). Tuo päivä oli Juudan kansan historiassa katastrofi ja se näkyy monella tavalla Vanhan testamentin teksteissä. Viholliset olivat päässeet sisälle Herran, Jahven, pyhään kaupunkiin. Heidän jumalansa olivat voittaneet Jahven, näin uskottiin. Toivo näytti olleen mennyttä. Jäljellä oli kääntyminen vieraiden pakanajumalien puoleen. Ne olivat osoittaneet mahtinsa ja kukistaneet Israelin Jumalan. Mutta Hesekielillä oli toisenlaista kerrottavaa kansalle. Hän oli saanut nähdä, kuinka Herran kirkkaus poistui Jerusalemista. Hesekiel ymmärsi, että Herra itse oli johtanut tapahtumien kulkua ja sallinut temppelinsä hävityksen. Pakanajumalat eivät suinkaan olleet voittaneet Jahvea, vaan Herra oli vihastuneena kansan synteihin hylännyt kaupunkinsa vihollisten valtaan.

Hes. 36:17-32 on hyvä osoitus siitä, kuinka Hesekielin julistus muuttui vuoden 586 jälkeen. Kansa oli saanut Jumalan sanan uhkaaman rangaistuksen (Hes. 36:17-19). Pakanakansojen sekaan joutuneina he häpäisivät Jumalan nimen – ”Nämä ovat Herran kansaa, mutta heidän on täytynyt lähteä maastaan” (Hes. 36:20). Vuoden 586 eKr. tapahtumien jälkeen Herralla oli uusi suunnitelma kansansa varalle. Hesekiel julisti, että Herra tulee osoittamaan pakanakansoille, ettei häntä suinkaan ole voitettu (Hes. 36:21-23): ”Minä olin murheellinen, koska israelilaiset tahrasivat pyhän nimeni, minkä kansojen keskelle joutuivatkin. Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: En minä teidän tähtenne, israelilaiset, tee sitä minkä teen. Minä teen sen pyhän nimeni tähden, jonka te olette tahranneet, minkä kansojen keskelle olettekin joutuneet. Minä osoitan, miten pyhä on suuri nimeni, vaikka se on tahrattu kansojen keskuudessa - te olette tahranneet sen kansojen keskellä. Kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra - näin sanoo Herra Jumala - kun minä siinä, mitä teille teen, osoitan pyhyyteni niiden nähden.”

Herran pelastussuunnitelma toteutuu pakanakansojen keskuudessa suvereenisti. Hän tuo oman kansansa takaisin omaan maahansa (Hes. 36:24). Hän uudistaa sen ja antaa henkensä heihin ja ohjaa heidät elämään Jumalan tahdon mukaan (Hes. 36:25-27). Kansa saa asua maassansa (Hes. 36:28). Jumalan ja kansan suhde uudistuu: ”te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne” (Hes. 36:28). Jumala vapauttaa kansansa kaikista kahleista (Hes. 36:29-30). Seurauksena on, että kansa menee itseensä ja muistaa kaiken tekemänsä pahan. Se alkaa inhota itseään tekemiensä rikosten vuoksi (Hes. 36:31). Jumalan toiminnan tarkoituksena on kirkastaa oma pyhä nimensä (Hes. 36:32): ”En minä teidän tähtenne tee sitä minkä teen, sanoo Herra Jumala, se teidän tulee tietää. Hävetkää, muistakaa vaellustanne ja hävetkää, israelilaiset!”

Kuollut kansa herää henkiin

Hes. 37 on vaikuttava kuvaus pakkosiirtolaisuuteen ajetun kansan kohtalosta. Sitä verrataan joukkohautaan, jossa on lukematon määrä vainajien luita. Jumalan kansa vieraalla maalla on kuollut; se on menettänyt kaiken toivonsa (vrt. Ps. 137). Hesekiel saa kuitenkin nähdä näyssä, kuinka kuollut kansa herää henkiin. Hän näkee joukkohaudan luiden heräävän yhtäkkiä eloon profeetan ennustuksen vaikutuksesta. Luut lähenevät muita luita ja liha muodostuu niiden ympärille, ja lopulta henki menee olioihin; heistä tulee eläviä. Samalla tavalla Jumala on uudistava kansansa: Hän tuo kansansa takaisin omaan maahansa ja antaa heille elävän ja uuden hengen, niin että he elävät Jumalan tahdon mukaan. Herra yhdistää Juudan ja Efraimin toistensa kanssa (Hes. 37:19) ja antaa heille ruhtinaaksi Daavidin sukuun kuuluvan palvelijan (Hes. 37:24). Jumala tekee heidän kanssaan uuden liiton, rauhan liiton (Hes. 37:26) ja puhdistaa heidät kaikesta vääryydestä ja synnistä (Hes. 37:23).

Kuvaus kuolleen kansan henkiin heräämisestä osoittaa hyvin, mikä ero oli Hesekielin tuomion ja pelastuksen julistuksen välillä. Tuomio oli kuin kuolema, joka tuhoaa kaiken, kun taas pelastus on uudelleen herääminen henkiin kuolleesta tilasta. Hesekiel ymmärsi tuomion puhdistusoperaationa, jossa Jumala teki erotuksen vanhurskaan ja jumalattoman välillä (Hes. 20:37-38, 22:17-22, 24:11, vrt. Jes. 1:21-26). Tuomio oli kansan ansaitsema oikeudenmukainen rangaistus, kun taas pelastus on Jumalan armoteko ilman kansan erillisiä ansioita. Kaikki tapahtuu sen vuoksi, että koko maailma ymmärtäisi, kuka on maailman todellinen Herra.

Magogin pääruhtinas ja hänen hyökkäyksensä Jerusalemiin

Tehdäkseen pakanakansoille selväksi, että Herralla olisi ollut mahdollisuus pelastaa kansansa babylonialaisten hyökkäykseltä vuosina 588-586 eKr., Jumala provosoi Gogin lähtemään sotaan Jerusalemia ja Jumalan kansaa vastaan. Kansa, jonka Jumala on tuonut takaisin omaan maahansa, elää siellä suojattomana, ilman muuria ja linnoituksia (Hes. 38:4, 10-12). Gogin mukana tulee valtava kansojen lauma, ympäri maailmaa (Persia, Etiopia jne; Hes. 38:4-6). Kansojen laumat kerätään Jerusalemin kimppuun, jotta ne henkilökohtaisesti saisivat nähdä Herran voiman suojella omaa kansaansa: ”Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni, annan kaikkien kansojen tuntea, kuka minä olen. Ne tietävät silloin, että minä olen Herra” (Hes 38:23).

Kuka sitten on Gog? Ja mikä maa Magog? Gogista sanotaan, että hän on Mesekin ja Tuubalin pääruhtinas. Mesek ja Tuubal olivat israelilaisen maailmannäkemyksen mukaan maailman pohjoisemmissa osissa asuvat heimot (ks. 1. Moos. 10:2-3). Pohjan periltä Gog johtaa pakanakansojen valtavan sotalauman Jerusalemin vuorille, jossa ne tuhoutuvat. Hesekielin tarkoitus tuskin oli ilmaista, kuka Gog oikein on. Jumalan provosoiman sodan tarkoitus on osoittaa pakanakansoille, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntinsä tähden, koska he eivät pysyneet Herralle uskollisina (Hes. 39:23).

Gogin sodan taustaa

Gogin sodan taustalla on jerusalemilainen Siion-teologia. Sen juuret löytyvät vanhoista Siion-psalmeista Ps. 46, 48 ja 76 ja monesta profeettakirjan teksteistä. Vanhan heprealaisen käsityksen mukaan maan äärimmäisillä kolkilla asustivat vaaralliset kansanjoukot, ehkä jopa jonkinlaiset demonivallat. Jeremia ennusti tähän liittyen (Jer. 6:22): ”Katso, pohjoisesta maasta tulee kansa, suuret joukot nousevat kaukaa maailman äärestä.” Jeremian mukaan tämä maan äärilaidoilta tuleva joukkio käy Juudan kimppuun. Hänen julistuksessaan nämä kansanjoukot saavat konkreettisen muodon: babylonialaiset, jotka tulevat hävittämään Jerusalemin.

Magogin pääruhtinas Gog joukkoinensa tuhoutuvat Jerusalemin edustalla. Pakanakansojen tuomitseminen Jerusalemin vuorilla on teema, joka juontaa juurensa Jesajan julistuksesta. Jesaja nimittäin ennusti Assyrian joukkojen hyökkäyksen Juudaan ja niiden tuhoutumisen Juudan vuorilla (Jes. 10:5-19; 14:24-27; 17:12-14; 29:1-8; 30:27-33; 31:4-9), kuten sitten kävikin (Jes. 36-37). Sanheribin hyökkäys Jerusalemia vastaan (Jes. 36-37) on selvä esikuva Gogin tulevasta hyökkäyksestä.

Myös pikkuprofeettakirjoissa on lukuisia tekstejä, joissa puhutaan pakanakansojen hyökkäyksestä Jerusalemia vastaan Sak. 12 ja 14, Joel 3, Miika 4:11-13. Ei siis ihme, että Ilmestyskirjassa Gogilla ja Magogilla on tärkeä asema Jumalan lopunajan suunnitelmassa (Ilm. 20:7-10).

Kaupunki nimeltä ”Herra on täällä”

Hesekielin kirja päättyy näkyyn uudesta Jerusalemista (Hes. 40-48). Uusi Herralle pyhitetty temppeli rakennetaan vanhan ja hävitetyn tilalle keskelle Jerusalemia (Hes. 40-42). Luvussa 43 kerrotaan, kuinka Herran kirkkaus, joka aikoinaan siirtyi pois vanhasta ja saastuneesta temppelistä itään päin Öljyvuorelle (Hes. 11:22-23), palaa takaisin samasta suunnasta nyt uuteen temppeliin (Hes. 43:2). Siksi pyhäkön ulommainen idänpuoleinen portti tulee pitää suljettuna (Hes. 44:2).

Herran uudistuneessa temppelissä pappisvirkaa saavat hoitaa ainoastaan Sadokin sukuun kuuluvat miehet (Hes 43:19, 44:15, 48:11, vrt. 1. Sam. 2:34-35; 1. Kun. 2:35). Uhrikultti uudistetaan temppelissä (Hes. 43). Myös Daavidin sukuun kuuluvalla ruhtinaalla on tärkeä asema temppelissä ja siellä vietettävissä jumalanpalveluksissa (ks. Hes. 44:3, 46:8-10).

Temppeliä ympäröi kaupunki, uusi Jerusalem, jossa on 12 porttia, kolme kuhunkin ilmansuuntaan. Niistä kulkee sisälle kaupunkiin Israelin kaksitoista sukukuntaa, ja kullakin sukukunnalla on oma nimikkoporttinsa (Hes. 48:30-34). Koko Luvattu maa jaetaan uudelleen sukukuntien kesken (Hes. 45:1, 47:13-23).

Hes. 47:1-12 on ihmeellinen kuvaus temppelin kynnyksen alta itään päin virtaavasta virrasta, joka vuolaana saapuu Kuolleelle merelle ja tekee siitä kaloille kelvollisen järven. Kalastajat En-Gedin ja En-Eglaimin rannoilla vetävät suuria kalansaaliita verkoillansa. Luvattu maa muuttuu paratiisiksi. Sen keskuksena on Herran temppeli, jossa Herran kirkkaus asuu (Hes. 43:7): ”Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni...” Tämän vuoksi Hesekielin kirjassa uudistunutta Jerusalemia kutsutaan nimellä ”Herra on täällä”.

 

Antti & Martti Laato