Monipuolinen hengellinen kirjasto ulottuvillasi
Syvenny Raamatun sanomaan ja kristityn elämään Sleyn mediakirjaston kautta. Mediakirjasto sisältää äänitteitä, videoita ja tekstejä. Voit hakea sisältöjä esimerkiksi otsikon, paikan sekä kirjoittajan tai puhujan nimellä.
Hakusivulle
Kokoelma: Turun Lutherin kirkon saarnat
On mistä laulaa
19.5.2019 ⟩ Turku ⟩ Timo Nisula
LAULAKAA UUSI
Rakkaat kristityt,
sellaista tarinaa kerrotaan, että Amerikassa oli kerran koolla suuri ja maailmanlaajuinen vapaa-ajattelijoiden konferenssi. Koko maailmasta oli kokoontunut erikokoisia ja erinäköisiä jumalankieltäjiä koolle vaihtamaan ajatuksia ateismin voittokulusta. Mutta ongelmatkin tunnustettiin. Näytti siltä, että työ oli vaivalloista ja hidasta. Jumalankiellon päävihollinen eli kristinusko vain levisi eikä sen äkkikuolemasta ollut tietoakaan. Pohdittiin syitä, ja silloin konferenssiväen keskeltä kiipesi keppinsä varaan kokousväen vanhin, ja hän kertoi tietävänsä syyn, miksi ateismin aate ei ollut vielä kirinyt kristinuskon rinnalle.
”Rakkaat veljet ja sisaret,” ryki veteraanivapaa-ajattelija, ”se johtuu siitä, että meillä ei ole mistä laulaa.”
Minun on tosi vaikea olla eri mieltä tämän pikku kertomuksen vanhan ateistin kanssa.
Ei kai se paljon laulata, jos ei ole hyvyyttä eikä pahuutta, kauneutta eikä totuutta ja mullan alle maadutaan matojen maille. Mistäs silloin laulat?
Toisin on kristityllä, rakkaalla Vapahtajan lapsella. Biiseihin riittää aiheita ja melodiaa ja tahteja ja rytmiä. Keväisen sunnuntain nimenäkin tänään on CANTATE eli ”Laulakaa rinta rottingilla niin että salomaat raikaa”. Käsky ilakointiin ja lujaa laulamiseen eli jumalaiseen bailaamiseen on vanha, sehän kuuluu jo Psalmeissa:
Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.
Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin
kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
Taputtakoot virrat käsiään,
yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,
sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden.
Jos ajattelet asiaa, et voi kiistää, että musiikki ja kristinusko ovat kuin peppu ja paita, erottamattomat toisistaan. Kristityt ovat laulaneet aina ja kaikkialla, ja missä musiikki on sammutettu väkisin, siellä kivet ovat alkaneet huutaa.
Vanha ja Uusi testamentti eli koko Pyhä Raamattu käskevät Jumalan perheväkeä hakkaamaan rumpuja, veisaamaan uutta laulua, pitämään iloa koko mahan täydeltä, sillä Jumala ei ole synkkyyden ja epätoivon Jumala vaan ilon ja vapauden Herra. Siksi kristitty laulaa myös surussa ja pimeissä laaksoissa, sillä laulaessaan kristitty rukoilee ja rukoillessaan hän kiipeää Jumalan syliin.
Tänään tässä messussa on muutama ihminen, joista tulee yhden tietyn kristityn pikkuveljen kummeja. Teitä jos keitä koskee tänään kehotus laulaa. Laulakaa kummilapselle uusi laulu, Herran ja Vapahtajan iloinen laulu!
Ja eikö ole sopivaa, että juuri tämä pyhä on täynnä monenlaista laulua ja musiikkia? Kiitos Anniina-kanttorille, Liitto Ensemblelle ja Lauralle ja Peterille, että palvelette tänään meitä musiikin lahjalla!
Mutta millä tyylillä ne laulut pitää laulaa? Ja millä soittimilla? Minä väitän, että kaikilla.
Oletko huomannut, että joskus ollaan tukkanuottasilla siitä, että kuuluuko seurakunnassa vetää ylkkää vai vain virsiä ennen vuotta 1776? Saako kirkossa käyttää särkijää? Hanuria? Saksofonia? Onko gregoriaaninen kirkkolaulu tirskuttava vitsi? Minun mielestä kaikkea, ja kaikilla ja täysiä.
Ei tule mieleen kovin monta raamatunkohtaa, missä sanotaan, että Jumalaa voi kiittää vain pianissimoja cembalolla, mutta tulee mieleen aika monta, missä vetten pauhu soi ja vaskitorvet jylisee. Siksi sanon, että Jumalaa on soveliasta ja hurskasta ylistää kaikella tavalla ja kaikilla kielillä – ja jos joku tulee argumentoimaan, että teologisesti ei ole viisasta ikinä soittaa käytännössä muuta kuin urkua, niin väännän Marshallin nupin eteläkaakkoon.
Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa on tuonut voiton.
PUOLUSTAJA
Urkusta tulee mieleen ensimmäinen opettajani alakoulussa, luja ja lempeä Raita Vainio. Hän opetti pienelle punatukkaiselle pojalle virsiä, joista on jäänyt aistimuistiin kaksi. Ne ovat Vieraalla maalla kaukana ja tänään laulettu Totuuden Henki. Kun jompikumpi noista virsistä lauletaan, kuulen korvissani polkuharmoonin pihisevän puhkeen ja haistan mielessäni Teuvan Kirkonkylän ala-asteen liidun ja hernekeiton tuoksun.
Totuuden Henki on Pyhä Henki, josta Jeesus puhuu tänään Johanneksen evankeliumissa.
Ainakin se kävi ilmi tuosta vaikeasta ja tiiviistä Jeesuksen puheesta, että totuus ei ole ihmisten keksimää eikä se ole perspektiiveinä ja murusina maailmalla vaan totuus on Jumalan ja kokonaista eli koskematonta. Totuus on kolminaisen Jumalan yhteinen: Isä on antanut sen Pojalle ja Henki opettaa samaa totuutta kuin Poika. Totuus on toisin sanoen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen yhteinen, perikoreettinen, persoonat läpäisevä totuus.
Varmasti olet netistä lukenut, että nykyihmiselle totuus on menettänyt arvonsa ja merkityksensä; että nyt eletään totuudenjälkeistä aikaa ja ei ole mitään yhtä totuutta Isolla Taulla vaan on vain monenkukertavia pikkutotuuksia ja ne ovat jollekin tosia ja toisille valeita. Kaikki on vain sanoja ja kieltä. Kaikki on yhtä totta. Kaikki on yhtä valhetta.
Tämä ajatus on kuin norovirus ja se on jo joitain vuosikymmeniä levinnyt keskuudessamme tuottaen juuri sitä mitä norovirus tuottaa. Mikään uusi idea se ei ole, sillä jo 400-luvulla se tunnettiin ja kuvattiin afrikkalaisessa harhaoppien käsikirjassa tähän viisiin:
Eräs Rhetorius on pannut alulle harhan, joka on ihan uskomattoman pöhkö. Sen mukaan aivan kaikki harhaoppiset elävät oikein ja ovat yhtä oikeassa. Tämä on minusta niin älytöntä, että on vaikea uskoa tällaista harhaa olevan olemassakaan. (Aug. haer. 72)
Jeesus opettaa toisin, sehän on päivänselvä. On olemassa totuus, jumalallinen totuus, joka valaisee jokaisen ihmisen ja jota kukaan yksi ihminen ei voi omia itselleen ja pitää sen avulla muihin valtaa. On olemassa totuus, sillä on olemassa Jumala, ja totuus on Jumalan eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen yhteinen ominaisuus ja siis tietenkin myös olemus. Jumala ei voi valehdella.
Jumalan sana on totuudellinen ja luotettava. Se ei ole kuin ihmisen sanat, jotka venyvät ja muuntuvat, kutistuvat ja laajenevat tilanteen ja politiikan mukaan. Jumalan totuus ei ole mielipide eikä halu, jonka voi vaihtaa mieleisekseen kuin sukat, lempivärin, puolueen, pankin, urheiluseuran.
Ja lopulta Jumalan totuus ei ole kylmä eikä julma, vaan läheinen ja lämmin. Jumalan totuus ei ole idea eikä logia vaan persoona ja Logos, Jeesus Nasaretilainen, Jumalan Sana. Tapaat hänet tänään evankeliumissa Johanneksen mukaan, sen evankeliumin mukaan saarnatussa sanassa hänet kuulet, ja käsin kosketat hänen kalliilla ja pyhällä ateriallaan.
Pyhää Henkeä Jeesus kutsuu toisellakin nimellä, puolustajaksi eli parakleetiksi. Pyhä Henki tulee viereesi auttamaan kun huudat apua ja hätää. Se on kaunis ja lohdullinen nimi. Sellainen on kristityn Jumala tänään, seurakunnassa. Hän on Pyhä Henki, joka opettaa Jeesuksen nimessä ja Jeesuksen totuutta ja tulee auttamaan ja puolustamaan heikkoja, sairaita, kiusattuja ja ihan ihan pieniä, avuttomia.
Hänet annetaan lahjaksi ja pantiksi tänään sinulle, Aarni-poika. Sinusta tulee Suuren Puolustajan ja Totuuden Hengen talo eli temppeli. Ei kai sitä korkeampaa kunniaa ja tehtävää ihmisellä olekaan?
JAAKOBIN NEUVOT
Annan apostoli Jaakobille viimeisen suunvuoron. Jaakobilla on neuvot kastettavalle ja meille kasteen todistajille, jo kastetuille. Jokainen kristitty syntyy Jaakobin mukaan uudesti, uutena luomistyönä, Jumalan totuuden sanasta: hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.
Siitä alkaa elämä kristittynä, totuuden omana ja totuuden lapsena. Tähän liittyy Jaakobin toinen neuvo kristityn elämästä. Meillehän on tuttu se parodia ja pilakuva uskosta ja uskovaisuudesta, jonka mukaan kristityt ovat kiilusilmäisiä vallankäyttäjiä, totalitaareja, vaahtosuisia fanaatikkoja joiden vakioase ovat talikot ja roviot.
Jaakob neuvoo tosiuskovaa toisin: Itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan. Olkaa siis sävyisiä ja pankaa pois kaikki saasta ja pahuus.
Jumalallinen totuus ei johda kovuuteen ja voimaan, vaan sävyisyyteen ja lempeyteen. Rakas Aarni-poika, tätä sanotaan paradoksiksi ja nyt saat ruveta sitä opettelemaan.
Jaa ystävillesi: