Media­kirjasto

Aamos

Salomon kuoleman jälkeen (930 eKr.) Israelin valtakunta jakaantui kahtia. Juudan heimo ja osa benjaminilaisista pysyivät uskollisina Daavidin suvulle, kun taas muut 10 heimoa valitsivat kuninkaakseen Jerobeamin (1. Kun. 12). Pohjoisesta kuningaskunnasta alettiin käyttää nimeä Israel ja eteläisestä Juuda. Kuninkaiden kirjat seuraavat näiden kahden kuningaskunnan historiaa aina niiden tuhoutumiseen saakka. Assyrialaiset tuhosivat Israelin vuosina 722-720 eKr. ja babylonialaiset Juudan 588-586 eKr. Profeetta Aamoksen toiminta sijoittuu aikaan, jolloin molemmat kuningaskunnat olivat itsenäisiä ja taloudellisesti ja poliittisesti voimakkaita, meidän ajanlaskumme mukaan 760- ja 750-luvuille eKr. Silloin Israelin kuninkaana oli Jerobeam II (787-747) ja Juudan kuninkaana Ussia (786-735).

Aamos oli kotoisin Juudan Tekoa-nimisestä kaupungista, joka sijaitsi Jerusalemin lähellä, sen eteläpuolella. Hän sai kuitenkin kutsun toimia profeettana Israelissa. Israel eli kukoistuskauttaan Jerobeam II:n aikana. Se oli päässyt voitolle pitkäaikaisista vihollisistaan, aramilaisista, jotka olivat 800-luvun loppupuolella Israelin pahimpia vihollisia (2. Kun. 10:32-33; 13:7). Israelin onneksi kuitenkin Assyrian kuningas Adadnirari III (806-783) hyökkäsi Aramiin n. vuonna 800 eKr. ja heikensi sen poliittista valtaa. Saman kohtalon Aram koki n. 20 vuotta myöhemmin. Nykyisen Irakin alueilla sijaitseva Assyria oli ollut aina 850-luvulta alkaen kiinnostunut Palestiinasta, ja se teki sinne monta sotaretkeä. Meille säilyneet Assyrian kuninkaiden sotaretkistä puhuvat aikakirjat kertovat, kuinka Israelin kuninkaan Ahabin (873-851) lähettamat joukot taistelivat Assyrian kuningasta Salmaneser III:a vastaan Karkarissa vuonna 853. Israelin kuningas Jeehu (845-828) maksoi veroa vuonna 841. Sam.alle Assyrian kuninkaalle.

700-luvulle tultaessa Assyrian valta Palestiinassa kuitenkin heikkeni, kun Adadnirarin kuoleman jälkeen pohjoisessa sijaitsevat hurrilaisheimot yhdistyivät voimakkaaksi Urartun valtioksi. Se onnistui tuottaamaan raskaita tappioita Assyrialle, mikä pakotti sen jättämään Palestiinan rauhaan. Niinpä poliittisesti voimakas Israel saattoikin 700-luvulla Jooaan ja Jerobeam II:n johdolla valloittaa takaisin Aramille menettämänsä alueet (2. Kun. 13:24s, 14:25,28). Nämä aluevaltaukset heijastuvat myös Aamoksen julistuksessa (ks. esim. Aam. 6:13-14). Myös Juudalle Israel aiheutti raskaita tappioita (2. Kun. 14:8-14). Poliittisen hyvinvoinnin myötä Israelista tuli taloudellisesti kukoistava kuningaskunta. Hyvinvoinnin seurauksena sosiaaliset luokkaerot kasvoivat: rikkaat alkoivat sortaa köyhiä. Ja kuten aina hyvinvointivaltioissa myös yleinen tapojen turmelus pääsi valtaan: esim. moraaliton elämä ja oikeusmurhat tulivat yleisiksi. Kaikki tämä yhteiskunnassa vallitseva kaaos heijastui myös uskonnollisessa elämässä. Enää ei otettu vakavasti säädöksiä, jotka Mooseksen johdolla oli Siinailla saatu. Jumalaa palveltiin kyllä tekopyhästi uhreja uhraamalla, mutta kansan sydän oli kaukana Herrasta eli kaikki tehtiin vain ulkonaisesti. Aamoksen keskeiseksi tehtäväksi tulikin julistaa Israelille tuomio sen muotojumalisesta suhtautumisesta elävään ja todelliseen Herraan.

Aamos oli ammatiltaan metsäviikunapuiden viljelijä ja lammasten paimen (Aam. 7:14) Kuitenkaan hän ei ollut köyhä ja sivistymätön. Jakeessa Aam. 1:1 häntä luonnehditaan sanalla nōqēd. Sana esiintyy edellä mainitun kohdan lisäksi vain jakeessa 2. Kun. 3:4. Siinä Mooabin kuningasta nimitetään nōqēdiksi, jonka tehtävänä oli toimittaa Israelin kuninkaalle verona lampaita ja villaa. Mooabin kuningas tuskin kuitenkaan oli vain pelkkä paimen. Ennemminkin häntä voitaisiin luonnehtia jonkinlaiseksi paimenten päämieheksi, jolla oli vastuu siitä, että Israelin kuningas sai tarvitsemansa tavarat. Asiasta kirjoitetaan myös Vanhan testamentin ulkopuolisissa lähteissä. Eufrat-virran varrelta sijaitsevasta muinaisesta suurkaupungista Marista löydetyissä savitauluissa esiintyy ammattiryhmä naqidu, joka oli vastuussa siitä, että temppelin uhritoimituksissa oli saatavilla tarpeeksi eläimiä uhreiksi. Niinpä yhdenkin naqidun vastuualueeseen kuului 500 lehmän ja 2000 lampaan ja vuohen toimittaminen. Naqidut olivat paimenten (re’u) esimiehiä ja vaativat veroina heiltä kyseiset määrät eläimiä. Myös muinaisen Ugaritin kaupungin raunioista löytyneet tekstit kertovat ammattiryhmästä nqdm (sanan vokaaleista ei ole varmaa tietoa), joka toimi kiinteästi temppelin yhteydessä. Teksteistä käy selvästi ilmi, että tämän ammattiryhmän jäsenet osasivat kirjoittaa ja olivat oppineita miehiä. Todennäköisesti Aamos oli siis paimenten esimies, joka oli vastuussa siitä, että Jerusalemin temppelin papeilla oli uhrattavaa. Tähän kuvaan sopii myös erinomaisesti Aamoksen kotipaikka Tekoa, joka sijaitsi vain 20 km Jerusalemista etelään. Aamos oli epäilemättä kirjoitustaitoinen ja oppinut mies ja kuului Juudassa yhteiskunnan korkeimpiin luokkiin. Oppineena miehenä Aamos oli hyvin perillä Israelin heimojen uskonnollisesta perinnöstä; hän tunsi hyvin Israelin vaiheet autiomaassa (Aam. 2:10, 5:25-26, 9:7), Kanaaninmaan valloituksen (Aam. 2:9) sekä Mooseksen välittämiä säädöksiä ja lakeja.

Aamoksen toiminta Israelissa keskittyi Betelin pyhäkköön (ks. Aam. 7:10-17). Mahdollisesti hän julisti tuomiota myös Samariassa (vrt. 3:9, 4:1, 6:1) ja Gilgalissa (vrt. 4:4, 5:5). Tosin yllämainitut kohdat eivät välttämättä edellytä Aamoksen oloa kyseisillä paikoilla.

Aamoksen kirjassa ei ole kuvattuna selvää kutsumisnäkyä. Luvuissa 7-9 on tosin talletettuna viisi näkyä, joita on yritetty tulkita sellaiseksi. Kolmas näky (Aam. 7:7-9) on toisinaan tulkittu tällaiseksi kutsuksi, mutta se ei ole vakuuttava ajatus. Vasta tässä näyssä Aamos tiedostaa Herran tuomion väistämättömästi kohtaavan Israelin kuningaskuntaa. Se kuvaa hyvin sitä pakkoa, jonka Aamos tunsi sisimmässään: Israelille on selkeästi julistettava Herran ilmoittama tuomio. Tämä sama sisäinen pakko näkyy myös jaksossa Aam. 3:3-8. “Leijona ärjyy: kuka ei pelkäisi? Herra, Herra puhuu: kuka ei ennustaisi?”

Aamoksen toiminta-aika ajoitetaan jakeen 1:1 perusteella aikaan kaksi vuotta ennen maanjäristystä. On hyvin mahdollista, että Aamoksen toiminta kesti vain tämän yhden vuoden. Haasorin suurkaupungin raunioista on löydetty merkkejä maanjäristyksestä joskus 760-luvulta eKr. (tarkka ajoitus epävarma). Tätä tuhoisaa maanjäristystä muistellaan vielä Sakarjankin kirjassa (14:5), n. 300 vuotta myöhemmin. Ilmeisestikin tätä suurta maanjäristystä pidettiin yhtenä merkkinä siitä, että Aamoksen julistus oli tullut Herralta. Yksi kiinnekohta Aamoksen profeetallisen toiminnan tarkkaan ajoittamiseen on jae 8:9, jossa puhutaan auringonpimennyksestä. Se tapahtui Israelissa vuonna 763 eKr. On vaikea sanoa, onko Aamoksen lausumat sanat (8:9) julistettu ennen tätä auringonpimennystä vai ovatko Aamoksen sanat ymmärrettävissä syntyneiksi kyseisen auringonpimennyksen johdosta. Joka tapauksessa näyttää todennäköiseltä, että Aamoksen toiminta kesti vain noin vuoden verran ja ajoittuu 760-luvulle eKr. (tai 750-luvulle eKr.).

Aamoksen kirja voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittää luvut 1-2 ja siihen on talletettu Aamoksen tuomionjulistukset Juudaa, Israelia sekä niitä ympäröiviä kuningaskuntia vastaan. Toinen osa (luvut 3-6) sisältää profeetan tuomion sanoja Israelia vastaan. Kolmannessa osassa (luvut 7-9) on Aamoksen viisi näkyä, keskustelu Betelin ylipapin Amasjan kanssa, kehotus parannukseen sekä tulevaisuuteen suuntautuva näky toivosta ja Israelin kansan uudistumisesta.

Aamoksen profetiat eivät ole aikajärjestyksessä. Tämä johtuu siitä, että ne on koottu yhteen myöhemmin hänen opetuslapsipiirinsä keskuudessa. On vaikea sanoa, milloin kirja on saanut nykyisen muotonsa. Tunnemme hyvin rajoitetusti yleensäkin Vanhan testamentin ajan historiaa. Tämä mahdollistaa monenlaiset mielipiteet profeettojen alkuperäisestä julistuksesta ja sanomasta. Kirjan lopullista muotoa pohdittaessa on hyvä muistaa, että Aamoksen profetioita tutkineet ja ne yhteen koonneet “kirjanoppineet” ovat voineet kommentoida Aamoksen tekstiä ja lisätä kirjaan joitakin osia.

Aamoksen kirja antaa hyvän kuvakulman Israelin “koti – uskonto – isänmaa” ideologiaan 700-luvun eKr. puolessa välissä. Israelin Jumalaa Jahvea pidettiin kuningaskunnan suojelijana. Betelin pyhäkköä luonnehdittiin “kuninkaan pyhäköksi ja valtakunnan temppeliksi” (7:12). Siellä odotettiin Herran päivän ilmestymistä (Aam. 5:18-20), jolloin Herra murskaisi Israelin viholliset ja antaisi kansalleen suuren voiton. Tähän liittyen siellä luultavastikin lausuttiin tuomion ennustuksia Israelin vihollisia vastaan sekä oman valtakunnan sisäpoliittisia vihollisia vastaan. Aamoksen kirjan luvuissa 1-2 seurataan Beetelin pyhäkössä mahdollisesti käytössä ollutta tuomiokaavaa. Luvuissa toistuu seuraava kaava:

 

1) “X:n kolmen rikoksen, neljän rikoksen...”

2) “minun päätökseni on peruuttamaton”

3) Seuraavaksi mainitaan X:n rikokset.

4) “Sentähden minä lähetän tulen X:ää vastaan”

5) “ja se kuluttaa X:n palatsit.”

Vieraita kansoja vastaan suunnattu tuomionjulistus tai rituaali esiintyy Egyptin muinaisissa kirousteksteissä. Niissä vihollisten nimet kirjoitettiin sotavankeja muistuttaviin savinukkeihin tai ruukunpalasiin, jotka särjettiin. Maagisella tavalla ajateltiin jumalten tuhoavan Egyptin viholliset: he murskaantuvat niin kuin saviastia murskataan; tai he joutuvat sotavangeiksi. Kirousteksteissä mainittiin – ei vain ulkopoliittisia vihollisia – vaan myös sisäpoliittiset viholliset. Betelin kultissa tämä tuomionjulistusformeli oli kiinteästi sidoksissa Jahve-sodan teemaan. Herran uskottiin taistelevan kansansa puolesta ja toteuttavan tuomionsa Israelin vihollisia vastaan.

Aam. 1-2 on pohjimmaltaan profeetan raakaa ironiaa. Hän aloittaa tuomitsemalla Israelin perivihollisen Aramin. Jakeiden 2. Kun. 14:23-29 mukaan israelilaiset ja aramilaiset kävivät keskenään taisteluja Jerobeam II:n aikana. Voimme mielessämme nähdä, miten Aramia vastaan taistelleet ”veteraanit” osoittavat suosiotaan, kun profeetan lausumat tuomion sanat kaikuvat Betelin pyhäkössä. Sen jälkeen Aamos luettelee muut Israelin ympärillä olevat valtakunnat. Kun Beteliin kokoontunut yleisö odottaa innostuksella, keille sisäpoliittisille vihollisille profeetta lausuu tuomionsa, he kokevatkin järkyttävän yllätyksen. Aamos lausuu tuomion koko Israelille ja ennustaa sille tuhoa (Aam. 2:13-16). Betelin kultissa korostettiin Jumalan antamia voittoja käydyissä taisteluissa vihollisia vastaan ja vakuutettiin, että Herra on kansansa turva ja apu. Hän on kansansa kanssa. Aamos ironisoi näitä voittoja (Aam. 6:13): “Te iloitsette Lo-Dabarista, tyhjästä, ja sanotte: ‘Omin voimin me valloitimme vahvan Karnaimin’.” Paikkakunnan Lo-Dabarin nimi merkitsee tässä “ei mitään.” Ilmeisesti viittaus on paikannimeen Loodebar. Aamos on vääntänyt tämän nimen toiseen muotoon ilmoittaakseen Betelin kokoontuneelle väelle, että israelilaisten saavuttama voitto Loodebarissa oli vähäpätöinen. On mahdollista, että israelilaiset saivat suurenkin voiton Loodebarissa. Joka tapauksessa tämä voitto on hyödytön: “ei mitään,” koska Israel tuhoutuu. Herra itse sotii kansaansa vastaan, koska se on luopunut Jumalan tahdosta.

Tuomiojulistuksessaan Aamos viittaa Betelin vääristyneeseen isänmaallis-uskonnolliseen ideologiaan. Betelin kultissa odotettiin Herran päivää, jolloin Jahve ilmestyy kansansa avuksi, kuulee sen rukoukset ja tuhoaa sen viholliset.  Mutta tällaiset toiveet ovat turhia, kun kansa on hylännyt Herran (Aam. 5:18-20). Profeetta kehottaa kansaa etsimään Herraa eikä menemään Beteliin tekemään lisää syntiä (Aam. 5:4-6). Herra ei mielisty Betelissä vietettävään jumalanpalvelukseen ja siellä uhrattuihin uhreihin (Aam. 5:21-24). Betelin kultissa vakuuteltu ilmaisu “Herra on meidän kanssamme” herättää Aamoksen mukaan turhia toiveita paremmasta, koska kansa etsii pahaa eikä hyvää (Aam. 5:14-15). Aamoksen kritiikki saavuttaa huippunsa luvuissa 7-9. Hän julistaa, että Betelin kuninkaallinen pyhäkkö raunioituu ja Jerobeamin suku tuhoutuu (Aam. 7:8-9). Profeetan sanojen johdosta Betelin ylipappi Amasja syyttää häntä salaliiton tekemisestä (Aam. 7:10-11) ja riistää häneltä vapaudenjulistaa Betelissä, Jumalan pyhäkössä (Aam. 7:12-13): “Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!”

Vastaus tähän Jumalan profeetallisen sanan hylkäämiseen tulee jakeessa Aam. 9:7, joka sisältää ankaran tuomionsanan Israelia kohtaan: “Ettekö te, israelilaiset ole minulle niin kuin etiopialaisetkin? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja filistealaisia Kaftorista ja aramilaisia Kiiristä?” Aamos tekee tyhjäksi Herran armonvalinnan Israelin kohdalla. Egyptin orjuudesta vapautuminen ei ollut poikkeuksellinen tapahtuma maailman historiassa, vaan vastaavalla tavalla Jumala on johdattanut muita kansoja. Aamos riistää israelilaisilta kaiken toivon luottaa Jumalan varjelukseen. Kansa, joka haluaa elää Jumalan tahdosta välittämättä, ei voi vedota Jumalan armonvalintaan tai huolenpitoon. Se, joka luopuu Jumalasta, sen Jumala hylkää.

Edellä lainatuissa ylipapin Amasjan sanoissa Beteliä luonnehditaan kuninkaan pyhäköksi ja valtakunnan temppeliksi. Betelin kultti tuki kuninkaan poliittisia intressejä. Hyvän vastaavuuden Betelin isänmaalliselle ideolgialle tarjoaa arkeologisissa kaivauksissa löytynyt Meesan steele, joka ajoitetaan 800-luvulle eKr. Piirtokirjoitus kuvaa Toisen Kuningasten kirjan luvussa 3 mainitun Mooabin kuninkaan taistelua Israelia vastaan. Meesan steele on kirjoitettu n. 100 vuotta ennen Aamoksen toiminnan aikaa. Meesa mainitsee Israelin kuninkaan Omrin nimeltä ja toteaa hänen sekä hänen poikansa (s.o. Ahabin) alistaneen Mooabin valtansa alle. Omri on ollut vaikuttava kuningas 880-870-luvuilla eKr., koska Assyrian kuninkaat vielä 700-luvulla eKr. puhuvat Israelista “Omrin maana.” Meesan steelessä Moabin kuningas vakuuttaa Kemosin, Moabin kansallisjumalan, olleen hänen puolellaan ja antaneen hänelle voiton Israelista. Liioitellen Meesa kirjoittaa: “Israel on hävinnyt ikuisiksi ajoiksi.” Meesa luettelee piirtokirjoituksessaan saavuttamiaan voittojaan ja kertoo vihkineensä israelilaiset miehet, naiset, lapset ja palvelijat uhriksi Kemosille. Hän mainitsee useita kulttipaikkoja, joissa Kemosta palveltiin Mooabin suojelijana. Vastaavalla tavalla Betelin kultissa vedottiin Jahveen Israelin suojelijana ja Israelin vihollisten kukistajana.

Aamoksen ääni hiljeni vähitellen – ei kuitenkaan se jumalallinen ääni, joka hänen kauttansa välitettiin Israelin kansalle. Noin 15 vuotta Aamoksen lausumien ennustusten jälkeen Jerobeamin suku tuhoutui, kun Sallum, Jaabeksen poika, surmasi valtaistuimelle nousseen Jerobeamin pojan, Sakarjan. Alkoi sisäpoliittinen kaaos, jota seurasi pian Israelin joutuminen Assyrian vero-orjuuden ikeeseen. Noin 40 vuotta Aamoksen toiminnan jälkeen Israelin kuningaskuntaa ei enää ollut olemassa. Assyria teki siitä selvää vuosina 722-720 eKr. (Aam. 5:2-3).

 

Antti & Martti Laato