Media­kirjasto

(professori Lauri Thurénin esitys 1.12.2011 Helsingin yliopistolla Hedbergin juhlavuoden seminaarissa)

Ennen sähköisen median kehittymistä laulut olivat tehokkaimpia tapoja levittää ideologista sanomaa. Puheet olivat kertakäyttöisiä ja koskettivat suppeaa kuulijakuntaa, etenkin kun liikkuminen oman pitäjän ulkopuolelle oli monin tavoin haasteellista. Painettuina puheet menettivät suuren osan retorisesta vaikuttavuudestaan – harvan sydän sykähtää Hedberginkään saarnoja lukiessa. Kirjojenkin yleisö jäi rajatuksi sekä niiden hinnan että tavallisten ihmisten heikon tai olemattoman lukutaidon vuoksi. Laulut olivat toista maata. Tarttuvaan sävelmään yhdistetty mitallinen teksti, jossa vielä oli tunnetasoa koskettavaa kuvakieltä, opittiin helposti ulkoa. Laulut levisivät nopeasti ja laajalle suullisessakin muodossa. Sekä sävelmien että sanojen taiteellinen ulottuvuus edisti niiden koskettavuutta (pathos), mikä puolestaan tehosti sisällön (logos) omaksumista. Esimerkiksi varhaisen työväenliikkeen ja evankelisen liikkeen laulujen sävelmien, kielikuvien ja ajatusten vertailu olisikin antoisa tehtävä. Samoihin piireihin vaikutettiin pitkälti samankaltaisella tekniikalla.

Koska laulut olivat näin tehokas väline, on ymmärrettävää että monet merkittävät hengelliset ajattelijat pyrkivät hyödyntämään tätä mahdollisuutta, näin myös Fredrik Gabriel Hedberg. Hänen laulunsa eivät olleet mittaan muokattua dogmatiikkaa vaan aitoja runoja, joissa käytettiin tehokkaita kielikuvia liikuttiin usein henkilökohtaisella tasolla. Hedberg oli myös tarkka metriikan, loppusointujen ja tavukeston suhteen; silloista virsikirjaa hän arvosteli kömmähdyksistä näissä asioissa. 

Hedbergin lauluja on tutkittu kiitettävästi. Kattavin esitys lienee Birgitta Sarelinin tuore artikkeli (Hemåt 2011); myös Jorma Laulajan (1968–1970), Seppo Suokunnaan (1982, 2011), Walter Fredrikssonin (1974) ja Inger Selanderin (1996) tutkimukset antavat tärkeää tietoa. Harva on kuitenkaan miettinyt, missä määrin Hedbergin alkuperäiset ajatukset välittyvät hänen nimissään nykyisin kulkevista käännöksistä. Tässä esitelmässä pohdin tätä kysymystä etenkin nykyisen Virsikirjan ja Siionin kanteleen suhteen.

Suokunnaan mukaan Hedberg kirjoitti 33 omaa laulua noin viiden vuosikymmenen aikana (2011, 177), Sarelinin mukaan 38, Laulajan mukaan 41. Lisäksi Hedberg muokkasi muiden tekstejä. Ensin kielenä oli vain ruotsi, mutta sittemmin syntyi myös suomenkielisiä runoja, etenkin omaan lehteensä Kristillisiä Sanomia. Kaikkiaan noin puolet lauluista onkin suomenkielisiä, mutta niitä ei ole käännetty ruotsiksi.

Ovatko Hedbergin ajatukset säilyneet?

Vaikka median muodot ovat monipuolistuneet ja määrä kasvanut huikeasti, ideologiset laulut eivät ole menettäneet merkitystään. Hedberginkin ajatukset tunnetaan tämän hetken kirkkokansan parissa nimenomaan hänen tekemiensä virsien pohjalta. Vai ovatko ne enää hänen tekemiään? Tähän olennaiseen kysymykseen ei aiempi tutkimus juurikaan ota kantaa.

Kun Siionin kannelta lähdettiin 1990-luvulla uudistamaan, tekstit pyrittiin muokkaamaan tai tarvittaessa kääntämään kokonaan uudestaan alkutekstin pohjalta, jotta runoilijan sanoma välittyisi sellaisenaan. Yhtä ehdottomia kuin raamatunkäännöksessä ei yleensä oltu, sillä joskus laulun muokkaushistoriassa on tehty merkittäviä oivalluksia, jotka ovat vain parantaneet laulun sanomaa ja koskettavuutta. Esimerkkinä Lars Stenbäckin runo ”I Jesu milda ögon”, jonka suomennos (SK 1881) siirtää toiseen persoonaan. Nykyvirsikirjassa se on hitusen kankeassa muodossa VK 288 ”Silmäisi eteen Jeesus”, kun taas SK 117 pyrkii kääntämään tarkemmin ja sujuvammin.

Toinen alkutekstiuskollisuutta rajoittava tekijä oli pyrkimys kansalliseen yhdenmukaisuuteen. Siionin kanteleen lauluja on ajan mittaan lainattu muihin hengellisiin laulukirjoihin ja Virsikirjaan melkoinen määrä. Sekavuuden välttämiseksi uudistuskomitean yleisperiaatteena oli noudattaa muualla, etenkin Virsikirjassa käytössä olevaa sanamuotoa. 

Molemmista rajoitteista – muokkaushistoriasta ja yhdenmukaisuustavoitteesta – tehtiin kuitenkin muutama merkittävä poikkeus. Runoilijat, joiden koettiin olevan evankeliselle liikkeelle teologisesti keskeisiä, haluttiin saada ääneen ilman myöhempiä vaikutteita. Heidän tekstinsä haluttiin kääntää suoraan alkutekstistä, jotta kirjoittajan omat ajatukset saataisiin mahdollisimman eheinä näkyviin. Tämän vuoksi uudessa Siionin kanteleessa jotkut tekstit esiintyvät yhä Virsikirjasta poikkeavassa muodossa.

Toinen näistä runoilijoista oli ruotsalainen Lina Sandell-Berg. Hänen laulujaan on Siionin kanteleessa yli 50 kappaletta, Virsikirjassakin 7½. Kuvaava esimerkki on Sandellin suosituimpiin kuuluva ”Blott en dag”, ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”. Åbo Akademissa tehdyn opinnäytetyön mukaan laulusta oli jo 1980-luvulla 15 erilaista suomennosta. Alkutekstiuskollisuudella ja runollisuudella mitattuna eräs parhaista oli Anna-Maija Raittilan käännös teokseen Uusia virsiä 1979. Jostakin syystä se kuitenkin korvattiin komitean lopulliseen ehdotukseen Niilo Rauhalan suomennoksella, joka – samoin kuin Rauhalan käännös Sandellin laulusta ”Joka aamu on armo uus” (VK 547) oli kauempana alkutekstin ajatuksista kuin yksikään aiempi suomennos. Molempien kohdalla voidaan perustellusti puhua Rauhalan omasta runosta, johon on saatu vaikutteita Sandellilta. Olikin luonnollista, että Siionin kanteleen uudistuskomitea käänsi Sandellin laulut uudelleen ruotsinkielisistä alkuteksteistä, käytännössä lähinnä teoksesta ”Samlade Sånger” (2 osaa, 1882–1885). Tehtävän teki jossain määrin haasteelliseksi se, että runoilija itsekin julkaisi joskus teksteistään useampia versioita.

Hedbergin lauluja on nykyisessä Siionin kanteleessa 15 kappaletta, joista kaksi on myös Virsikirjassa: VK 123 = SK 157; VK 336 = SK 357. Hedbergin laulut ovat evankelisessa liikkeessä erityisasemassa niiden teologisen sisällön vuoksi. Onkin luontevaa, että niiden kohdalla alkuteksti oli muokkauksen perustana, siitä huolimatta että Virsikirjan versiot ovat suosittuja. Hedbergin kohdalla ei viimeisintä virsikirjauudistusta käy moittiminen; teksteihin ei ole juurikaan kajottu; vain suomenkieltä hieman huollettiin. Tämä ei siltä tarkoita, että ne olisivat Virsikirjassa runoilijan tarkoittamassa muodossa. Ruotsinkielisten tekstien ensimmäiset suomennokset (Antti Räty, Johan August Gottlieb Hymander, Kauko Veikko Tamminen) toivat lauluihin paljon uutta. Näiden takaa pyrittiin etsimään alkuperäistä ajatusta.

SK:n Hedberg-lauluista pääosa on käännetty ruotsista; suomalaiseen alkutekstiin perustuu viidesosa. Kääntäjiä ja muokkaajia on kolme: Johanna Ailio (6), Eija Harmanen (4), Lauri Thurén (2) ja kaksi viimeksi mainittua yhdessä 3.

Virsi 123 kirjoitettiin ruotsiksi vuonna 1846. Sen suomensi Antti Räty 1853 ja uudisti Johan August Gottlieb Hymander 1875. Nykyinen Virsikirjan versio on Virsikirjakomitean lievästi kielenhuoltama. Siionin kanteleen versio on Johanna Ailion alkutekstistä kääntämä 1999.

VK 123	SK 157
1. Oi Jeesus Kristus, Herramme, hallitset kunniassa. Kun astuit Isän rinnalle, sait vallan maailmassa. Taas olet meitä lähellä, kun nimessäsi pyhässä sanaasi kuulla saamme.	1. Oi Jeesus Kristus, Herramme, kun nousit taivaaseesi, sä astuit Isän rinnalle ja suureen pyhyyteesi. Kuitenkin olet lähellä, kun nimessäsi pyhässä sinua rukoilemme.
2. Yhdessä, Herra, pyydämme: Itsesi meille näytä. Henkesi anna kaikille, ilolla meidät täytä. Valosi meissä sytytä ja Lohduttaja lähetä, viritä riemulaulu.	2. Kuule siis, Herra, armossa yhteinen rukouksemme. Nyt täytä Hengen voimalla, ilolla sydämemme. Elämän liekki sytytä ja Lohduttaja lähetä, niin soivat kiitoksemme.
3. Tiedäthän, kuinka uskossa olemme heikot vielä ja hitaat rakkaudessa ja lankeamme tiellä. Siis Henki armon, totuuden ja rakkauden, vahvuuden suo meille, Herra Jeesus.	3. ”Elämän veden virtoja kumpuaa sisimmästä sen, joka elää uskossa”, pidämme kiinni tästä. Sen vuoksi vielä pyydämme, elämän lähde, Herramme: Vuodata Henki meille!
4. Murheissa meitä lohduta, suo armopäivän paistaa. Taas anna Hengen iloa yhdessä meidän maistaa. Näin yksi sydän meihin luo ja Hengen yhteyttä suo ja vyötä rauhan vyöllä.	4. Huomaathan, kuinka kurjia olemme uskossamme. On rakkautemme heikkoa ja tiellä hoiperramme. Siis Henki rauhan, rakkauden ja armon, voiman, totuuden suo meille, Herra Jeesus!
5. Henkesi armokasteella, oi Jeesus, meitä kasta. Elämän uuden virtoja vuodata taivahasta. Sanasi ovi aukaise ja anna sanan saarnalle nyt Pyhän Hengen voima.	5. Rintaamme, Jeesus, vuodata Henkesi iloisuutta, ja täytä meidät voimalla, luo sisäisesti uutta, niin että mielen, sydämen Hengeltä saamme yhteisen. Näin rauhan vyöllä vyötä.
6. Tuo meidät armon sanalla sinua lähemmäksi. Kosketa kuuron korvia, tee kuollut eläväksi. Oi Jeesus, itse elämä, sanasi kallis, väkevä säilytä keskellämme.	6. Nyt kasta Hengen tulella, tahtosi meihin paina. Suo uusin kielin puhua sua kiittääksemme aina. Sanasi ovi aukaise, suo uusi voima saarnalle, se että vaikuttaisi.
	7. Suo, että kaikki saarnasta elämän tuoksun saisi ja autuudeksi uskossa sanasi omistaisi. Niin kansasi saa iloita, sinulle laulaa kiitosta  täydestä sydämestä.

Käännösten vertailu osoittaa, miten Hedbergin alkuperäinen ajatus on Virsikirjassa – ja jo sitä edeltäneissä SK:n käännöksissä – päässyt katoamaan. Hedbergin runon teema on rukoilla Pyhää Henkeä ja hänen voimaansa, joka saa elämän veden vuotamaan ihmisen sisältä. Ajatus nousee suoraan Raamatusta: ”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on kumpuava elävän veden virrat” (Joh. 7:38). Virsikirjan versio on pitänyt tätä liian rohkeana, ja antaa vesien virrata taivaasta. Hedberg  rukoilee myös Hengen tulta, joka saa uskovat puhumaan uusilla kielillä. Tämä ”helluntailainen” painotus on korvattu sanankuulolla ja sanan säilymisellä uskovien keskellä – siis perinteisillä luterilaisilla painotuksilla. Hedbergin armolahjoja ja mystiikkaa korostava ajattelu on näin onnistuttu häivyttämään. 

Virren 336 ruotsinkielisen alkutekstin (1847) suomensi ensin Antti Räty (1853), sitten Johan August Gottlieb Hymander (1877), sitten Kauko Veikko Tamminen (1923). Nykyinen virsikirjan versio (VK 336) on komitean lievästi kielenhuoltama. Siionin kanteleen versio (SK 357) on Johanna Ailion ja SK-komitean alkutekstistä kääntämä (1999), joskin perinteistä käännöstä on pyritty mahdollisuuksien mukaan seuraamaan.

VK 336	SK 357
1. Me riemumielin ylistämme vain rakkautta Jeesuksen. Hän kuoli meidän edestämme ja kantoi kuorman syntien. Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme, sinulle tuomme kiitoksemme!	1. Me riemuiten nyt ylistämme vain rakkautta Jeesuksen, kun kuoli meidän edestämme hän ristinpuussa kärsien. Sinulle, rakkain Jeesuksemme, soi ylistys ja kiitoksemme.
2. Oi rakkautta! Palavammin ei kukaan voisi rakastaa. Se loistaa aina hehkuvammin, kun kohtaa tuskaa, kuolemaa. Nyt kiittää sielu armoitettu, ylistää lauma lunastettu.	2. Ei rakkautta Jumalalta voi mikään voima sammuttaa, vaan hehkuvammin tuskan alta se meitä kohtaan leimuaa. Sinulle, rakkain Jeesuksemme, soi ylistys ja kiitoksemme.
3. On autuasta Jeesuksessa levätä hiljaa, armossaan, maailman myrskyn pauhatessa näin päästä rauhan satamaan. Oi Jeesus, kallis Jeesuksemme, sinulle tuomme kiitoksemme!	3. On onnellista, kun saan aina pään painaa, Jeesus, rintaasi. Kun myrskyt käyvät raivokkaina, on sylissäsi rauhani. Sinulle, rakkain Jeesuksemme, soi ylistys ja kiitoksemme.
4. Omasi, Jeesus, tahdon olla, sinulle elää kokonaan, kun sinä armon auringolla saat sydämeni palamaan. Sinua kiitän riemumielin ja veisaan sydämin ja kielin.	4. Omasi, Jeesus, tahdon olla, sinulle elää kokonaan, kun sinä armon auringolla saat sydämeni palamaan. Sinua kiitän riemumielin ja veisaan sydämin ja kielin.
5. Nimesi rakkaan kunniaksi suo, Jeesus, täällä vaeltaa. Tee sanassasi vahvemmaksi, Henkesi anna johdattaa. Sinulle, kallis Jeesuksemme, iäti kaikuu kiitoksemme.	5. Nimesi kalliin kunniaksi kaikkeni anna uhrata. Suo minun kasvaa vahvemmaksi  opissa, rakkaudessa. Sinulle, rakkain Jeesuksemme, soi ylistys ja kiitoksemme.

Tässä laulussa korostuu Hedbergin henkilökohtainen, lähes mystinen suhde Jeesukseen. Hän painaa päänsä Jeesuksen rintaan ja lepää tämän sylissä. Vastaavasti Jeesuksen rakkaus hehkuu ”meitä kohtaan”. Ihmisen vastaus on uhrata kaikkensa ja kasvaa opissa ja rakkaudessa. Virsikirjan perinnekäännös jää ulkokohtaisemmaksi: ihminen on osa laumaa ja Jeesuksen syli korvautuu kliseisellä ”rauhan satamalla”. Jumalan sanan korostus nousee rakkauden tilalle.

Vastaavia esimerkkejä löytyy useimmista vain Siionin kanteleessa olevista Hedbergin lauluista: Suomennokset ja muokkaukset ovat ajaneet mystikon perinneluterilaisuuden muottiin. Kanteleen uudistuksessa alkuperäisiä painotuksia on pyritty palauttamaan. 

Millaisia Hedbergin laulut SK:ssa ovat? 

Laulujen runomitta ja tyyli vaihtelee huomattavasti. Vahvasti yleistäen voisi todeta, että ruotsinkielisten tekstien säkeet ja säkeistöt ovat pitempiä, kieli ja kuvasto monipuolisempaa, ajatukset syvällisempiä. Vastaavasti hänen suomeksi kirjoittamansa laulut ovat yksinkertaisia ja nasevia. Helppo selitys voisi olla, että Hedberg ei osannut suomea kovin hyvin. Ehkä kuitenkin tämän rinnalla tai sijasta voisi ajatella, että hän suuntasi laulunsa eri yleisöille. Ruotsia heikosti taitava kouluttamaton rahvas sai laulettavakseen yksinkertaista tekstiä, sivistyneistölle tarjottiin enemmän ajateltavaa ruotsiksi. Tässäkin olisi tutkittavaa.

Hedberg aloitti varsin poleemisilla teksteillä kuten Du illsluge satan (19 säkeistöä) tai En förargelig Wisa (vuodelta 1844, 36 säkeistöä), joissa vanhoja herännäistovereita mäiskittiin olan takaa. Ensin mainittu on Siionin kanteleessa mukana, tosin siistityssä muodossa: Vastustajaa ei kuvata enää monikon toisessa persoonassa, ja esimerkiksi seuraavat säkeistöt, jotka olivat mukana vielä varhaisimmissa suomennoksissa (”…te hurmatut hullut, mä halveksin teitä…”), on kokonaan sensuroitu:

SH 1907, 45:10–11

Träd fram, ho som vill / om min salighet tvista;
Min tro står nu fast, / och mitt hopp skall ej brista:
Jag skall er ej akta, / I otrones trälar!
Som Jesus bespotten / och dräpen så själar.

I, själfkloka andar! / I, ruelsens fäder!
Jag tillhör ej eder, / – i tron jag mig gläder!
Min synd jag nu kastar / på Frälsaren kära,
Förbannar till afgrund / all otrones lära!

Toki nykyisessäkin Siionin kanteleessa ”julmaa Saatanaa” tai ”Kiusaajaa” vastustetaan joka kolmannessa Hedbergin laulussa – nykygospelin linjoista poiketen. 

Sittemmin evankeliumin valoisa puoli ja sielunhoidolliset teemat nousivat Hedbergillä vahvemmin esille. Herrnhutilainen morsiusmystiikka ja ”mannermaalainen” vanhurskautusoppi soivat usein: Nyt ystäväni minun on, on siitä ilo loputon… kun itse rakkaan Jeesuksen, tuon maan ja taivaan kuninkaan sain sydämeeni asumaan. - - - Mistään löydy ei niin pyhää eikä hyvää ystävää, ei yhtäkään, kuin on oma Jeeusksemme- - - näin yhdistyimme Jeesukseen, vanhurskauteemme ikuiseen… Hän seurakuntaa rakasti, näin omaksensa kihlasi… hän meidän sulhasemme on, Lunastajamme verraton… näin meidät kasteen vedessä lapsiksi luotiin Jumalan, morsiameksi Karitsan.

Hedbergin morsiusmystiikka on aidon raamatullista: hänen lauluissaan morsian on sekä seurakunta että yksittäinen ihminen. Tätä on tutkijoiden ollut vaikea hyväksyä: Osmo Tiililä väittää, että Hedbergin morsiusmystiikka on individualistista, Leif Eriksson todistelee päinvastaista. Muokkaajille ja kääntäjille Hedbergin raamatullis-eroottinen kielenkäyttö on ollut liikaa.

SH 1907, 39:2	SH 1993, 63:2	SK 1999:2
Nu sjunger jag af hjärtats grund Jag salig är på denna stund; Ty Jesus är min egen man, Och ingen oss åtskilja kan!	Nu sjunger jag av hjärtans grund: Jag salig är i denna stund, ty Jesus är min frälserman, och ingen oss åtskilja kan!	Nyt laulan täysin sydämin: saan olla pyhä minäkin. On Jeesus minun omani, sen liiton tiedän vahvaksi.

Herrnhutilaista veri- ja morsiusmystiikkaa on toki sensuroitu muuallakin, mutta Hedbergin kohdalla tämä sisällöllinen muokkaus on silmiinpistävää. Vaikka uuteen Siionin kanteleeseen raamatullista morsiusmystiikkaa nimenomaan pyrittiin palauttamaan, käytännössä tämä ei aina onnistunut.

Laulut ovat yleensä vahvan tunnepainotteisia. Ilo ja riemu, rakkaus, lohdutus ovat jatkuvasti esillä. Silti pelastus ei perustu hengellisiin tunteisiin: Vaikka usein kasvonsa peittyvätkin sinulta, turvaa aina silloinkin sanaan, sakramentteihin. Sieltä armo selkenee… Aina turvan panna saamme sanaan, sakramentteihin. Kristuksessa riippukaamme vaikka tunteet vaihtuukin. Hedbergin tapa korostaa Jumalan sanaa ja sakramentteja on ennen muuta sielunhoidollinen.

Johtopäätöksenä Hedbergin laulujen muokkauksista ja käännöksistä voidaan todeta, että hänen radikaali sanomansa on monin tavoin kesytetty. Tämä on erikoista siksi, että Hedbergiä pidetään evankelisen liikkeen isänä nimenomaan hänen teologiansa ja tekstiensä sisällön vuoksi. Laulujen tarkoitus alkujaan oli nimenomaan välittää tehokkaasti Hedbergin sanomaa, joten olisi voinut kuvitella, että niiden asiasisällölle olisi pyritty olemaan uskollinen mahdollisimman tarkasti. Muutoksista ei voi syyttää virsikirjakomiteoita, vaan jäljet johtavat evankelisen liikkeen sisälle. Ensimmäiset suomentajat Räty ja Hymander muuttivat Hedbergin teologiaa, myöhemmät muokkaajat siistivät hänen kielikuvastoaan. Etenkin Hedbergille tyypillinen Pyhän Hengen ja armolahjojen sekä intiimin morsiusmystiikan painottaminen, mutta myös terävän poleeminen tyyli saivat väistyä latteiden kielikuvien tieltä. Syvä sielunhoidollinen asenne kääntyi paikoin ulkokohtaiseksi ”objektiiviseksi” teologiaksi.

Kuvaamani ilmiö ei toki koske vain Hedbergiä. Nykyinen Virsikirja on täynnä vastaavia tapauksia. Olisikin toivottavaa, että hengellisten tekstien muokkaus tehtäisiin jatkossa aina alkuperäisten runojen pohjalta, kirjoittajan omia intentioita kunnioittaen. 

Siionin kanteleen uusi laitos pyrki tarkempaan uskollisuuteen Hedbergin kuten monen muunkin runoilijan ajatuksille. Aina tässä ei kuitenkaan onnistuttu, eikä edes haluttu onnistua. Keinoja Hedbergin sanoman muuttamiseen on monia. Sanoihin ei välttämättä tarvitse kajota, kun säkeistöjen järjestystä vaihdetaan. Selityksenä voi toki olla myös se, että koska laulun alkusanat leimaavat koko tekstiä, myönteisempi aloitus lisää sen suosiota. Synkästi käynnistyvän laulun ”On Herran valtakuntaa vastaan nyt epäusko raivoissaan” (SK 152) alkuun nostettiin kolmas säkeistö:

Yö väistyy, kirkas päivä koittaa. / Aurinko nousee, ystävät!

Sen lämpö kylmän talven voittaa, / sydämet jäiset syttyvät.

Se paistaa nyt myös Suomen maahan / ja epäuskon hämärään.

Se ihmismielet nostaa saahan / unesta uuteen elämään?

Alkuteksti heijastelee ajan (1846) kansallisen heräämisen henkeä: Aurinko loistaa till Suomis stränder aivan kuten Emil von Quantenin pari vuotta aiemmin julkaisemassa laulussa (1844) ”Det är Suomis sång!” Kansallisen heräämisen tapaan Hedberg koki, että hänen uudelleen löytämänsä evankeliumi muuttaa ratkaisevalla tavalla Suomea, ihmisten elämää ja identiteettiä. Maallista isänmaata ei kuitenkaan tullut ylistää liikaa. Mukavaa irrottelua edustaa laulu Vårt land, jonka Hedberg teki – ehkä hieman kieli poskella – Runebergin Maamme-laulun hengelliseksi versioksi. Hänen mukaansa kun maallista isänmaata ei saa ylistää niin paljon kuin tohtori Runeberg tekee. Laulu on Siionin kanteleessa (SK 481) nimellä On maa, on autuaiden maa. Se on laulettavissa Maamme-laulun sävelmällä, vaikkei komitea tätä tohtinutkaan suositella. Tässäkin sovinnainen latteus on ajanut Hedbergin ohitse. Silti etenkin viimeinen säkeistö paljastaa jokaiselle, mistä on kysymys: 

Runeberg 1846:	Hedberg 1848:	SK 481:2
Din blomning, sluten än i knopp, Skall mogna ur sitt tvång; Se, ur vår kärlek skall gå opp Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp, Och högre klinga skall en gång Vår fosterländska sång.	Som blomman, sluten än i knopp, Dock mognar ur sitt tvång, Så skall ock för vår syn gå opp Guds paradis, som är vårt hopp, Och högre klinga skall en gång Hos Gud vår hemlandssång!	Kuin kukoistukseen kuorestaan maan kukka puhkeaa, myös meille kerran aukeaa tuo toivon, riemun, onnen maa. Ja silloin kaikki Jumalaa kirkkaammin kiittää saa.