Media­kirjasto

Arkinen työmme - jumalanpalvelusta joka päivä

18.5.2010 ⟩ Karkku ⟩ Erkki Koskenniemi

Erkki Koskenniemi, SLEY (1996)
 

Kuusitoista vuotta

Omissa kriiseissään taisteleva nuori mies kauhistui 2.7.1505 ukkosmyrskyssä näkemäänsä Jumalan vihaa ja lupasi lähteä munkiksi, jos vain hengissä pulastaan selviäisi. Myrsky taukosi ja uusi alkoi, sillä lupauksensa täyttävä nuori Martti Luther joutui törmäyskurssille suuresti kunnioittamansa isänsä kanssa. Pojan koulutukseen pannut rahat, vanhenevan vuorimiehen vanhuudenturva, olivat häviämässä tuhkana tuuleen. Mutta poika ei taipunut: Jos oli luvannut elämänsä Jumalan palvelukseen ja luopua kaikesta, silloin Jumalalle annettu lupaus oli myös pidettävä. Eikä Luther päästänyt itseään halvalla: Hän palveli Jumalaa rukoillen, paastoten ja tutkien itseään aina epätoivoon asti. Hän todella luopui kaikesta seuratakseen Kristusta. Varallisuus, arkinen ura, vaimo ja perhe jäivät toisten haaveiksi. Hänen tiensä oli kieltäytymisen tie, koska vain niin hän katsoi voivansa palvella Jumalaa. Isä taipui, koska oli pakko taipua.

Kuusitoista vuotta myöhemmin kaikki oli toisin. 21.11.1521 kuuluisaksi tullut ja nyt "erämaahan" eli Wartburgin linnaan paennut poika kirjoittaa isälleen koskettavan kirjeen. Nyt uskonpuhdistajaksi tullut poika muisti, miten isä oli nostanut aikanaan esille juuri oikean Raamatun sanan: "Etkö sitten ole koskaan kuullut, että pitää totella vanhempiansa?" Meni kuusitoista vuotta, ennen kuin poika oli valmis kohtaamaan tämän kysymyksen ja samalla suuren totuuden: Mennessään luostariin hän oli tehnyt elämänsä munauksen. Hän oli tosin halunnut aidosti palvella Jumalaa. Mutta sen sijaan, että hän olisi tehnyt sitä, mitä Jumala käski, hän teki sitä, mitä Jumala ei ollut koskaan käskenyt. Hän uhrasi Jumalalle jotain sellaista, mitä Jumala ei ollut koskaan pyytänyt. Samalla hän jätti antamatta sen kaiken, mitä Jumala oli säätänyt, ensimmäiseksi huolenpidon omista vanhemmistaan.

Löytö mullistaa maailman

Luostariin suunnistanut Luther oli aikanaan pikkutekijä siinä vahvassa virrassa, joka oli saanut alkunsa yli tuhat vuotta aikaisemmin.

Kolmannella vuosisadalla jälkeen Kristuksen sai pakanallisessa kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa sijaa uusplatonilainen filosofia. Tämän filosofian perustana on se, että kaikki aineellinen on pahaa ja halveksittavaa, aineeton oikeaa ja hyvää. Ajan kuluessa tämä ajatussuunta sai suuren vaikutuksen myös kristillisen kirkon parissa. Silloin juutalaisen ajatusmaailman rehevä, arkinen elämänilo (Vanha testamentti on tästä mainio esimerkki) vaihtui askeesin arvostamiseksi. Itsensä kurittaminen ja maailman kieltäminen nousivat suuriksi hyveiksi. Sukupuolisuus ja avioliitto katsottiin maailmallisiksi ja vähemmän arvokkaiksi asioiksi. Erämaan luostarit alkoivat koota niitä, jotka halusivat antautua kokonaan Jumalan palvelukseen. Koko kehityskulun vauhdittajana oli epäilemättä kirkonmiesten taipumus maailmallisuuteen ja evankeliumin unohtaminen.

Vuosisatojen aikana luostarilaitos, joka sai aikaan myös paljon hyvää, oli kanava niille nuorille naisille ja miehille, jotka halusivat antaa itsensä Jumalalle. Mitä tämä kehityskulku ja siihen liittyvä sukupuolisuuden halveksiminen merkitsivät paikallisseurakuntien työlle, on helposti käsitettävissä. Mm. naisten aikanaan suuri aktiivisuus seurakunnissa kuoli lähes täysin. Muodostui käsitys kahden tason kristillisyydestä: Jonkinlainen kristitty saattoi toki olla arkielämässäkin. Varsinainen pyhyys oli kuitenkin siellä, missä luovuttiin kaikesta Jumalan valtakunnan takia ja mentiin yksinäisyyteen palvelemaan Jumalaa.

Lutherin yksinkertainen löytö mullisti maailman. Sen taustalla oli evankeliumin ihana aarre: Jumalan kanssa ei tarvitse eikä voi käydä kauppaa. Hän antaa synnit anteeksi ilmaiseksi, Kristuksen tähden. En anna hänelle elämän uhria siksi, että pelastuisin, vaan siksi, että olen pelastettu. Jumalan kutsun seuraaminen ei siksi merkinnytkään lähtöä pois lähimmäisten keskuudesta, vaan heidän palvelemistaan. Saksan kirjakieltä merkittävästi kehittänyt Luther loi useita sanoja, niin myös saksan ammattia merkitsevän sanan Beruf. Tänä päivänä hotellivieras kirjoittaa Saksassa korttiinsa kohtaan Beruf, "kutsumus", oman arkityönsä. Jumala on "kutsunut" sinut opettajaksi, maanviljelijäksi, lukiolaiseksi, tehtaan työläiseksi, keittäjäksi, kotiäidiksi. Ja sillä paikalla sinä palvelet Jumalaa. Miten tämä sopii yhteen Raamatun kanssa?

Entä Raamattu?

Upeassa kirjassaan Marian ylistyslaulu Luther nostaa esille suuren esikuvan, Marian. Saatuaan Jumalan Pojan kannettavakseen oman sydämensä alle Maria ei meidän tietojemme mukaan lähtenyt luostariin. Hän jatkoi tavallista elämäänsä, tuli perheenäidiksi ja palveli Jumalaa tässä elämänmuodossa.

Marian esimerkkiin vetoaminen perustuu siihen, ettei Raamattu kerro mitään hänen vetäytymisestään luostariin, siis hiljaisuuteen. Huomattavasti voimakkaampi on se tuki, jonka saamme Uuden testamentin kirjeistä. Niissä nimenomaan annetaan ohjeita eri elämäntilanteissa oleville ihmisille: Perheenisille, äideille ja lapsille, isännille ja orjille (näin esim. Ef. 4-6 ja 1.Piet). Jumalan palveleminen ei edellytä lähtöä pois ihmisten luota, vaan aivan muuta: kääntymistä lähimmäisten puoleen ja heidän palvelemistaan. Marttyyrina kuollut ugandalainen piispa Festo Kivengere kertoo satuttavasti, miten hän meni vaimonsa kanssa riideltyään omaan työhuoneeseensa rukoilemaan. Herran Henki ilmoitti hänelle ykskantaan, että hän teki turhaa työtä työhuoneessaan, sillä Kristus on hänen vaimonsa kanssa keittiössä. Oli pakko lähteä liikkeelle ja ensin sopia vaimon kanssa.

Läheisesti aiheeseen liittyy se, mitä Uusi testamentti opettaa työnteosta. Työ ei ole vähäpätöinen asia, joka estää todellista tuntemista - työnarkomaanilla se saattaa toki muodostua epäjumalaksi. Varsinaisesti arkityö on kuitenkin tarkoitettu välineeksi palvella lähimmäisiä ja näin Jumalaa. Apostoli Paavali muistuttaa Ap.t. 20:33-35 ansainneensa omalla työllään elantonsa ja halunneensa näin auttaa vähäosaisia. Samoin hän opettaa Ef. 4:28: "Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle." Kristityn kunnia-asia on tehdä työ hyvin, ei niin kuin ihmisille vaan niin kuin Jumalalle: "Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte rauhallisesti, hoidatte omat asianne ja ansaitsette toimeentulonne kättenne työllä, niin kuin olemme käskeneet." (1.Tess. 4:11). Väärän hengellisyyden vuoksi toisten siivellä elävät saavat ankaran kehotuksen ryhtyä työntekoon (2.Tess. 3:8-14). Näillä sanoilla ei pidä kenenkään syyllistää niitä, jotka ovat ilman omaa tahtoaan työttöminä. Se on tämän itsekkään yhteiskunnan törkeyttä. Sen sijaan nämä kohdat eivät jätä minkäänlaista tilaa pylväspyhimyksille eikä puheelle kahden tason kristillisyydestä.

Entä me?

Meidän aikanamme luostarit eivät ole ongelma. Mutta olisiko meillä vielä jotain oppimista? Olemme vielä varsin kaukana siitä, että olisimme käsittäneet arkielämän pyhyyden!

Useimmat meistä ovat olleet tänään omassa arkityössään, maksettiin siitä sitten palkkaa tai ei. Oletko ymmärtänyt palvelevasi Jumalaa? Jos kuljetit maitoautoa, olit edesauttamassa sitä, että lapset ja aikuiset saivat maitonsa. Jos olit opettajana, olit antamassa lapsille valmiuksia auttaa itseään ja auttaa muita. Jos olit opiskelemassa, olit valmistautumassa tämän yhteiskunnan rakentamiseen. Jos hoidit kotia ja otit lapsesi vastaan, olit antamassa heille sitä, mitä he kipeästi tarvitsevat. Meidän hyvinvointimme koostuu pienistä palasista, joiden on osuttava paikalleen. Me emme pidä esim. jokapäiväisen ruuan saamista lautasillemme pikkuasiana, vaan näemme sen takana Luojan hyvyyden, josta meidän olisi kiitettävä Jumalaa enemmän kuin nyt teemme. Että jokainen rehellistä työtä tekevä tässä yhteiskunnassa palvelee Jumalaa, on tärkeä ja usein unohdettu näkökulma.

Toinen, varmaan yhtä usein unohdettu asia on kodin kristillisyys. Toisinaan tekee pahaa nähdä, miten sydämen uskolla ja käytöksellä kotona ja lähipiirissä ei ole mitään kosketuskohtaa. Nuori ihminen saattaa lukea Raamattua ja kulkea Suomea päästä päähän. Kotona sitten ollaan väsyneitä ja paiskotaan ovia. Ja kuitenkaan Herra ei ole läsnä vain rukoushetkissä ja nuortenilloissa - ne on annettu meille antamaan voimaa arkielämän kristillisyyteen. Eikä tämä totisesti ole vain nuorten ongelma. Erilaisten kokemusten perässä juoksevat uskovaiset ihmiset saattavat kylmästi sivuuttaa epäuskoiset läheisensä. Olisi syytä asettua oman aviomiehen asemaan ja ottaa Raamatun ohjeet todesta - siitäkin huolimatta että itsevalittu jumalanpalvelus on ihmiselle aina Jumalan sanaa rakkaampi.

Ehkä suurin opetus kätkeytyy juuri Jumalan sanan asemaan. Luther sivuutti aikanaan sen, mitä Jumala oli käskenyt ja panosti kaikkensa siihen, mistä ei mitään Jumalan käskyä ollut. Löydettyään Kristuksen evankeliumin hän oppi asettamaan kolmion kannalleen eikä kärjelleen. On kysyttävä sitä, mitä Jumala sanoo sanassaan, ei ihmismielipiteitä. Ja siinä on tänä päivänä valtava ohjelma kirkon uudistukselle.