Media­kirjasto

Simeoni liuhuparta

16.2.2020 ⟩ Karkku ⟩ Timo Nisula

Hoos. 10: 12–13

Kylväkää oikeudenmukaisuutta,
korjatkaa uskollisuutta!
Raivatkaa itsellenne uudispelto!
Nyt on aika etsiä minua, Herraa,
minä tulen varmasti
ja annan teille siunauksen sateen.
Mutta te olette kyntäneet jumalattomuuden peltoa,
korjanneet vääryyden satoa,
syöneet valheen hedelmää.
Te olette luottaneet omiin neuvoihinne
ja suureen sotajoukkoonne.

 

 

NYT ON AIKA!

 

Toukolan veljesten pilkkalaulu Impivaaran seitsemästä veljeksestä on hauska. Siinä luonnehditaan jokaista veljessarjan jäsentä nasevasti vain kahdella rivillä ja muutamalla sanalla. Kaimani Timo on tietysti veljeksistä tyhmin ja sopankeiton rasvaksi hän patahan kuohuvaan sylkee.

Lapsena lempisäkeistöni oli kuitenkin se säkeistö, jossa kuvaillaan veljessarjan uskovaisinta ja hurskainta jäsentä eli Simeonia:

 

Simeoni liuhuparta valittaa Oi ihmisparka, syntinen, saatana, kurja!

 

En oikein vieläkään tiedä, miksi juuri tuo säkeistö kosketti pikku-Timoa niin syvästi. Siinähän tehtiin karkeaa ivaa uskovaisista kuin Antti Tuiskun levyllä ja muutenkin käytettiin raa’an karua kieltä niin kuin pilkkalauluun kuuluukin. Ehkä juuri siksi pidinkin Simeoni-säkeistöstä?

 

Eikö olisi aika kamalaa, jos ihmiset yleensä ajattelisivat uskovaisista ja Jeesuksen omista kuin tuosta Simeonista. Millaisia kristityt silloin olisivat?

Synkkiä.

Ilottomia.

Elämänkielteisiä.

Pessimistisiä.

Murehtijoita.

Valittajia ja ilonpilaajia.

Tulevaisuuden pelkääjiä.

Etsivät kaikesta rumuutta ja syntiä ja kun löytävät ja vaikkeivät löytäisikään, riemastuvat pieneksi hetkeksi: ”Ahhah! Mitäs minä sanoin!” – ja vajoavat takaisin voivotteluun.

Eikö se olisikin aika kamalaa?

Vielä kamalampaa on se, kun löytää peilistä aamupartaa ajaessaan juuri tuollaisen hirveä karikatyyrin lihaa ja verta olevan version. Niin minulle kävi ihan vastikään. Heräsin aamuyöllä murehtimaan kaikkia maailman asioita ja vähän omianikin. Murheita riitti kaksitoista korillista ja vielä tähteitäkin ja niiden yllä yössä vuoteeni yläpuolella sykki punaisin neonkirjaimin räikeä otsikko: MITEN MEIDÄN SITTEN KÄY?

 

Ei uskoisi että tällaiseen simeonisyndroomaan löytyisi parhaat lääkkeet Vanhan testamentin karseimmalta profeetalta eli tämän päivän Hoosealta. Kun sanon karsea, niin todella tarkoitan sitä. Luepa Hoosean kirja tänään peiton alla taskulampun valossa, siinä jää Aleksis Kiven Simeonit telineisiin. Hooseaa karseampi profeetta on ehkä enää Hesekiel, mutta ei hänestä sen enempää. Hoosea eli 700-luvulla Israelin pohjoisvaltakunnassa. Hänen elämänsä ja profetiansa olivat kuin paita ja peppu ja ne kertoivat yhdessä Jumalan kauheasta tuomiosta ja vihasta, joka iskee kohta, aivan kohta Pohjoisvaltion pääkaupunkiin Samariaan. Jengiä ehkä enemmän huvittivat tällaiset karseudet, sillä elettiin mahtavaa nousukautta. Vilja ja viini virtasi, oli neliöitä ja oli kuutioita ja oli panssarivaunujakin omasta takaa.

Sitten iski.

Assyria tuli itärajan yli niin että heilahti ja Samaria murrettiin. Koko pieni Israel lakkasi olemasta vuonna 722 eKr ja vietiin tavarajunilla itään.

Tähän asti aika Simeonia, vai mitä?

Mutta jos luet Hoosean kunnolla, päällimmäisenä ei olekaan sylkeminen ja valittaminen ja liuhupartailu.

Päällimmäisenä on viiltävä toivo, kullanvalkeat lupaukset siitä, että vaikka Israel on ollut kuin katujen nainen, Herra on silti uskollinen, eikä voi kieltää itseään eikä rakkauttaan.

Siksi tämän päivän pienessä Hoosean siivussakin rohkaistaan niitä, joilla on korvat kuulla:

Raivatkaa itsellenne uudispelto!
Nyt on aika etsiä minua, Herraa,
minä tulen varmasti
ja annan teille siunauksen sateen.

 

Ei tuossa pelätä tulevaisuutta eikä heitetä kirvestä tai tunkkia kaivoon. Aivan päinvastoin! Hoosean sanat ravistelevat Jumalan omaa kristittyä vielä 2020-luvullakin. Ei ole mitään syytä epätoivoon eikä synkkyyteen. Antaa maailman ja ylen murehtia niin paljon kuin napa vetää. Jumalan oma voi reippaasti laulaa, että MEIDÄN KÄY HYVIN. Kaikki menee hyvin. Parhaat päivät ovat edessä. Okei, tässä välillä voi sataa ämmiä ja äkeitä, mutta kerran maalissa, kerran perillä, siellä on valo, siellä on ilo, siellä on kevyet sydämet eivätkä ne ole mistään rikki. Jo tässä elämässä saat kastettuna kristittynä joka päivä sanoa – silloinkin kun itkettää ja on surua – että Herra tulee varmasti, kevät aukeaa, emme kuole autioon maahan.

 

 

 

SITÄ NIITTÄÄ MITÄ KYLVÄÄ

 

Kylvämisistä puheen ollen: Hoosea on oikea maajussien profeetta. Koko kirjan läpi kulkee punaisena suonena kylväminen, niittäminen, istuttaminen, korjaaminen, sato, hedelmät, viinijuhlat. Tahallaan se sen tekee. Israelissa oli vähän trendikästä satsata Jahven lisäksi ja ohella myös paikallisille baaleille, sillä nämä olivat iät ja ajat pitäneet huolta sikäläisten hedelmistä ja viikunoista ja viiniköynnöksistä. Syksyllä ja talvella baal kuoli, keväällä se taas heräsi eloon, kunhan muisti vähän uhrailla ja pitää huolta siitä, että baal ei suutu. Sitten baal antoi laarit täyteen, lompakon pullolleen, valtioon hyvinvointia, tehtaille tilauksia, talouden nousuun.

Juuri näin oli ihmisten elämä Hoosean aikaan Pohjoisessa Israelissa. Taloudellisesti meni hyvin ja hyggeä riitti. Voisi kuvitella, että Hoosean ennusteet tulevasta katastrofista eivät löytäneet hirveän innostuneita kuulijoita. MEILLÄHÄN ON ÄIJÄ KAIKKI HYVIN!

Mutta Hoosea ja hänen takanaan puhuva elämä Jumala vihasi ja inhosi taloudellista hyvinvointia ja ylitsepursuavia laareja ja tankkereita täynnä elämän mukavuuksia, sillä niiden kääntöpuolena oli kauhistuttava epäreiluus, eli epäoikeudenmukaisuus. Se mikä oli toisille lisää, oli muilta pois.

 

Te olette kyntäneet jumalattomuuden peltoa,
korjanneet vääryyden satoa,
syöneet valheen hedelmää.

 

Jumala ei ole innostunut menestyksestä ja hyvinvoinnista, kun se perustuu epäreiluuteen ja vääryyteen; siihen, että rikkaat ovat päivä päivältä rikkaampia ja köyhät päivä päivältä yksinäisempiä, sairaampia ja köyhempiä.

Minusta karsea Hoosea puhuttelee suorasukaisella tavalla meitä pohjoismaisia suomalaisia. Me olemme parin kolmen sukupolven aikana kasvaneet uskomattomaan vaurauteen ja yltäkylläisyyteen. Avaruuden perspektiivistä olemme koko maapallon vaurainta kerrosta, ja Tuomari Nurmiokin laulaa juuri meistä, kun pilkkaa Iinestä:

 

Sull'on hampaissa palanen kultaa, sull'on korvissa hopeakuut,
isi tuo sulle lahjoja kaukaa, mikä sua vaivaa, Iines?

 

sä katsot isojen muurien takaa kavalaa maailmaa,
sulta ei puutu mitään, mitä sä pelkäät, Iines?

 

Kun vauraus ja hyvinvointi, lihansyönti ja viininjuonti on kauniissa maassamme kasvanut, onko samaa tahtia kasvanut myös toisista välittäminen, toisten ihmisten kunnioitus, pienimmistä ja sairaimmista, köyhimmistä ja huonoimmista välittäminen?

Luuletko, että tämä on retorinen kysymys? Ei se ole. En tiedä, miten on.

Jos omassa elämässäsi hyvinvointi on kasvanut, onko kasvanut myös pois antaminen? Kun olet kasvanut kristittynä keski-ikään, onko sinusta tullut lempeämpi, herkempi, enemmän toisia ihmisiä ajatteleva, toisten etua ajava? Millaisia jyviä olet kylvänyt reiluuden eli oikeudenmukaisuuden peltoon? Missä kunnossa on takapihallasi uskollisuuden ja rakkauden kryytimaa?

 

USKOLLISUUTTA

 

Reiluuden perunapeltojen lisäksi Hoosea on uskollisuuden puutarhuri. Jumalan olemus on oikeutta eli toiselta nimeltään vanhurskautta, mutta sen lisäksi Jumalan olemus on karsealle profeetta Hoosealle uskollisuutta eli toiselta nimeltään armoa. Koko kirjan läpi Jumala vakuuttaa, että rakkaus, se ei tule loppumaan, ei koskaan. Vaikka Jumalan omat olisivat uskottomia, Jumala on uskollinen, sillä itseään kieltää hän ei saata. Vaikka Jumalan omat olivat petollisia ja pettäviä, ja pyysivät baaleilta pätäkkää ja potaattia, Jumala ei luovuttanut eikä hänen sydämensä kasvanut erilleen morsiamestaan. Vaikka Jumalan omat heitettiin kadulle ja heidän häpeänsä paljastui, Jumala vain jaksoi jankata sitä samaa:

 

Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim

jättää sinut, Israel!

Minun sydämeni heltyy,

minut valtaa sääli.

 

Minusta voit aivan hyvin ajatella Jumalan morsianta ja mielitiettyä, hänen omaansa ja rakastaan tällä tavalla: Ajattele ja kuvittele vuosikymmenet maksetun rakkauden ja mieron tiellä kulkenutta käytettyä ihmistä. Raha ja yksi yö vaihtoivat omistajia. Samppanjaa riitti. Mutta vuosikymmenten jälkeen kaikki on haalistunut ja poissa. Yksiö on ahdas ja yksinäinen, seinän takana juodaan ja hakataan ja huudetaan. Huulipunaa on laitettava varovasti, koska kädet vapisevat aina aamuisin. Silloin ovikello soi ja hutera haahkamorsian raahustaa avaamaan. Ovella seisoo sama salskea nuorukainen kuin kuusikymmentävuotta sitten, sama pilke silmässä ja sama hymy huulilla, tarjoaa käsivarttaan tueksi ja kuiskaa: Lähde rakkaani, herännyt on maa. Tule, armaani, nouse katsomaan. Tytär Siionin, lähde kanssani.

 

Sen lisäksi että Jumalan uskollisuus on kaunista ja lempeää, se on myös kärsivällistä ja kestävää. Hoosea itse ei päässyt näkemään, miten Jumalan lupaukset morsiamen paluusta toteutuivat.

Mutta ne toteutuivat.

Jos täällä on tänään joku, joka on vuosikymmeniä rukoillut läheisensä puolesta tai itkenyt katkerat itkut oman lapsensa puolesta ja pyytänyt, että Jumala ei hukkaisi rakastaan vaan etsisi, ja löytäisi, ja kantaisi kotiin, juhlaan kalleimpaan.

Jos täällä on joku, joka epäilee onko viimeisen oven takana kerran sittenkään ketään vai astutaanko täältä vain yksi askel pimeään.

Jos täällä on joku, joka on jo liian pitkään kulkenut autiossa maassa yksin eikä enää näe perille.

Silloin sinulle Hoosea kuvaa Israelin Pyhän Rakkauden näin:

 

"Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.
Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.
Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra! Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto. Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan."

(Hoos 6:1-3)

 

Se tarkoittaa:

Jumala ei unohda.

Jumala ei petä.

Jumala ei jätä.