Media­kirjasto

Danielin kirja

Kuka oli Daniel?

Danielin kirjan ulkopuolella hänen nimensä mainitaan Hesekielin kirjassa. Hes. 28:3 ylistää Danielia viisaaksi mieheksi, ja Hesekielin kirjan jakeissa 14:14,20 hänet asetetaan samalle viivalle Nooan ja Jobin kanssa. Tämä rinnastus antaa aiheen olettaa, että Daniel on Nooan ja Jobin tavoin ollut legendaarinen hahmo kaukaisessa menneisyydessä. Ras Shamrasta löydetyt ugaritinkieliset tekstit (1400-1300-luvulta eKr.) puhuvat kuninkaasta nimeltä Daniel/Danel, joka oli tunnettu viisaudestaan ja oikeudenmukaisuudestaan. Hesekiel saattoi viitata juuri tähän tarunhohtoiseen sankarihahmoon menneiltä ajoilta. Myös Nooan ja Jobin kaltaiset henkilöt tunnetaan muinaisesta Lähi-idästä; ne olivat laajalti tunnettuja. Nooa (tai Uthnapistim) on henkilö, joka pelastuu Jumalan (tai jumalien) aiheuttamasta vedenpaisumuksesta. Job joutuu kärsimään. Daniel taas on kuuluisa viisaudestansa ja ymmärryksestänsä. Danielin kirjan päähenkilö on siis joku toinen samanniminen henkilö, joka eli pakkosiirtolaisuuden aikana.

Makkabealaisajan taustaa

Danielin kirjan historiallista taustaa ei voi ymmärtää ilman makkabealaisaikaa. Vanhan testamentin apokryfikirjat 1.-2. Makk. kertovat juutalaisten kapinasta Seleukidivaltakunnan kuningasta Antiokhos IV Epifanesta vastaan, joka yritti väkisin pakottaa juutalaiset luopumaan isiensä uskosta. Antiokhos IV Epifanes tuli kuninkaaksi vuonna 175 eKr. Hänen päämääränään oli luoda poliittinen, sosiaalinen, ekonominen, uskonnollinen ja kulttuurin puolesta yhtenäinen valtakunta. Tähän päämäärään päästäkseen hän pakotti juutalaisia luopumaan Mooseksen lain määräämistä tavoista. 1. Makk. 1:43 kertoo, kuinka moni juutalainen alistui tähän Antiokhoksen yhtenäistämispolitiikkaan kieltämällä uskonsa. Ärsyttääkseen juutalaisia vielä enemmän Antiokhos teetti jumalankuvan Olympoksen Zeuksesta ja asetti sen Jerusalemin temppeliin joulukuussa 167 eKr. Tämä epäjumalankuva tunnetaan Makkabealaiskirjoissa ja Danielin kirjassa nimellä “hävityksen kauhistus” (1. Makk. 1:54; 2 Makk. 6:2; Dan. 11:31, 12:11).

Danielin kirjaa lukiessa ei voi välttyä huomaamasta, miten makkabealaisaika luo taustan monelle Danielin kirjan luvulle. Dan. 8 kuvaa Aleksanterin Suuren voiton Persiasta (Dan. 8:5-7), Aleksanterin valtakunnan hajoamisen hänen kuolemansa jälkeen (Dan. 8:8). Samassa luvussa kuvataan, kuinka yhdestä diadokkivaltiosta (= Seleukidit) nousee esiin jumalaton kuningas (= Antiokus IV), joka taistelee Jumalan omia vastaan (Dan. 8:9-12). Dan. 8:13-14 viittaa Jerusalemin pyhäkön saastuttamiseen, jota kesti 1150 päivää eli runsaat kolme vuotta (“hävityksen kauhistus” oli temppelissä vuosina 167-164 eKr.). Vastaavalla tavalla luvussa Dan. 11 käydään läpi Seleukidien historiaa ja jakeesta Dan. 11:21 alkaen Antiokus IV:n vaiheita. Nämä tarkat kuvaukset on kirjoitettu ylös vasta makkabealaisaikana. Ne pohjautuvat osittain vanhempiin Danielin nimissä tallennettuihin traditioihin, jotka on tulkittu ajan historiallisesta tilanteesta käsin ja aktualisoitu.

Vanhoja traditioita

Danielin kirjan nykyinen muoto on peräisin siis 160-luvulta eKr., mutta kaikki kirjan materiaali ei kuitenkaan ole peräisin vasta makkabealaisajalta. Monet Danielin kirjan eskatologiset ja apokalyptiset teemat ovat varhaisia, ja ne ovat tulleet ajankohtaisiksi makkabealaisaikana. Näin voidaan ymmärtää myös se voimakas uskonnollinen lataus, mikä Danielin kirjassa on. Danielin kirja ei ole ideologinen propagandakirjoitus Antiokhos IV:ää vastaan, vaan uskon näkökulmasta nouseva todistus, että Korkein Jumala voi puuttua tapahtumien kulkuun ja pelastaa omansa hävittäjän käsistä.

Danielin kirja jakaantuu kielen perusteella osiin A - B - A. Kirja alkaa heprean jaksolla (1:1-2:3) ja jatkuu aramean kielellä (2:4-7:28) ja päättyy hepreankieliseen jaksoon (8:1-12:13). Kirjan arameankielisellä osalla on selkeä kirjallinen rakenne. Se seuraa mallia a-b-c-c-b-a:

 

(a) neljä valtakuntaa; Dan. 2 ja 7

(b) Jumala pelastaa omansa, jotka uskonsa takia ovat joutuneet kuoleman vaaraan; Dan. 3 ja 6

(c) Babylonian kuninkaan jumalattomuus ja rangaistus; Dan. 4 ja 5

Tämä yhtenäinen malli arameankielisessä osassa viittaisi siihen, että se on ollut oma kirjallinen kokonaisuutensa, joka on liitetty mukaan Danielin kirjaan sen lopullisessa kirjoitusvaiheessa makkabealaisajalla. Lukujen sanoma on ollut varsin ajankohtainen juuri makkabealaisaikana, jolloin monet juutalaiset joutuivat uskonsa takia vainottaviksi.

Ihmisen Poika

Danielin saa yöllisessä näyssään nähdä neljä hirmuista petoa, jotka kuvaavat neljää jumalatonta maailmanvaltaa. Pedot on kuvattu sekasikiömäisiksi olennoiksi, joiden vallan alaisuudessa Jumalan tarkoittama ihmisyys katoaa. Petomaisten valtakuntien jälkeen Danielille näytetään, miten Jumala hallitsee maailman historian tapahtumien kulkua. Neljännen pedon vallan ollessa suurimmillaan Jumala näyttää voimansa (Dan. 7:9-10):

 

Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin.

Jatkossa kirjoittaja kuvaa, miten Jumala kukistaa petomaiset valtakunnat. Seuraa uusi ihmeellinen aikakausi maailmassa, jolloin Jumalan tarkoittama ihmisyys toteutuu. Daniel kuvaa tätä uutta aikakautta Ihmisen Pojan valtakunnalla. Seemiläinen ilmaisu ”ihmisen poika” tarkoittaa yksinkertaisesti ”ihmistä”. Ihmisen Poika on kuvattu pre-eksistentiksi pelastajahahmoksi, joka valmistautuu Jumalan tykönä ottamaan vallan käsiinsä maailmassa (Dan. 7:13-14):

 

Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen [Ihmisen Poika]. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.

Daniel pyytää saada selvyyttä siihen, mitä hänen näkynsä oikein tarkoittaa, ja hänelle vastataan (Dan. 7:17-18): ”Nuo neljä suurta eläintä tarkoittavat, että neljä valtakuntaa nousee hallitsemaan maailmaa. Mutta Korkeimman pyhät saavat vallan ja ottavat haltuunsa kuninkuuden ikuisuuksien ikuisuuteen saakka.” Ihmisen Poika kuvaa ”korkeimman pyhiä”. Varhaisessa juutalaisuudessa pohdittiin, ketkä olivat ”korkeimman pyhät”, jotka muodostivat Ihmisen Pojan? Yksi mahdollinen tulkinta oli enkelit, jotka tulisivat Jumalan omien avuksi maailmassa. Toisena mahdollisuutena oli, että kyseessä olivat Jumalan nimiin otetut pyhät ihmiset. Meille säilyneissä juutalaisissa teksteissä oleellinen pohdinta on kuitenkin ollut se, voiko Ihmisen Poika viitata myös yksilöön. Danielin näyn mukaan neljän pedon päät edustavat kuninkaita; siksi oli luonnollista ajatella, että myös Ihmisen Pojan valtakunnalla on pää eli kuningas. Tätä kuninkaallista hahmoa alettiin kutsua Ihmisen Pojaksi. Kuka hän varhaisen juutalaisen tulkinnan mukaan oli?

Etiopian kirkossa Ensimmäinen Heenokin kirja laskettiin kanoniseksi. 1. Heenokin kirja on alkujaan juutalainen teksti ja käsittää viisi erillistä Heenokin nimissä talletettua kirjaa. Heenok oli Raamatun mukaan ennen vedenpaisumusta elänyt ihminen. 1. Moos. 5:24 kertoo hänestä ihmeellisen asian: ”Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.” Toisen temppelin ajan juutalaiset tulkitsivat tämän tarkoittavan sitä, että Heenok ei koskaan kuollut, vaan hänet temmattiin Jumalan luokse taivaaseen. Näin Heenokista tuli tärkeä hahmo juutalaisessa lopunaikaa koskevassa (apokalyptisessa) kirjallisuudessa. Ajateltiin, että Heenok sai Jumalalta tietää asioita, jotka tulevat tapahtumaan maailmassa. Syntyi erilaisia Heenokin nimissä kirjoitettuja tekstejä. Me tunnemme neljä 1. Heenokin kirjan osaa Qumranista löydettyjen tekstien joukossa ja ne ajoittuvat 200-luvulta eKr. alkaen aina Jeesuksen aikaan asti. UT:n kannalta merkittävin Heenokin kirjan osa, luvut 37-71 (ns. Vertaukset) eivät ole Qumranin tekstien joukossa. Siksi tutkijoiden keskuudessa vallitsee erimielisyys siitä, kuinka vanha tämä osio 1. Heenokin kirjassa on. Yleisin on se käsitys, että 1. Heenok 37-71 on kirjoitettu ennen Jeesuksen aikaa.

1. Heenok 37-71 kuvaa Jumalan valittua, jota kutsutaan Danielin kirjan Ihmisen Pojaksi, Jesajan kirjan Palvelijaksi ja Messiaaksi. Tälle Jumalan valitulle annetaan tuomiovalta, ja hän saapuu tuomitsemaan maailman. Luvun 1. Heenok 71 mukaan Jumalan valittu, Ihmisen Poika, on Heenok itse. Ajatus, jonka mukaan maailmassa elänyt ihminen voisi toimia lopunajan tuomarina, ei ole poikkeuksellinen juutalaisuudessa.

 

Vuosiviikkoapokalypsi

Danielin kirjan jakeissa Dan. 9:24-27 on mielenkiintoinen kronologinen esitys maailmanajan lopusta. Jeremian ennustama 70 vuoden pituinen pakkosiirtolaisuus (Jer. 25:11-12; 29:10) on Aikakirjojen lopussa tulkittu niin, että maan tulee saada hyvitykset sapattivuosista (2. Aik. 36:21). Näin päädytään siihen, että Jeremian ennustama 70 vuoden jakso vastaa 490 vuoden pituista jaksoa Israelin historiassa. Vuosiviikkoapokalypsin (Dan. 9:24-27) kirjoittaja tulkitsee tämän ajan kolmeksi eri kaudeksi. Ensimmäinen jakso kestää 7 vuosiviikkoa eli 49 vuotta, mikä on pakkosiirtolaisuuden ajan kesto (586-538/37 eKr.). Toinen pitkä jakso on 434 vuoden pituinen, ja se vastaa kaikkien Juudan kuninkaiden hallitusvuosia Salomosta aina Sidkiaan niin kuin ne on Kuninkaiden kirjassa annettu. Ilmeisesti ajatuksena on, että kansa joutuu elämään uudelleen kuninkaiden ajan, mutta nyt Mooseksen lakeja seuraten. Jerusalemin temppelissä toimitettiin uhrit Mooseksen lakien mukaan, ja kirjoittaja uskoo, että tietyn ajanjakson jälkeen, joka vastaa Juudan kuninkaiden aikaa, kansaa kohtaa eksiilin aikainen kriisiaika eli kolmas ajanjakso. Tämä kolmas ajanjakso kestää yhden vuosiviikon eli 7 vuotta. Sinä aikana vihollinen hyökkää Jerusalemiin, surmaa voidellun (voideltu ylipappi tai Daavidin suvun voideltu), mutta tuhoutuu lopulta. Seurauksena on uusi loistava aikakausi Jumalan kansalle.

Kun ylipappi Onias III murhattiin noin vuonna 171/70 eKr., jotkut juutalaiset uskoivat, että vuosiviikkoapokalypsin viimeinen ajanjakso, seitsemän vuoden kriisiaika oli käynnistynyt. Makkabealaiset ryhtyivät lopulta kapinaan ja onnistuivat puhdistamaan Jerusalemin temppelin, jonne Antiokhus IV Epifanes oli pystyttänyt ”turmion iljetyksen” vuonna 167 eKr. Temppelin puhdistus ja uudelleen vihkiminen vuonna 164 eKr. muistetaan sittemmin juutalaisuudessa jokavuotisena Hanukka-juhlana.

Ylösnousemususko

Danielin kirja on ainoa Vanhan testamentin kirjoista, jossa kiistatta esiintyy usko ylösnousemukseen (Dan. 12:1-3). Monissa psalmeissa (esim. Ps. 16), Jobin kirjassa (Job 19:25-27) samoin kuin Jesajan kirjassa (Jes 26:19) annetaan toiveita siihen, että Jumala voisi pitää huolta ihmisistä myös kuoleman jälkeen. Yhdessäkään niissä ei ole kuitenkaan selvää viittausta siihen, että ruumillinen ylösnousemus todellisuudessa tapahtuisi. Esim. Jes. 26:19 on mahdollista tulkita myös vertauskuvallisesti kuten Hesekielin kirjan luvussa 37 kuvattu ylösnousemus. Kansa herää henkiin pakkosiirtolaisuuden kuolemasta. Dan. 12:1-3 on kuitenkin kiistaton osoitus siitä uskosta, että kerran aikojen lopulla tapahtuu ylösnousemus ja sitä seuraa viimeinen tuomio.

 

Antti & Martti Laato