Media­kirjasto

Kanaanin maan valloitus: Joos. ja Tuom.

Ei ole täysin selvää tulivatko kaikki Israelin heimot Luvattuun maahan yhtä aikaa vai tulisiko puhua useista muuttoaalloista. Onhan Vanhassa testamentissa säilynyt kaksi eri matkareittiä Luvattuun maahan. Näiden kahden eri reitin olemassaolo voisi selittyä sillä, että heimot ovat tulleet kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäinen muuttoaalto olisi voinut olla esim. Amarna-kautena, joskus 1400- tai 1300-luvulla eKr. ja jälkimmäinen Mooseksen seuraajan Joosuan johdolla 1200-luvulla eKr. Joka tapauksessa historian myöhempi kehitys näytti toteen sen, että kaikki Israelin ja Juudan alueilla asuneet heimot omaksuivat jahvismin. Jahve-uskosta tuli tunnusomainen piirre juuri Israelin ja Juudan alueilla, kun taas muualla Kanaanin maassa ja Syyriassa palvottiin toisia jumalia.

Joosuan kirjaa lukiessa saa helposti sen kuvan, että Kanaanin maan valloitus tapahtui nopeasti ja tehokkaasti. Kuitenkin Tuom. 1 viittaa siihen, että Israelin heimojen ei onnistunut alistaa valtansa alle tasangolla sijaitsevia voimakkaita kanaanilaisia kaupunkeja, koska näillä oli raudoitetut sotavaunut. Valloituksen varhaisimmissa vaiheissa israelilaiset olivat voittoisia lähinnä vain vuoristoseuduilla. Luvusta Tuom. 1 avautuva historiallinen katsaus on mahdollista saattaa sopusointuun arkeologisen aineiston kanssa. Vaikka arkeologia ei sinänsä paljastakaan, keitä Kanaanin maan kaupunkeihin 1200- ja 1100-luvulla asettuneet asukkaat olivat, on mahdollista yhdistää heidät juuri israelilaisiin. Koko Kanaanin maa kyettiin alistamaan Israelin vallan alle vasta Daavidin aikana. Yksi viimeisimmistä valloittamattomista kaupungeista oli Jerusalem (=Jebus). Daavidin joukot valloittivat sen n. vuonna 1000 eKr. (2. Sam. 5).

Kanaanissa asustavien israelilaisten heimojen välillä vallitsi keskinäinen avunanto vihollisten uhatessa. Esim. Deboran voittolaulussa (Tuom. 5) näkyy, kuinka heimojen välinen yhteistyö toimi hädän hetkellä. Laulussa ylistetään heimoja, jotka lähtivät sotaan Hasorin kuninkaan sotapäällikköä Siseraa vastaan ja toisaalta taas moititaan niitä, jotka eivät tulleet mukaan. Usein vihollisuhan hetkellä heimojen keskuudesta nousi karismaattisia johtajia eli tuomareita (esim. Ehud, Gideon, Debora, Jefta, Simson), joiden opastuksella viholliset lyötiin. Näistä karismaattisista johtajista tuli myös Israelin tuomareita s.o. oikeuden jakajia.

Israelin heimoilla oli joitakin tärkeitä keskuspyhäkköjä. Joissakin niistä sijaitsi aina myös Jumalan liiton arkku. Israelin heimot tulivat keskuspyhäkköön vuoden suurina juhlina palvomaan Jumalaa. Näitä pyhäkköjen keskuspaikkoja ovat olleet Sikem, Betel ja Silo. Sikemin vierestä, Ebalin vuoren juurelta on löydetty alttarirakennelma, joka ajoitetaan rautakauden alkuun, joskus 1100-luvulle eKr. Jakeiden Joos. 8:30-35 mukaan Joosua rakensi alttarin Ebalin vuorelle. Myöhemmässä vaiheessa tuomari Samuelin aikana Israelin uskonnollisena keskuksena oli Silo (1. Sam. 1-2).

Heimojen väliset suhteet eivät aina olleet lämpimiä. Keskinäisiäkin sotia käytiin (ks. esim. Tuom. 19-21). Tuomarien aikana on myös selvästi nähtävissä, kuinka kanaanilainen maanviljelysuskonto, Baalin palvonta, leviää israelilaisten heimojen keskuudessa. Kuningasaikana baalismista tuli ajoittain suosittu uskonto, varsinkin pohjoisessa kuningaskunnassa, Israelissa.

Antti & Martti Laato